splash_image.jpg

Kaksi näkökulmaa Meksikon huumesotaan

Rakkautta & anarkiaa -elokuvajuhlilla esitettävä dokumenttielokuva esittelee Meksikon surullisenkuuluisan huumekulttuurin ääripäät.

Pienet pojat ja tytöt katsovat, kun poliisit korjaavat ruumista kadulta. Tämä on heidän kulttuurinsa, joten miksei totuutta näytettäisi.

Näin surumielistä kuvaa israelilaisohjaajan Shaul Schawarzin dokumenttielokuva Narco cultura (2013) maalailee Meksikon Juarézin kaupungista.

Juaréz on tyypillisin esimerkki, kun puhutaan Meksikon huumekartelleista, mutta se ei ole ainoa. Huumeiden vastainen sota on tehnyt vaaroistaan kuuluisiksi myös esimerkiksi Baja Californian, Morelosin ja Chihuahuan.

Rakkautta ja anarkiaa -elokuvajuhlilla esitettävä elokuva kuvaa juarezilaisen rikospaikkatutkija Richi Soton päiviä sekä huumekartellien toiminnasta ihannoivasti laulavan muusikon Edgar Quinteron elämää.

Kaksi näkökulmaa. Kaksi ääripäätä surullisenkuuluisasta huumekulttuurista. Tosin onneksi kumpikaan näkökulma ei ole myyjän tai käyttäjän. Se tuo elokuvaan tuoreutta.

Huumekauppiaiden elämästä lyriikoita kirjoittava elokuvan toinen päähenkilö Quintero elää Los Angelesissa ja keikkailee ympäri Yhdysvaltoja. Yleisö El Pasossa Teksasissa laulaa mukana, kun bändi BuKnas de Culiacán esiintyy singot, todennäköisesti niiden jäljitelmät, olallaan.

”Katkaisen pääsi. Olemme parhaita kidnappaajia ja tykkäämme tappaa.”

Musiikkigenre on niin sanottu narco corrido, ja siinä yhdistyvät meksikolaisesta kansanmusiikista tutut rytmit ja melko huonolla espanjalla kirjoitetut rankat sanoitukset. Näiden laulujen esittäminen on kielletty Meksikon televisiossa ja radiossa, mutta tyylilaji ja sen esittäjät ovat tulleet koko ajan suositummaksi. Bändejä ja musiikkigenreen erikoistuneita klubeja on Amerikassa useita.

Eräs keikalta haastateltu nuori naisfani sanoo, että vastustaa väkivaltaa, mutta että musiikki on hyvää. Sitten hän heiluttelee AK-47-asetta, luultavasti lelua.

Tuntuu, ettei näillä nuorilla, eikä ehkä aikuisfaneillakaan, ole mitään käsitystä siitä, mitä he musiikkia ihannoidessaan tukevat. Väkivallasta ja huumeista laulavat miehet eivät välttämättä itse kauppaa tai käytä huumeita, saati tapa ketään, mutta heidän musiikkinsa avulla huumekartellien toiminta saa ylevän sävyn. Huumekauppiaista tehdään sankareita.

Siinä missä Yhdysvalloissa narcocorridoreja sanoittavat muusikot etsivät ideoita internetistä, Meksikossa lyriikat ovat todellista katukuvaa. Maassa murhataan reilu 10 000 ihmistä vuodessa. Rikospaikkatutkijan työ on lähinnä ruumiiden korjaamista pois.

Elokuvan toisena päähenkilönä oleva poliisi, Richi Soto, sanoo tekevänsä parhaansa, mutta pelko näkyy kasvoilla. Kollegat tapetaan ympäriltä, ja moni poliisi luopuu työstään. Suurin osa huumerikollisuuteen liittyvistä kuolemista on poliisien tai eri kartellien jäsenien kuolemia, mutta aina välillä joku viaton sivullinenkin ammutaan. Lisäksi paikallisilta yrittäjiltä kiristetään rahaa.

Kaupungin hienoimmat haudat ovat huumekuninkaiden pieniä linnoja, jotka on rakennettu verisillä rahoilla.

Dokumenttielokuva vahvistaa stereotyyppistä kuvaa Meksikosta vaarallisena maana, mutta samalla täytyy muistaa Meksikon valtava koko. Yli 112 miljoonan asukkaan joukkoon mahtuu myös oikeudentajuisia ja lakia kunnioittavia kansalaisia.

Huumeiden vastaisessa sodassa on myös toinen osapuoli, Yhdysvallat, jossa huumeet käytetään ja josta Meksikon huumekartelleille virtaa rahaa ja aseita.

Kirjoittaja on Meksikossa asunut taiteen ja median freelancer.

Lähteenä käytetty kirjaa Castañeda, Jorge & Aguilar V. Rubén: Los Saldos del Narco (2012).

Narco cultura -dokumenttielokuva Rakkautta & anarkiaa -elokuvajuhlilla 18.–28.9.

4 tähteä.

Noora Laaksonen

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *