Kansallinen itsepetos

Oltaisko sellaista peliä, jossa kaikki uskotellaan itsellemme ja toisillemme, että äänestämällä voi vaikuttaa? Että tämä systeemi on demokraattinen ja tapa, jolla päätöksentekijät valitaan, reilu? Että puolueet eroavat toisistaan jotenkin, ja on Tärkeä Asia miettiä ketä äänestää?

Eduskuntavaalit ovat kansallinen itsepetos. On helpompi vain teeskennellä mukana, leikkiä yhdessä sovittua leikkiä jonka säännöistä ei ole muuta varmuutta kuin ettei leikkiä saa hetkeäkään epäillä.

Itsepetos ulottuu edustuksellisen demokratian kaikille tasoille.

Sitä edustavat yhtä lailla niin ”työväen” asiaa ajava kokoomus, ydinvoimamyönteisestä hallitusyhteistyöstä ”kieltäytyvät” vihreät, ”muutoksen” tuovat perussuomalaiset kuin myös ”ei ehkä näissä vaaleissa niin murskatappion kokeva” vasemmistoliitto.

Sitä edustavat ehdokkaat, jotka uskottelevat itselleen ja kaikille muille olevansa jollain tapaa erilaisia kuin ne jo valitut kaksisataa ja menevänsä eduskuntaan ajamaan kansan etua, muuttamaan systeemiä sisältäkäsin ja olemaan korruptoitumatta ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Sitä edustaa äänestäjä, joka uskoo yhdellä äänellä olevan merkitystä, joka uskoo että tämänkertainen naama olisi jollain tapaa erilainen kuin ne huijarit jotka sinne viimeksi äänesti. Äänestäjä, joka vuodesta toiseen äänestää, joka kerta pettyen, ja silti uudestaan raahustaa piirtämään numeron äänestyslippuun. Sitä edustaa äänestäjä, joka sanoo antavansa nyt ”protestiäänen” ja sillä pilkkaavansa systeemiä sekä äänestäjä, joka kokee tekevänsä vallankumouksen piirtämällä kirkkoveneen äänestyslipukkeeseen.

Vaalit eivät tässä muodossaan toimisi, ellei suurin osa väestöstä osallistuisi itsepetokseen. Mitä tapahtuisi, jos äänestäjät alkaisivat kyseenalaistaa sen, miksi vaaliliittojen ansiosta heidän nuorelle vihreälle naisehdokkaalle antamansa ääni veikin läpi kuusikymppisen kokoomuslaisen äijänkäppyrän?

Tai miksi läpeensä korruptoitunutta, kaikki lupauksensa pettänyttä kansanedustajanlieroa ei saa neljän vuoden vaalikauden aikana pois palliltaan? Tai miksi kaikkien puolueiden vaalisloganit ovat tyhjää sanahelinää tyyliä ”vastuu, kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus”, vaikkei mikään niistä aio ajaa näiden asioiden laajempaa toteutumista?

Edustuksellinen demokratia on uskomussysteemi, joka romahtaa, kun siihen kohdistaa epäilyksensä. Se ei ole kestävä, ja sen kannattajat tietävät sen hyvin. Mitä tapahtuu, jos lakkaamme tänä vuonna uskomasta sokeasti ja sen sijaan kyseenalaistamme, epäilemme ja vaadimme vaihtoehtoja?

Kirjoittajan Antivaali-blogi Fifissä.

Suvi Auvinen

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *