splash_image.jpg

Kämppä täynnä, elämä tyhjä

Ohjaaja Petri Luukkainen teki elokuvan itsestään ja tavaroistaan.

Kun on nähnyt Luukkaisen dokumenttielokuvan Tavarataivas, alkaa miettiä omia tavaroita. Haastattelupäivänä minulla on niitä mukana – vaatteet mukaan lukien – 53 kappaletta.

Elokuva kuvaa vuoden prosessia, jossa 26-vuotias sinkkumies etsii itseään ja sisältöä elämäänsä. Luukkainen vie kaikki tavaransa varastoon ja luo itselleen säännöt: päivässä saa hakea yhden tavaran takaisin, eikä uutta tavaraa saa vuoden aikana ostaa.

Voiman toimituksessa veikattaan, että Luukkainen hakee ensimmäisenä puhelimen. Alaston mies valitsee kuitenkin pitkän takin. Viikon hän nukkuu lattialla ja kasaa itselleen sen verran vaatteita, että seuraavalla viikolla voi mennä töihin.

Prosessi lähti siitä, että Luukkainen huomasi asuvansa tavarapaljouden keskellä mutta olevansa onneton.

”Olin kuullut sadan tavaran haasteesta, mutta tuntui parhaalta viedä kaikki pois ja todella miettiä, mitä tarvitsen.”

Vuoden 2011 aikana kuvamateriaalia syntyi 300 tuntia. Vasta puolessavälissä projektia varmistui, että elokuva saisi rahoitusta.

”Sain ensimmäisen päiväkirjan äidiltäni lapsena. En tiedä johtuiko se siitä, että minulla oli kamala käsiala vai halusiko hän että käyn läpi tunteitani. Olen pitänyt päiväkirjaa siitä lähtien, ja olen reflektiivinen persoona.”

Kuvaaminen kävi taakaksi.

”Jossain tilanteissa keskustellessa ystävien kanssa aloin miettiä, että pitäisikö tätä kuvata. Se ajatus heittää pois läsnäolosta.”

Vuoden aikana Luukkainen huomasi, että ihmiset keskustelevat paljon hankinnoistaan.

”Ihmiset alkoivat puolustella minulle ostoksiaan. Tai kertoivat, kuinka eivät olleetkaan menneet ostoksille. Hahmotin, että ilmaisemme itseämme kulutusvalintojemme kautta. Ja jos se ei tuota onnellisuutta, tavaroita on helppo syyttää huonosta olosta.”

Luukkainen kertoo suhteensa tavaraan muuttuneen perusteellisesti. Mutta muuttui elämä muutenkin – elokuva on myös rakkaustarina.

”Tavarat pitävät ihmiset sisällä. Ennen katsoin elokuvia kotona yksikseni, mutta tavaraton vuosi pakotti menemään elokuviin. Ja onhan se paljon kivempi kysyä kaveria mukaan elokuvateatteriin kuin että hei tulisitko tänne mun kotisohvalle.”

Treffailuun tavarattomuus toi pieniä ongelmia: miten tuoda tyttö kotiin, jossa ei ole edes sohvaa? Tai vessapaperia?

Vuonna 2010 kuvataiteilija Timo Wright kuvasi kaikki tavaransa. Niitä oli 3 500. Silloin kirjoitettiin, että perhe omistaa keskimäärin 10 000 esinettä.

”Jos joku haluaa kopioida tämän idean ja miettiä omaa tavarasuhdettaan ja ajattelee, että kaikista tavaroista luopuminen on liikaa, niin sääntöjähän saa soveltaa. Ja voihan joku nelihenkinen perhe ajatella, että heille niitä tavaroita tulee takaisin sitten ihan eri vauhtia: neljä päivässä. Siinä menee viikko ja perheellä on jo täysi fiesta!”

Tavarataivas. Ensi-ilta elokuvateattereissa 1.2.

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu