Kadri Taperson

Virolainen eläinoikeusliike heräilee Kadri Tapersonin huomassa.

Kadri Taperson, 42, on virolainen projektinjohtaja ja ammattikoulun opettaja. Kun Viro vuonna 1991 itsenäistyi, eli Kadri nuorena journalistina jännittäviä viikkoja Radio Free Europen toimittajana. Itsenäistymisen jälkeen hän otti hoitaakseen kehitysvammaisten oikeuksien edistämisen. Vuonna 2006 hän oli perustamassa Viron ensimmäistä eläinoikeusliikettä. Viron poliittisessa liikehdinnässä Taperson on aina ollut edelläkävijöiden joukossa.

Nykyään Taperson asuu poissa pääkaupungin menosta, Hiidenmaan saaressa. Hiidenmaalle kuljetaan autolautalla, joka kulkee muutaman kerran päivässä.

Saaren eteläosaa Emmastetta kohti ajettaessa reitin varrella näkyy useita raunioituneita taloja ja muita rakennuksia. Valokuvaajan kanssa arvelemme isoimpia niistä entisiksi kolhooseiksi ja sovhooseiksi. Ilta on jo hämärtynyt, mutta vain harvoissa taloissa näkyy valot.

Peltojen keskellä on pieni metsäsaareke, jonka keskeltä löytyy Kadri Tapersonin ja lukuisten erilaisten eläinten asuttama maalaistalo sekä hevostalli. Talossa majailee myös usein vaihtuva joukko eläinsuojelutyön avustajia, muita aktivisteja ja muuten vaan kavereita. Pihalla vastaan juoksee kaksi koiraa.

Talo tunnetaan Hiidenmaalla epävirallisena eläinsuojana, varsinkin kun Taperson toimii Viron eläinsuojeluliiton Hiidenmaan valvojana.

Elokuussa 2006 Taperson päätti kahden muun eläinsuojeluaktiivin kanssa, että eläinten hyväksi on toimittava tehokkaammin. Viron eläinoikeusliike Loomade nimel, Eläinten nimessä, on täyttänyt nyt kaksi vuotta.

Istumme keittiön pöydän ääressä. Taperson tarjoaa itse kerätyistä mustikoista leivottua vegaanimustikkapiirakkaa ja kauramaitokahvia. Kissat hyppivät pöydille ja niillekin näyttää vegaaniruoka maistuvan.

Mitäs muita eläimiä täällä on?

“Olen asunut täällä nyt kuusi vuotta ja sinä aikana täällä on ollut yhteensä lähes sata erilaista eläintä hoidettavana ja asumassa. Tällä hetkellä on kaksi hevosta, viisi kissaa, kaksi koiraa ja kolme rottaa. Rotat ovat viimeiset parinkymmenen jyrsijän laumasta, kaikille on löytynyt jo uudet kodit.”

Eläinten nimessä aloitti toimintansa elokuussa 2006. Mitä teit ensimmäisenä?

“Aloin kasvissyöjäksi, ja parin kuukauden päästä vegaaniksi. Olen aina ollut mielestäni eläinten ystävä ja tuntenut niitä kohtaan erityisen paljon empatiaa. Näin jälkikäteen tuntuu ihmeelliseltä, että meni niin monta vuotta ennen kuin ymmärsin ryhtyä kasvissyöjäksi, vaikka sehän on varmaan helpoin ja yksinkertaisin tapa toimia eläinten hyväksi.”

Mitä Viron nuoressa eläinoikeusskenessä on tapahtunut tähän mennessä?

“Meillä on ollut mielenosoituksia turkistarhausta ja eläinkokeita vastaan. Tallinnan ensimmäiseen turkismielenosoitukseen tuli Suomesta 40 ihmistä, se oli todella hienoa. Olemme saaneet myös eläinasioita ja kasvissyöntiä aika paljon esille televisiossa ja muissa medioissa.“

Suomessa voi mielenosoituksia järjestää kuka vaan koska tahansa, kunhan ilmoittaa asiasta poliisille kuusi tuntia ennen mielenilmausta. Mitenkäs teillä?

“Virossa täytyy pyytää poliisilta ja kaupungilta lupa. Sekin on sentään paljon paremmin kuin ennen vanhaan Neuvostoliitossa, jossa mieltä osoitettiin vain valtion puolesta, ja kunnolla osoitettiinkin. Vähän niin kuin nykyään Venäjällä.”

“Osallistuin ensimmäisen kerran mielenosoitukseen vuonna 1980. Silloin viranomaiset kielsivät nuorison suosimaa virolaista rockbändiä esiintymästä Tallinnassa ja useita satoja nuoria kokoontui osoittamaan mieltään asian takia. Mielenosoitus hajotettiin väkivaltaisesti, ja pieksemisen lisäksi monet pidätettiin.”

Tuliko sinulle jotain seurauksia mielenosoituksessa olemisesta?

“En viihtynyt koulun viimeisillä luokilla, mutta todistukseni oli kohtalainen. Siinä oli kuitenkin merkintä, jossa todettiin, että minua ei suositella otettavaksi jatko-opintoihin mihinkään Tallinnan kouluun. Ajattelin silloin, että se johtui vain siitä että olin ollut vähän rauhaton.”

Eikö sitten johtunut?

“Ei. Vasta monta vuotta myöhemmin eräs ystäväni sanoi, että etkö sinä Kadri ole vieläkään ymmärtänyt miksi todistuksessasi luki niin. Vasta silloin tajusin, että siksi koska olin ollut mukana mielenosoituksessa. Neuvostoliitto halusi sellaisen aineksen pois Tallinnasta, jonnekin syrjään maaseudulle.”

Taperson puhuu lähes virheetöntä suomea. Se on peruja nuoruuden ajalta, äidin ammatista ja Suomen televisiosta, joka näkyi Tallinnassa, vaikka neuvostojohto toisinaan poistattikin rakennusten katoilta Suomeen suunnattuja antenneja.

Kadri Taperson syntyi Tallinnassa vuonna 1966 Neuvostoliiton kansalaiseksi. Supervaltaa hallitsi kommunistinen puolue ja puoluetta Leonid Brežnev. Tapersonin isä oli ammatiltaan kirjailija ja äiti suomalaisen kaunokirjallisuuden kääntäjä.

Tapersonin lähisukulaiset joutuivat tutustumaan Siperian työleirien arkeen, osa jo lapsesta saakka. Vuonna 1946 Tapersonin isoisän koko perhe lähetettiin Siperiaan. Työleirille lähtivät Tapersonin isoäiti, isä, kaksi setää ja täti.

Leirikomennuksen syynä oli se, että isoisä oli toisen maailmansodan aikana toiminut Neuvostoliiton vastaisessa sissiliikkeessä. Häntä pidettiin kansanvihollisena ja myöhemmin hänet ammuttiin vankilassa. Perhe joutui viettämään Siperiassa viisi vuotta.

Kuulostaa aika rankalta?

“Sitähän se on, mutta tässä ei ole mitään erikoista Virossa. Teidän täytyy ymmärtää, että melkein kaikilla virolaisilla on joku sukulainen, joka on Neuvostoliiton aikana ollut vankilassa tai työleirillä.”

Miten arkielämä Neuvostoliitossa poikkesi arkielämästä Virossa?

“Tätäkin on tosi vaikea kunnolla kuvailla ihmiselle joka ei ole elänyt Neuvostoliitossa tai sen kaltaisessa yhteiskunnassa. Kauppoihin oli jonoja vaikka siellä ei ollut juuri mitään myytävänä, eikä tuotteissa ollut valinnanvaraa. Koko koulutusjärjestelmä oli sensuroitu, samoin kulttuurielämä ja journalismi. Ulkomaille ei saanut mennä. Byrokratiaa oli paljon ja se oli hidasta. Jatkuvasti oli se tunne, että ei itse päätä omasta elämästään.”

Oliko Neuvostoliitossa mitään hyvää?

“En voi mitenkään sanoa, että elämässä ei ollut mitään hyvää sinä aikana. Tiedän monia ihmisiä, jotka muistelevat, että kaikesta huolimatta asiat olivat silloin jotenkin yksinkertaisempia. Jotkut pitävät hyvänä asiana myös sitä, että ei ollut niin paljon teknologiaa, ja että ei kulutettu niin paljon ja esimerkiksi television sijaan luettiin paljon enemmän kirjoja. Minun mielestäni näitä kahta aikaa ei ole järkevää verrata keskenään. Jos olisi pakko verrata, niin ehdottomasti nykyaika on parempi. On niin tärkeää saada itse päättää omasta elämästään.”

Miten muuten eläinsuojeluasiat olivat Neuvostoliiton aikana?

“Asiat?”

Niin, eläinsuojelulaki esimerkiksi?

“Ei ollut mitään eläinsuojelulakia. Ei sellaisia asioita ajateltu siihen aikaan.”

Miten tavalliset virolaiset kaduntallaajat nykyään suhtautuvat eläinoikeusliikkeen toimintaan?

“Tallinnassa ihmiset sanovat usein, että tekisitte jotakin ihmisten hyväksi. Minua se tavallaan vähän huvittaa. Olen kuitenkin tehnyt yli kymmenen vuotta työtä Viron kehitysvammaliitossa. Ja kirjoittanut kirjankin niistä asioista. Ja tietysti itsenäistymisen aikaan ollut välittämässä ulkomaailmaan tietoa mitä Virossa ja muuallakin Baltiassa tapahtuu. Ehkä nyt voisi olla ihan hyvä aika kiinnittää huomiota myös eläinten oikeuksiin.”

“Ja pakko muuten sanoa, että teki sitten mitä tahansa niin aina ihmisillä on tämä sama argumentti, että miksi et tee sen ja sen puolesta sitä ja tätä. Kun työskentelin kehitysvammaisten lasten ongelmien parissa, usein sanottiin, että terveilläkin lapsilla on ongelmia, miksi et tee jotain niiden hyväksi.”

Näinhän tämä aina tuntuu menevän. Miten päädyit kehitysvamma-asioihin mukaan?

“No, oma poikani, joka on nyt parikymppinen, syntyi myös Neuvostoliitossa. Siinä valtiossahan oli sellainen piirre, että kehitysvammaisia ei ollut olemassa. Minullekin ehdotettiin, että antaisin lapsen pois, koska hänen sanottiin olevan kehitysvammainen. Vaikka eihän hän ollut. Kehitysvammaisten asioissa oli kuitenkin erittäin paljon parantamisen varaa ja työskentelin Viron uuden itsenäisyyden ensimmäiset 11 vuotta niiden asioiden parissa.”

Vuonna 1987 alkoi Laulava vallankumous. Ihmiset kokoontuivat mielenosoituksiin laulamaan virolais-kansallismielisiä lauluja. Muiden suotuisten yhteensattuminen kautta Laulava vallankumous johti lopulta Baltian maiden itsenäistymiseen. Vuonna 1991 liike eli ratkaisevimmat vaiheensa. Tallinnan kaduille kerääntyi 300 000 virolaista laulamaan kansallislauluja. Ihmiset seisoivat käsi kädessä ihmiskilpinä Tallinnan radio- ja tv-asemien ja venäläissotilaiden välissä.

Taperson työskenteli silloin toimittajana, ja osallistui joka päivä Radio Free Europen tiedonvälitystoimintaan. Yhdysvaltain kongressin perustama radio- ja viestintäorganisaatio toimii vielä nykyäänkin Euroopassa ja Lähi-idässä. Kanavan virallinen tavoite on “edistää demokraattisia arvoja ja instituutioita levittämällä faktatietoa ja ideoita”.

Kylmän sodan aikana sen tosiasiallinen tarkoitus oli kuitenkin ulottaa psykologinen sodankäynti rautaesiripun taakse. Viron nykyinen presidentti Toomas Ilves toimi radion Münchenissa sijainneessa päämajassa. Viron tapahtumien lisäksi journalistiryhmä välitti tietoja myös muiden Baltian maiden tapahtumista.

Mikä oli Ilveksen rooli?

“Toomas toi meille Münchenista rahaa ja oli usein yhteydessä. Okei, usa rahoitti radion toimintaa, ja olimme tavallaan vain pelinappuloita kylmässä sodassa. Mutta siinä vaiheessa yrityksessä irtautua Neuvostoliitosta sekin kelpasi meille ihan hyvin.”

Liettuassa neljätoista ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui kansalaisten puolustaessa Vilnan tv-tornia venäläissotilaita ja panssarivaunuja vastaan. Miksi täällä Virossa asiat sujuivat rauhallisemmin?

“Ei, ei se ollut niin. Se mitä tapahtui Vilnassa tapahtui myös täällä, se oli osa samaa kokonaisuutta. Se oli todella suurta epävarmuuden aikaa. Jälkikäteen sitä on vaikea selittää, varsinkin sellaiselle joka ei ole elänyt Neuvostoliitossa.”

Mutta Viro kuitenkin itsenäistyi ilman verenvuodatusta.

“Kyllä niin voi sanoa, mutta ei meillä radiossa ollut mitään takeita siitä, että itsenäisyys tulee tai että se pysyy. Jos ei olisi tullut ja pysynyt, olisimme olleet kaikki siinä porukassa todella suurissa vaikeuksissa.”

Kuinka näkyvää sotilaallinen läsnäolo oli vanhaan aikaan?

“Hiidenmaahan oli Neuvostoliiton länsirajaa. Koneet kiisivät usein meidänkin kesämökkimme yläpuolelta, ja saarella oli monia paikkoja joihin siviileillä ei ollut mitään asiaa. Niihin aikoihin ajatus siitä, että jonakin päivänä seisoisin hylätyn tukikohdan pihalla tuntui tosi kaukaiselta, tai oikeastaan mahdottomalta.”

Miltä itänaapuri nykyään tuntuu? Arveluttaako koska Putin keksii ottaa Viron siipiensä suojaan?

“On se häiritsevää miten Viron suurlähetystö oli pitkään piiritettynä Moskovassa patsaskiistan aikaan. Ja se Viron vastainen vihamielisyys jota Venäjällä varsinkin Putinjugendin piirissä ruokitaan. Nehän harjoittelevat ammuntaa maalitauluihin jotka esittävät virolaisia poliitikoita, ajattele.”

“Mutta ei nyt sillä tavalla, että joka aamu herätessäni ajattelisin, että missäköhän valtiossa sitä nyt ollaan. Periaatteessa kuitenkin tuntuu siltä, että Viro voi koska tahansa lakata olemasta puolen päivän varoitusajalla.”

Venäjällä valitaan kohta uusi presidentti. Ehkäpä hän vaikuttaa vähemmän uhkaavalta?

“Niin, tuossa juuri yhtenä päivänä en muistanut oliko ne vaalit jo vai vasta tulossa. Eihän sillä mitään väliä tosin ole, Putin vaihtaa titteliä mutta jatkaa tiukasti vallankahvassa.”

No, nykyään Viro on Naton jäsen. Mitä ajattelet siitä?

“Virolaisia sotilaita on kuollut Naton joukoissa maailmalla ja suurin osa ihmisistä haluaisi virolaiset pois sota-alueilta. Ja kyllä George w. Bushia pidetään täällä ihan yhtä tyhmänä kuin muuallakin maailmassa, mutta kuuluminen Natoon koetaan silti turvallisempana kuin jos emme kuuluisi.”

“Aihe on mielestäni mutkikas. Itse ajattelen ensisijaisesti kuitenkin sitä, miten suuri vihollinen, tai jos ei nyt vihollinen niin ainakin uhka Virolla on. On järkevää tehdä kaikki se mikä suojelee Viron itsenäisyyttä.”

Lähdemme seuraavana aamuna Hiidenmaalta takaisin kohti Tallinnaa. Taperson tulee kyytiin. Hän aikoo vierailla Tallinnassa asuvan ystävänsä luona.

Mantereen puolella Haapsalun kaupungin vieressä vanha Neuvostoliiton aikainen lentotukikohta, jonka ohi Taperson perheineen on vuosikymmenten aikana ajanut lukemattomia kertoja Hiidenmaan kesämökilleen. Nyt pitkä kiitorata on roskainen ja tyhjät lentokonehangaarit on töherretty täyteen tageja. Autioiden rakennuksien ikkunat ja katot ovat hajonneet tai hajotettu. Silti paikasta välittyy tunnelma, että ei siitä niin kauan ole, kun hävittäjät vielä nousivat täältä tiuhaan tahtiin.

Ajomatkalla jutellaan monen muun asian lisäksi vielä vähän eläimistäkin. Vaikka Eläinten nimessä -järjestö on vasta nuori, sen sähköpostilistalle on kahdessa vuodessa kertynyt jo lähes sata ihmistä. Suomessa Oikeutta Eläimille -yhdistys on toiminut jo yli kymmenen vuotta, sen parissa toimivia on vain pari sataa. Vasta äskettäisen tehotuotantokampanjan ansiosta asenteet eläinoikeustoimintaa kohtaan ovat Suomessa kääntyneet positiivisempaan suuntaan.

Tallinnan kaduilla näytti olevan aika paljon eläinoikeusjulisteita ja tussauksia eläinten oikeuksista.

“Se on ihanaa. Mutta kasvissyöjiä saati sitten vegaaneja ei täällä ole kauan ollut. Ennen eläinoikeusliikettä kai vain yksittäisiä terveyssyistä ja joitakin buddhalaisia. Viron kielessä ei ole ennen eläinoikeusliikkeen perustamista edes ollut sanaa vegaani. Mietimme pitkään sen muotoa ja lopulta otimme saman kuin englannissakin, vegan.”

Entä laiton suora toiminta?

“Viron suurin turkistarha lopettaa nyt toimintansa. Se on joutunut muutamien sabotaasi-iskujen kohteeksi. Eläinten nimessä ei ole tehnyt iskuja. Tarhaajat sanovat, että iskut eivät vaikuta lopetuspäätökseen, mutta niinhän ne aina sanovat, käsittääkseni Suomessakin.”

“Minunkin luonani asui yksi kettu, Foxy. Se oli elänyt siihen saakka vankeudessa. Oli tosi upeaa seurata kuinka ketun vaistot palasivat vähitellen. Kun sille tarjosi ruokaa, se ei oikeastaan ottanut sitä vastaan vaan pikemminkin varasti ruoan ja meni vähän kauemmaksi syömään. Ja leuoillaan se repi kaikkia kalusteita, joista vain sai otteen. Mutta ei se ollutkaan mikään kotieläin vaan metsäneläin. Laskin sen vapaasti koirien kanssa pihalle, ja se sai tulla ja mennä niin kuin halusi. Aluksi se oli metsää tutkimassa päiviä, sitten viikkoja ja lopulta se ei enää tullut takaisin.”

Mistä se sitten oli peräisin?

”Heh, no, siitä liikkuu Hiidenmaalla vaikka kuinka monta huhua, joista en ole varmaan edes kuullut kaikkia. Eräs huhuista kertoo ketun olleen peräisin suomalaiselta turkistarhalta. Mutta ei sillä ole väliä mistä se oikeasti oli peräisin, nyt se on vapaa ja elää metsässä niin kuin ketun kuuluukin.”

Kuulostaa aika paljon Viron ja sen itänaapurin nykyiseltä suhteelta?

“Kuulostaako? Mielenkiintoista. Sanotaan niin, että vapaus on todella tärkeää sekä ihmisille että eläimille. Ja se mitä historian aikana on tapahtunut sorretuille ihmisille ei mielestäni ole niin paha juttu kuin mitä koko ajan tapahtuu eläimille.”

Jukka Vuorio

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu