Kalsketta Kainuusta

Eino Saaren Paska näytelmä luovii historian hämäristä nykyajan Kajaaniin. Ohjaajan mielestä sitoutumattomuus vie teatteria ojaan.

Suomi on pitkä maa, jossa on paljon korpea ja vähän kaupunkeja. Korpien keskellä asuu huonosti pukeutuva, työtön ja ylipainoinen kansa, joka katsoo illat vaitonaisena televisiota, tekee itsemurhia, iskee maahanmuuttajan pizzeriaan ja saunoo. Suomessa on yksi sivistyksen keidas: pääkaupunkiseutu. Siellä syntyvät poliittiset neronleimaukset ja kaikki kulttuurisesti merkittävät teot.

Kaikki eivät onneksi usko tähän. Joskus joku kääntää muuttoliikettä etelästä pohjoiseen. Helsingissä 20 vuotta elänyt Eino Saari saapui Kajaaniin työharjoitteluun Turun Taideakatemiasta 2002. Hän jäi sille tielle ja teki teatteri-ilmaisun ohjaajan opinnot loppuun etätyönä.

”Vaikka piirit ovat aika pienet, on taiteen tekemisen meiningissä täällä sellaista rosoa ja elämänvoimaa, mihin en etelässä ole törmännyt”, Saari kertoo.

Saari työskentelee syksyllä 2003 käynnistyneessä Generaattori-kulttuurihankkeessa, jota oli aikoinaan visioimassa Kajaanin kaupunginteatteria luotsannut Helsingin karkuri Kristian Smeds.

”Hei, minä olen Juho Yli-Lonttinen”, mukavan oloinen harrastajanäyttelijä esittäytyy ja istuu tuolinsa kanssa eteeni kesken näytelmän.

Olen katsomassa Eino Saaren Kajaanin harrastajateatterille ohjaamaa ja käsikirjoittamaa Paskaa näytelmää. Ensimmäistä kertaa minua ei vaivaannuta, kun teatterissa otetaan kontaktia. Yleensä en tiedä, pitäisikö osallistua vai ei.

Näytelmän edetessä minuun otetaan kontaktia hyppäämällä syliin, tarjoamalla skumppaa ja kiehnäämällä jaloissani. Saan rapsutella Mourukissoja ja tutustua lähietäisyydeltä Pornoeläimiin.

Kummallista kyllä, minusta tuntuu, että minusta välitetään. Kummallista siksi, että istun teatterin katsomossa.

Paskaan näytelmään on vaikuttanut suuresti Esa Kirkkopellon ja Atro Kahiluodon Elvytystä-esitys, joka sai ensi-iltansa Helsingin Ylioppilasteatterissa 1990. Esityksen tekijät puhuivat tuolloin jopa rakkaudesta avantgarden viimeisenä mahdollisuutena”, Saari kertoo.

Paska näytelmä on läpeensä poliittinen. Ensimmäinen näytös käy viihdyttävästi läpi 1900-luvun poliittisen teatterin historiaa futurismista agitpropiin ja historialliseen avantgardeen.

Se juoksuttaa lavalle poliittisen teatterin tekijöitä ja hahmoja kuten Alfred Jarryn Kuningas Ubun, ja Antonin Artaud’n. Myös Jussi Parviaisesta sekä viihteellisen surkuhupaisasta Jari Litmasesta tehdään politiikkaa. Kohti toista näytöstä näytelmän muoto liukuu yhä poliittisemmaksi.

”On mielekkäämpää esiintyä omana itsenään kuin toimia roolin takana. Tietysti kohtauksissa on myös toinen tekijä eli katsoja, minkä vuoksi tilanne on aika arvaamaton”, Yli-Lonttinen sanoo.

Yksi kohtaus ivaa taiteilijaa, joka joutuu puolueen sokeaksi äänitorveksi. Esityksen jälkeen Saari pohtii, mitä tarkoittaisi, jos liittyisi johonkin puolueeseen ja alkaisi sitten tehdä taidetta sille. ”Nykypolitiikan valossa se tuntuu tietysti täysin naurettavalta, mutta suunta voisi olla tutkimisen arvoinen.”

Teatterintekijät pyrkivät Saaren mukaan olemaan sitoutumattomia kaikkiin mahdollisiin suuntiin. ”Ja kun ei pystytä tai haluta sitoutua mihinkään, niin tullaan sitoutuneeksi markkinavoimiin.”

Näytelmän varsinainen päivänpoliittinen kärki osoittaa paikalliselle tasolle.

”Jos haluaa muuttaa maailmaa, niin on pystyttävä rajaamaan tarkasti se, mihin muutosvaatimukset kohdistaa. Paska näytelmä rajaa suoranaiset muutosvaatimuksensa Kajaaniin”, Saari toteaa.

Muutosvaatimukset kuultavat kohtauksesta, jossa näyttämölle kannetaan ihmisen muotoinen tuoliin köytetty säkki. Säkissä henkilöityy muiden muassa Kajaanin kaupungin sivistystoimenjohtaja, Muhammed-sarjakuvakohun takia Kaltio-lehden päätoimittajan erottanut hallitus, Kainuun Sanomien omistaman Generaattorin näyttämötilan ostoa suunnittelevat pukumiehet ja Kainuun Sanomatkin. Säkki saa pesäpallomailasta pariin otteeseen.

Mailakohtausta on paheksuttu sen väkivaltaisuuden takia, ikään kuin epäkohdista saisi puhua, kunhan ei mainitse kritiikkinsä kohteita nimeltä.

Kiertueelle lähdettäessä tiettyjä osia tekstistä päivitetään: ”Esimerkiksi Seinäjoen Harrastajateatterikesää varten meillä on pieni verkosto kirjoittajia, jotka ovat perillä paikallisista asioista.”

Kajaanissa näytelmä on synnyttänyt parikymmentä lehtikirjoitusta, kaupungin kansliapäällikön soiton, jossa tiedusteltiin harrastajateatterin vetäjän tarvetta, kaupunginhallituksen vierailun ja kolmisensataa yksittäisen ihmisen mielenosoitusta. Ei paskemmin yhdeltä näytelmältä.

Paska näytelmä Harrastajateatterikesässä Seinäjoella 25.–27.8.

Teija Kaarakainen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu