Kaikki toisin designissa

”Haluan tuoda rohkeasti oman kädenjälkeni näkyviin ja ottaa riskejä. Mieluummin mielenkiintoista kuin täydellistä!” julistaa Rebecca Ahava.

NÄYTTELY ”Haluan tuoda rohkeasti oman kädenjälkeni näkyviin ja ottaa riskejä. Mieluummin mielenkiintoista kuin täydellistä!” julistaa Rebecca Ahava. Hän on jäsen oululaisessa muotoiluosuuskunta Non Everythingissä, joka liputtaa ekologisten arvojen puolesta.

Non Everything järjestää joulukuussa näyttelyn Galleria 5:ssä, jossa liikutaan taiteen ja muotoilun rajalla. Kaisa Nybergin koruissa, Laura Sunin seinäteoksissa ja Rebecca Ahavan puvuissa ei ole mielikuvitusta säästelty.

Ahava on hakenut pukuihinsa inspiraatiota lapsuutensa maalaismaisemasta 1980-luvun alusta. Näyttelyn puvuissa on materiaalina muun muassa paperi.

”Käytämme jonkin verran kierrätysmateriaaleja. Ennen kaikkea ekologisuus merkitsee meille kuitenkin sitä, että tuotteemme kestävät käyttöä ja aikaa”, Kaisa Nyberg kertoo.

Nybergin koruissa on teemana aika: ”Olen käyttänyt materiaalina muun muassa vanhoja taskukellon kuoria. Koruni ovat nostalgisia ja romanttisia. Haluan käyttää merkityksellisiä materiaaleja, jotka kertovat tarinaa korun kuvitteellisesta käyttäjästä.”

Laura Suni kertoo seinätöidensä olevan epäsymmetrisiä, idean johdattelemana spontaanisti rakentuneita. Materiaaleina hän on käyttänyt nahkaa ja kierrätystekstiilejä: ”Vaikkei nahka olekaan vegaaninen materiaali, se on mielestäni ekologisempi vaihtoehto kuin keinokuidut, jotka tehdään öljystä.”

Näkyvin osa Non Everythingiä on myymälä Non Boutique, josta löytyy osuuskuntalaisten omia sekä muiden suomalaisten muotoilijoiden piensarjatuotantoa. Putiikki tarjoaa oululaisille kaivatun vaihtoehdon massaketjuille.

Nonilaisten näyttely 23.12. asti Oulun Galleria 5:ssä, Hallituskatu 5, ke–pe 12–18, la–su 12–16.

Heidi Huhtala

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *