Kaikki puhuvat politiikkaa

Vallankumous toi tunisialaisille nuorille vapauden käyttää huivia ja kritisoida vallanpitäjiä.

Vain kaksi kuukautta ennen Tunisian vallankumouksen alkua Ridha Temtem, 23, haettiin kotoaan poliisiasemalle. Hänet pidätettiin poliittisista syistä: Temtem tunsi oppositiopuolueeseen kuuluvia ihmisiä ja oli journalisti. Koska mistään rikoksesta ei löytynyt todisteita, hänet vapautettiin viidentoista päivän jälkeen.

Läksiäisiksi poliisit muistuttivat, että hänen täytyy aina olla uskollinen presidentti Zine el-Abidine Ben Alin hallinnolle.

Tammikuussa 2011 vallankumous vei Ben Alin mennessään, mutta mullisti myös Tunisian mediakenttää. Uusia radio- ja televisiokanavia sekä sanomalehtiä syntyi hetkessä satakunta. Toimittajaksi opiskeleva Temtem kirjoittaa niistä yhteen, viikoittain ilmestyvään Al Hassad -sanomalehteen. Arabiankielisen lehden nimi on vallankumouksen jälkeiselle ajalle oivallinen, se viittaa sadonkorjuuseen.

Uusista tiedotusvälineistä huolimatta Tunisian valtamedia on yhä Ben Alin kannattajien hallussa. Monen tunisialaisnuoren mielestä uutisointi on puolueellista.

Toimittajaksi opiskelevan Rihab Hamrounin, 25, mukaan media palvelee taloudellista eliittiä ja yrittää manipuloida kansalaisten mielipidettä. Se keskittyy esimerkiksi aivan liikaa islamilaista sharia-lakia Tunisiaan vaativiin salafisteihin, jotka ovat kuitenkin vain pieni vähemmistö yli 10 miljoonan tunisialaisen joukossa. Paljon tärkeämpää olisi Hamrounin mukaan puhua isommista ongelmista, kuten maata riivaavasta korkeasta työttömyydestä.

Viime kuukausina ääri-islamistiset salafistit ovat vaatineet, että naiset saisivat pitää yliopistoissa kasvot peittävää niqab-huivia. Ben Alin aikana kaikki uskonnolliset symbolit oli kielletty, eikä peittäviä huiveja tai pitkiä partoja sallittu.

”Tuntuu, että kyse on kostosta. Ei ole hyvä, että mennään yhdestä ääripäästä toiseen”, sihteerinä työskentelevä Amal Khouaja, 28, huomauttaa.

Hän kertoo saaneensa viime kesänä kommentteja ”liian paljastavasta” pukeutumisestaan ja olevansa huolissaan siitä, miten naisten oikeuksille käy.

Tunisian naisten asema on ollut jo vuosikymmeniä muihin arabimaihin verrattuna erittäin hyvä. Suurimmissa kaupungeissa naiset kouluttautuvat, käyvät töissä ja saavat useimmiten itse valita puolisonsa. Ridha Temtemin mielestä huivijupakassa on kyse valinnanvapaudesta.

”Ihmisillä on oltava mahdollisuus kouluttautua ja tehdä julkista työtä riippumatta siitä, käyttävätkö he huivia vai eivät.”

Samaa mieltä on mustaan, kasvot paljaaksi jättävään hijab-huiviin sonnustautunut Rihab Hamrouni. Aikaisemmin Hamrounin piti olla luova ja keksiä muita tapoja verhota päänsä. Nyt hän iloitsee siitä, ettei pukeutuminen rajoita enää hänen elämäänsä, vaan hän voi huivistaan huolimatta opiskella ja työskennellä unelma-ammatissaan.

”Tunnen itseni vapaaksi, kun saan nyt harjoittaa uskontoani.”

Kaikki eivät kuitenkaan hyväksy koko kasvot peittäviä huiveja.

”On vaikea luottaa ihmiseen saati puhua hänen kanssaan, jos ei näe kasvoja”, sanoo Imen S’helin, 23.

Nuori kansalaisaktivisti ei kuitenkaan ole huolissaan maan naisten tulevaisuudesta vaan suhtautuu vallankumoukseen optimistisesti. Esimerkiksi kansalaisjärjestöihin kuuluminen on jo nyt helpompaa kuin ennen. Aiemmin erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen tarvittiin aina virallinen lupa, ja tilaisuuksien yhteydessä piti kiittää Ben Alin hallintoa. Jos näin ei tehnyt, sai elää jännityksessä ja toivoa, ettei kukaan tilaisuuteen osallistuneista käräyttäisi järjestäjiä.

Myöskään tenteissä ei voinut kirjoittaa mitään negatiivista hallituksesta, ellei halunnut saada hylättyä arvosanaa. Välttääkseen ongelmia S’helin alkoi opiskella yliopistossa englantia yhteiskuntatieteiden sijaan. Politiikan opiskelu kun olisi tarkoittanut Ben Alin kannattamista.

Nykyisin tilanne on toinen. Politiikasta voivat puhua ja kirjoittaa kaikki, ja se tuntuu kiinnostavan niitäkin, jotka eivät ennen vallankumousta seuranneet politiikkaa ollenkaan. Moni myöntää silti, ettei asioista osata vielä keskustella ja siksi puheenvuorot jäävät usein tunnepitoisiksi.

Ridha Temtem muistuttaa, että yhteiskunnan muutos vie aikaa ja vallankumouksen onnistuminen on nähtävissä vasta vuosikymmenten jälkeen. Jotain hyvää kumous on kuitenkin jo hänenkin mielestään tuonut:

”Tällainen haastattelu ei olisi onnistunut ennen vallankumousta”, Temtem toteaa Tunisin pääkadun Habib Bourguiban varrella olevassa katukahvilassa – vain muutaman rakennuksen päässä kaupungin poliisitalosta, jossa hän oli pidätettynä edellisen hallinnon aikana.

_______________

Tunisia kumouksen jälkeen

Tammikuu 2011: Presidentti Zine el-Abidine Ben Ali pakenee Tunisiasta toista kuukautta jatkuvien mielenosoitusten takia.

Kevät 2011: Ben Alin aikana kielletyt islamistipuolueet sallitaan ja vanha perustuslaki hylätään.

Lokakuu 2011: Uudet parlamenttivaalit, joiden voittajaksi nousee maltillinen islamistipuolue Ennahda 41 prosentin kannatuksella. Kaksi muuta voittajapuoluetta ovat keskustavasemmistolaiset kongressipuolue CPR ja Ettakol.

Marraskuu 2011: Uuden perustuslain suunnittelu alkaa. Ennahda ei halua, että laki perustuu islamilaiseen shariaan.

Joulukuu 2011: Maan presidentiksi nimetään kongressipuolueen Monsef Marzouki ja pääministeriksi Hamadi Jebali Ennahdasta.

_______________

Salaperäiset salafistit

Äärikonservatiivinen islamistiliike, joka oli aiemmin kielletty Tunisiassa.

Vaatii, että Tunisian uusi perustuslaki perustuisi islamilaiseen sharia-lakiin.

Liikkeen kannattajien määrää vaikea arvioida. Mielenosoituksiin on osallistunut useita tuhansia ihmisiä, osa radikaalimpia kuin toiset.

Salafisteja on syytetty viimeaikaisista väkivaltaisuuksista ja hyökkäyksistä ”liian paljastavasti pukeutuvia” naisia kohtaan.

Salafistiryhmiä on myös monissa muissa muslimimaissa. Joidenkin lähteiden mukaan osalla tunisialaisista salafisteista on kytköksiä al-Qaidaan.

Laura Karlin

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu