Kapitalismin satutäti

Markkinatalouden räjäytyskuva on nyt paljastettu.

Kaikki on selvää kuin isoisän Escortin manuaalissa. Jos aikaisemmin pelkäsimme talouden konepellin alla pyöriviä rattaita tai sen sydämessä kiertävää mustaa kuumaa nestettä, on Naomi Klein nyt tehnyt taukeillekin selväksi, missä markkinakoneiston käyntihäiriöitä aiheuttava vika piilee.

Kuten kansalaisen ja teknologian, myös kansalaisen ja talouden välissä on savuverho, tietämättömyys, joka estää tajuamasta mistä todella on kysymys. Sen johdosta profeetan rinnalla saarnaa väärä profeetta, ja on vaikea erottaa kunniallista autokauppiasta ketkusta kollegasta.

Sigmund Freud palautti ihmisten tunne-elämän oikut nukkumatteihin ja oidipuksiin, joiden kotipaikka on tiedostamaton. Naomi Kleinin kapitalistisessa kauhusadussa markkinat saavat ihmismäisiä piirteitä.

Lontoossa – kävelymatkan päässä Karl Marxin hautakummulta – on monia suita, jotka haluaisivat parantavaa lääkettä globaaliin päänsärkyyn. Poliittiseen kirjallisuuteen erikoistunut kirjakauppa Housmans on pullollaan radikaaleja. Pöydillä on tukuittain Kleinin uusinta Tuhokapitalismin nousu -teosta, jonka englanninkielisen painoksen verenpunaisen kannen rinnassa on luodinreikä. Kirja inhimillistää kapitalismin potentiaaliset kärsijät kansitaidetta myöten.

Kleinin kirjan lukija on potilas, joka odottaa suu ammollaan diagnoosia tohtori Kleinilta. Oidipus-kompleksin sijaan markkinoiden päätä kiristävä vanne on nimeltään kapitalismikompleksi.

”Kapitalismin tiedostamaton” on tohtori Kleinin nimitys, jolla hän maksaa velat Freudille. Itävaltalaisen lekurin psyyken anatomiassa viettienergia suhtautuu tietoiseen minään kuin hevonen ratsastajaan – sitä hallitaan järjellä.

Kleinin markkinatalouden halkileikkauksessa kuvio on nurinkurin: hullaantuneet markkinavoimat ratsastavat kansalaisten tietämättömyydellä. Kapitalismin hullut professorit kumartuvat leikkausmaski naamallaan kirkuvan potilaan vuoteen puoleen.

Klein vakuuttaa, ettei hänen pyrkimyksensä ole järkyttää ketään.

”Keskityn kapitalismin sokkitaktiikkaan, mutta en siksi, että haluaisin sokeerata lukijoitani”, hän toteaa, viitaten kirjan englanninkieliseen nimeen Shock doctrine – Sokkioppi.

”Motiivini kirjoittamiseen oli nimenomaan tehdä ihmiset vastustuskykyisiksi kuvaamalleni ihmisten järkyttämiseen perustuvalle opille ja tarjota eräänlainen suojakilpi. Sokkitaktiikassa on nimenomaan kysymys tiedon puutteesta ja sokin aiheuttamasta sekavuustilasta. Sokkitila on tapahtuman ja sen kokijan välissä oleva juopa, joka estää ymmärtämästä mistä tapahtumassa on kyse”, selventää Klein.

Kun kommunismi on haudattu haitallisena ydinsaasteena, maailmassa on yksi totuus: oy, osakeyhtiö. Taloustieteilijöiden mukaan oy on maailman suurin saavutus. Kleinin mukaan suurin talouskupla 1990-luvun it-huuman jälkeen on OY Terrorismin Vastainen Sota AB.

Tunnelma rebel-kirjakaupassa on hyvin anti-anti ja tupla-red. Kirjat ovat punaisia ja niin myös ajatukset. Aktivistitoimittaja Andrea D’Cruz, joka parhaillaan esittää fanikysymyksiä Kleinille, on sitä mieltä, ettei U2:n Bonon lanseeraama Product Red ole muuta kuin toisinto tavasta, jolla kehitysapu brändätään. Monet tunnetut merkit, kuten American Express, Giorgio Armani sekä iPod, ovat lisensoineet Redin kerätäkseen varoja hyväntekeväisyyteen.

Viimeisimpänä joukkoon on liittynyt Windows, Vista Ultimate Red -käyttöjärjestelmällään, jossa ikkunat ovat, kas vain, punaisia.

Kleinin mukaan Bonon malli on yhtä väsähtänyt kuin Bob Geldof. Se muuttaa avustuksen isälliseksi holhoukseksi, joka riistää kohteeltaan itsemääräämisoikeuden. Redin tapauksessa kohteena ovat Afrikan hiv-potilaat.

”Kampanja on ollut hiukan pettymys jopa järjestäjilleen. Minusta tuntuu, että hyväntekeväisyysmalli on valtava takapakki, jos sitä vertaa muihin globaaleihin liikkeisiin, kuten World Social Reformiin, jossa ihmiset puhuvat omasta puolestaan. Tässä tapauksessa koko maanosan puolestapuhujat istuvat pöydän ääressä ilman, että yhtään edustajaa kyseisestä maanosasta on mukana. Ihmisten perusoikeuksiin kuuluu oikeus puhua omasta puolestaan.”

Samalla Klein viittaa Steve Jobsin suuntaan. Applen johtaja innostui rock-laulajan yrityksestä tehdä jotain maailman ongelmille: ”En ole koskaan käynyt Afrikassa, mutta tuskin sinne asti täytyy mennä tajutakseen, että paljon ihmisiä kuolee aidsiin”, Jobs sanoi Red iPodin julkaisun yhteydessä.

Kun Kleinilta kysytään, miksi hän välttelee kirjassaan oman poliittisen värinsä paljastamista, hän vastaa:

”Kirjani on uusliberalismin kehityksen ja markkinafundamentalismin leviämisen vaihtoehtoinen historia. Luultavasti omien yhteiskunnallisten näkemysteni esittäminen tässä yhteydessä ei olisi harkittua. Ehkä joskus kirjoitan kirjan, jossa esittelen niitä, mikä ei kylläkään rehellisesti sanottuna näytä todennäköiseltä. En ole taipuvainen sellaiseen kirjoitteluun. ”

Millaiseen kirjoitteluun Klein sitten on taipuvainen? Hän luettelee uransa onnistumiskokemuksia: Aviomies Avi Lewisin kanssa tehty dokumenttielokuva The Take kuvaa, kuinka Argentiinalaisen autotehtaan kenkää saaneet työntekijät valtaavat tehtaan takaisin. DVD-elokuvan kannessa on slogan ”anna pomolle kenkää”.

”Päämääräni on poliittisten muutosten demystifiointi. Haluan osoittaa vaihtoehtoja, jotka usein toimivat. Lähimmäksi tavoitettani olen mielestäni päässyt The Takessa. Kyseessä ei ollut manifesti vaan tositarina siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Uusliberalismin epäonnistumisen johdosta sadat työläiset valtasivat suljetut työpaikkansa takaisin. Samalla he muuttivat ne demokraattisesti johdetuiksi työläisten osuuskunniksi. ”

Kuten Jeesus ja Freud, myös Klein tuntee tarinoiden voiman. Tämä on saanut tiukkapipoisimmat herneytymään. Esimerkiksi Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professorin Vesa Kanniaisen mielestä Klein on ”populisti, jolla ei ole tieteellistä lähestymistapaa maailman asioihin”. Huolimatta siitä, että Kanniaisen uusimman teoksen lähteisiin kuuluvat Raamattu ja Sinuhe egyptiläinen.

Kleinin kanta kirjoittamiseen on selvä: ”En kirjoita yliopistotyypeille. Olen aina kirjoittanut ei-spesialisteille. Mielestäni kirjoittamisessa on kyse viettelystä. Olen itse nirso lukija ja monta kirjaa kesken lopettaneena tiedän, mistä on kysymys, ja olen koettanut ottaa opikseni”, hän sanoo.

Syyskuun 11. päivän terroristihyökkäyksen jälkeen huoli Sri Lankassa valmistetuista tennareista ja taloutta kohtaan osoitettu kiinnostus tulivat vanhanaikaisiksi. Globalisaation vastainen liike tarvitsi uutta raamattua No Logon jälkeen.

Tuhokapitalismin nousun tarinamaisuus piilee Kleinin taidossa kupata zeitgeistin suonta – siksi oli tärkeää selvittää nykyisten sotien ja markkinatalouden välinen yhteys.

”Sokkiterapiasta eroon päästäksemme tarvitsemme tarinan, joka selittää, mistä sokissa on kyse, mitä ympärilläsi tapahtuu. Siksi kirjoitin kirjani niin kuin kirjoitin: tarinaksi. Meitä pommitetaan jatkuvasti tiedolla. Kyse ei ole siitä, etteikö meillä olisi tarpeeksi faktoja, meiltä puuttuu faktojen välisiä yhteyksiä, jotka tekevät ne ymmärrettäviksi.”

Naomin Lontoon-vierailu saa hänet arvelemaan, että uusi liike on syntymässä.

Ihmiset kokeilivat Bob Geldofia ja Bonoa. Se ei toiminut, nyt aktivistit haluavat jotain muuta.

”Minulla on tunne, että uuden joukkoliikkeen aika on tulossa. Jos jaksaa odottaa, ihmiset tulevat”, hän sanoo.

Aamen.

Kimmo Laakso

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu