Kapsäkki kainalossa

Oopperalaulaja Reetta Ristimäki päätyi musiikkiteatterin johtajaksi.

Toisesta kerroksesta löytyy patinoiduilla puupaneeleilla varustettu toimistotila. Katosta roikkuvien johtojen ja täytteiden takaa kulkee viimein reitti teatterin kaikkein pyhimpään.

Alun perin elokuvateatteriksi suunniteltu upea suojeltu sali ehti toimia parikymmentä viime vuotta Alfamer-kustantamon kirjavarastona. Parvi on vielä täynnä rakennusromua, mutta salin seinät ovat alkuperäisen sinisessä kuosissaan ja katse hakeutuu itsestään katon erityisen kauniisiin valaisimiin.

Rakentajilla on kiire, sillä ensimmäinen ensi-ilta on jo syyskuun alussa.

Läheisen kiinalaisen ravintolan lempeämmässä äänimaisemassa Ristimäki kertoo, miten hän on päätynyt pitkän kiertolaisuuden jälkeen viimein omaa näyttämöään rakentavan musiikkiteatterin johtoon.

Itseään edelleen ensisijassa  oopperalaulajana pitävä moniottelija aloitti 1980-luvun puolivälissä opiskelun Helsingin yliopistossa opettajankoulutuslaitoksella ja päätyi samalla Ylioppilasteatteriin. 1990-luvun taitteessa hän hakeutui opiskelemaan klassista laulua ensin konservatorioon ja sitten Sibelius-Akatemiaan.

”Sibiksessä ajauduin nopeasti jonkinlaiseen marginaaliin. Minulla on ehkä korostunut taipumus puuttua kokemiini epäkohtiin. Sitä paitsi silloinen turkkalainen teatterikäsitykseni oli jyrkässä ristiriidassa 90-luvun oopperakoulutuksen kanssa.”

Toteuttaakseen itseään taiteilijana omaksi kokemaansa suuntaan Ristimäki perusti Päivi Loposen ja kumppaneiden kanssa 1990-luvun puolivälissä Ooppera Skaalan. Muutamaa vuotta myöhemmin käynnistettiin isommalla joukolla Ooppera- ja teatteriseurue Kapsäkki. Samalla Ristimäen omaa työaikaa alkoi mennä yhä enemmän tuottamiseen ynnä kaikenlaiseen taloudelliseen ja  sosiaaliseen koordinointiin.

”Suomalaisessa kulttuuritukiviidakossa minua välillä hiukan harmittaa, että suhteessa siihen kuinka paljon vapaa kenttä kerää kuulijoita ja katselijoita, se saa kyllä hirveän vähän tukea verrattuna suuriin taidelaitoksiin.”

Ristimäki purnaa myös, kuinka usein tuijotetaan liikaa taiteenlajien välisiä raja-aitoja. Kapsäkkikin sijoittuu aika tarkalleen musiikin ja teatterin välimaastoon. Toiseen saumaan se putoaa siinä, että sen tuotannoista jopa puolet on lapselle suunnattuja.

”Lasten kulttuurin tuottamisen erityinen haaste on siinä,  että esityksen peruskulut ovat samat kuin aikuisille tehtäessä ja silti lippujen hinnat on pakko laittaa vähintään puoleen siitä mitä aikuisyleisöltä voi pyytää.”

Ala-asteen luokanopettajanakin leipänsä hankkinut Ristimäki korostaa myös, ettei lapsille suunnatuissa esityksissä saa asettua yleisön eikä tarinan yläpuolelle. Ei varsinkaan opettavainen sormi pystyssä.

”Vihaan kaikkea turhaa söpöstelyä. Jostain ihmissuhteista ja romantiikastakin pitää voida kertoa tavalla joka on myös aikuisesta uskottavaa. Hyvä lasten esitys antaa aina paljon myös aikuisille.”

Entä millä yhteiskunnan toimilla lasten kulttuuriharrastusta voisi parhaiten edistää?

”Koululaisten pitäisi päästä koulun kautta vähintään kaksi kertaa lukuvuodessa teatteriin tai konserttiin.  Aikanaan tällaiset vierailut loppuivat miltei kokonaan, kun opetusministerinä ollut Antti Kalliomäki linjasi julkisuudessa, että on sosiaalisesti syrjivää kerätä kodeilta lippurahoja. Minusta kuitenkin se jos mikä eriarvoistaa koululaisia, jos taiteen pariin pääsevät vain ne lapset, joiden valistuneet vanhemmat osaavat heidät sinne johdattaa. Nykyään on  mahdollista suorittaa koko oppivelvollisuutensa käymättä kertaakaan missään taide-esityksessä.”

Samaan syssyyn Ristimäki tuhahtaa  ajankohtaiselle innovaatio- ja luovuuspuheelle: ”Ei  sitä luovuutta synnytetä  sillä, että muodostetaan jotain Aalto-yliopiston kaltaisia isoja rakenteita, vaan nimenomaan niin, että jo varhaiskasvatuksessa luovuus ajatellaan luonnollisena osana elämää.”

No mitä mieltä oopperalaulaja-teatterinjohtaja-lastenkulttuurintuottajatekijä on klassisen musiikin usein väitetystä elitismistä?

”No jaa, ehkä se tosiaan on sitä  jos se tarkoittaa ainoastaan jotain Finlandia-talon vuosikorttia. Näkökulmaa on kuitenkin tosi helppo avartaa, jos on avoin ja osaa valita vaikkapa Helsingin käsittämättömän runsaasta ja poikkitaiteellisestakin musiikkitarjonnasta omaan makuun sopivia yhdistelmiä. Suomessa elitismi ei ole ollenkaan niin linnoittunutta kuin Keski-Euroopassa. Täällä taiteilijapiiritkin ovat pieniä ja myös tekijöiden on helppoa hyppiä aitojen yli. ”

Teatteri Kapsäkin avajaisensi-ilta 4.9. on Kaisu Kurjen Yhden tähden revyy. Muita syksyn ensi-iltoja ovat Astor Piazzolan tango-operita Maria de Buenos Aires ja lasten musiikkinäytelmä Maukka & Vöykkä. Luvassa myös fetissikabareeta ja lauantaitansseja. Teatteria & ravintolaa vuokrataan.

Tuomas Rantanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *