Kannustusta

Taloustiedettä syytetään usein kieroutuneesta ihmiskuvasta.

Taloustiedettä syytetään usein kieroutuneesta ihmiskuvasta. Taloudellisina subjekteina ihmisten ajatellaan olevan itsekkäitä laskukoneita, joita kiinnostaa lähinnä hankkia lisää rahaa. Tältä pohjalta ihmisiä voidaan sitten ohjata erilaisin kannustimin.

Onkin tavallaan totta, että taloustiede ei osaa käsitellä ihmisten motivaatioperustaa muuten kuin laboratoriorottien mallin mukaan. Mutta yhtä totta on, että kannustimet usein toimivat. Siksi sopiikin kysyä, eikö niitä kannattaisi virittää kansantuotteen maksimointia parempienkin päämäärien hyväksi?

Ajatellaanpa köyhää maata jolla on yksi keskeinen vientituloja tuova luonnonvara. Luonnonvarat ovat maan johdon käsissä. Johtajat voivat käytännössä valita, käyttävätkö rahat omiin tarpeisiinsa vai esimerkiksi ihmisten elossapitämiseen.

Kansainvälisen järjestelmän silmissä tällaisen maan johto on oikeutettu luonnonvarojen haltija riippumatta siitä, miten johtaja on asemaansa hankkiutunut. Niinpä sotilasjohtaja voi aivan vapaasti myydä luonnonvaroja maansa nimissä, ulottaen sopimusten keston myös tulevien hallitusten ajalle.

Voiko kuvitella parempaa keinoa epävakauden lisäämiseksi? Kun potentiaaliset henkilökohtaiset voitot ovat lähes rajattomat, tulee monelle vähävaraiselle mieleen että aseellinen vallankaappaus voisi olla oiva keino lisätä omaa ja sukulaisten likviditeettiä. Heillä on täydellinen taloudellinen kannustin väkivaltaan.

Riskit ovat suuret, mutta jo yksinkertainen riskilaskeskelma osoittaa, että hankkeen odotusarvot ovat reilusti plussan puolella, vaikka kuoleman ja vankilan kaltaisille potentiaalisille ulkoisvaikutuksille laskisi roimankin tappioarvon.

Voisiko tällä olla jotain tekemistä vaikka sen kanssa, että Nigerian demokratia on ollut vähän kiven takana?

Yhtiö, joka tekee sopimuksen tällaisen hallinnon kanssa, on aika kivassa tilanteessa. Muutama aktivisti tietysti inisee, mutta ininä hukutetaan vaatimattomin kustannuksin pr-kampanjoilla, joissa esimerkiksi musta ja valkoinen lapsi pitävät toisiaan kädestä neitseellisessä sademetsässä.

Toisinkin voitaisiin päättää. Sotilashallintoa voitaisiin pitää resurssien varastajana, ja kumppaniyhtiöitä kanssarikollisina. Näinhän olisi, jos lähtökohtana olisi demokratia eivätkä voitot. Kannustimet likaiseen liiketoimintaan vähenisivät, kun tappiot tulisivat reaalisiksi.

Aivan samoin esimerkiksi kioskiryöstäjä saa kyllä tavaraa haltuunsa, mutta ei voi myydä sitä legitiimisti. Kun tavara palautuu oikealle omistajalle, sen menettäminen on väliaikaisen ostajan ongelma. Demokraattinen hallinto on yhtä lailla”oikea omistaja”.

Tämä siis vain esimerkkinä. Suuri kysymys on se, onko demokratia niin tärkeä juttu että sitä tulisi kannustaa, jos kerran kannustimien toimivuuteen uskotaan.

Teppo Eskelinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu