Kansanmurha, jonka voi vielä estää

Toisinajattelija: Turkista kuuluu päivä päivältä kummallisempia ja pelottavampia uutisia.

Turkista kuuluu päivä päivältä kummallisempia ja pelottavampia uutisia.

Turkin armeija on ollut jo puolitoista vuotta Irakin rajalla valmiina hyökkäämään Kurdistanin autonomiselle alueelle ja estämään sen itsenäistymisen. Hyökkäyksestä on parlamentin päätös ja televisiokanavat uhoavat kansallista raivoa.

Turkkia voi kuvata englanniksi näin: Turkey is a genocidal society. Genocidal-adjektiivia on onneksi käytetty niin vähän, että sille ei ole olemassa vakiintunutta suomennosta, eikä tämä ole mikään virallinen käännös: Turkki on kansanmurhaan taipuvainen yhteiskunta.

Viime vuosisadalla Turkissa oli kaksi kansanmurhaa: armenialaisten kansanmurha vuonna 1915 ja Dersimin alevikurdeihin kohdistunut kansanmurha vuonna 1937. Parhaillaan Turkissa on menossa kurdien kielellinen ja kulttuurinen kansanmurha. Kansanmurha ei ole yksittäinen tapahtuma, vaan prosessi, joka etenee vähemmistön kulttuurin tukahduttamisen lievemmistä muodoista varsinaiseen tappamiseen.

Kun Natsi-Saksan kauhut tulivat ilmi, saksalaiset joutuivat käsittelemään holokaustia ja omaa historiaansa. He pyysivät anteeksi juutalaisilta ja pystyivät siirtymään kansanmurhan jälkeiseen kauteen. Tämä oli tärkeää sekä uhrien että toteuttajien kannalta.

Turkkilaiset sen sijaan eivät ole pystyneet arvioimaan omaa historiaansa, molemmat kansanmurhat on kiistetty. Niiden varjo on lamaannuttanut maan kehityksen ja estänyt kansalaisyhteiskunnan synnyn. Ottomaanien imperiumin hajoamisen aikaiset tapahtumat ovat trauma, jota turkkilaiset eivät pysty edelleenkään käsittelemään.

Jotkut tosin keskustelevat asiasta. Kuten Radikal-lehden kolumnisti Murat Belge totesi viime kesänä Lontoossa, kiihkonationalistit sanovat: ”Kyllä, me teimme armenialaisten kansanmurhan. Ja teemme sen kurdeillekin, jos he eivät pidä suutaan kiinni.”

Mihin kiihkonationalistit kohdistavat raivonsa, jos he eivät pääse purkamaan sitä Pohjois-Irakiin? Tai jos Turkin armeija hyökkää Pohjois-Irakiin, mutta pärjää siellä yhtä huonosti kuin aikaisemmillakin kerroilla? Sopiva kohde on erittäin lähellä. Kotimaassa olevat siviilit joutuvat sijaiskärsijöiksi. Kurdien kulttuurinen kansanmurha etenee seuraavaan vaiheeseen, jos prosessia ei pysäytetä.

Eurooppa ei saa sulkea silmiään siltä, että Turkki ajautuu nyt kohti kansallista hysteriaa. Ankaran yliopiston emeritusprofessori Baskin Oran totesi marraskuussa Helsingissä, että Turkin tilanne ei ole enää kenenkään hallinnassa.

Natsi-Saksan aikana kansanmurhan ennusmerkkejä ei osattu tulkita, ehkä näin ei ollut myöskään viime vuosikymmenellä Ruandassa. Mutta nyt kun vaaran merkit ovat selvästi nähtävissä, on meidän ulkopuolisten vastuulla estää uusi kansanmurha.

Kuulostanko liian pessimistiseltä?

Kävin jokin aika sitten läpi kaikki kurdeista ja Turkista kirjoittamani lehtijutut, joita on viisi mapillista. Joissakin olin tehnyt ilmestymisaikaan nähden aika rohkeita ennakointeja. Jälkikäteen ne ovat kuitenkin osoittautuneet oikeiksi.

Mutta toivon todella, että tällä kertaa olen väärässä.

Kristiina Koivunen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu