Kaaoksen siivenisku

Hakim Beyn TAZ opettaa nyt suomeksi, kuinka tilapäiset autonomiset alueet luodaan.

Kaaosteoria opettaa, että sään tavoin monet monimutkaiset fyysiset järjestelmät eivät ole täysin ennustettavissa. Kyse on dynaamisista järjestelmistä, jotka ovat herkkiä alkuolosuhteille. Pienikin ero alussa voi saada aikaan suuren muutoksen lopussa.

Perhosen iskulla esimerkiksi Etelä-Amerikan rannikolla voi olla vaikutusta siihen, millainen sää kehittyy Euroopassa. Lukioaikana kaaosteoria vapautti minut matematiikan & fysiikan ylivallalta: se oli teoreettinen peruste sille, että maailmaa voi lähestyä vapaiden taiteiden & politiikan kautta.

Koska fysiikka ei sujunut minulla muutenkaan, päätin lopettaa aineen ennen kolmatta luokkaa, jolla varmistaisin, etten saisi numeroa päästötodistukseen. Tällä varmistaisin sen, että en päädy vahingossakaan alalle, jossa tarvitaan fysiikan opintoja.

Tämän piti taata kaoottinen elämä.

Tieteellisestä kaaosteoriasta näyttää olevan pitkä matka Hakin Bey aka Peter Lamborn Wilsonin pääteokseen TAZ, talonvaltaajien & anarkistien klassikkoon 1990-luvun alusta. Se ei ole tiedettä vaan taidetta siitä, miten pitää elämä pelkästään siinä yhdessä momentissa, perhoseniskun tapaisessa ainutkertaisessa hetkessä, jolloin kaikki on vielä mahdollista.

Ketään ei pitäisi kiinnostaa lopputulos, järjestys & asioiden ennakointi. Maailma on tässä & nyt: ”ei ole tulemista, ei vallankumousta, ei taistelua, ei tietä”, Bey kirjoittaa & jatkaa: ”Olen hereillä vain sinä mitä rakastan & haluan aina kauhuun asti.”

”Kaaoksen avatarit toimivat vakoojina, sabotööreinä, hullun rakkauden rikollisina, eivät itsekkäästi eivätkä epäitsekkäästi, lähestyttävinä kuin lapset, käyttäytyvät kuin barbaarit, pakkomielteiden hiertämät, toimettomat, aisteiltaan häiriintyneet, susienkelit, sielunpeilit, kukkassilmät, kaikkien merkkien & merkitysten merirosvot.”

Bey jatkaa perinnettä, jossa porvaria pitää sokata, tosin sokki pitää ulottaa muihinkin kuin porvareihin – kaikkiin, jotka elävät kangistuneessa arjessa. Ihmiset pitää raahata ulos tottumuksiensa luolista: ”Älä siis leiki autuasta liberaalin keskiluokan marttyyriä.”

Tätä kulttuurihäirintää Bey kutsuu poeettiseksi terrorismiksi. ”Esteettisen sokin pitäisi olla vähintään yhtä voimakas kuin sen tuottama kauhun tunne.”

Tärkeintä poeettisessa terrorismissa on erottaa se ”kategorisesti kaikista tavanomaisista taiteen kuluttamisen muodoista (galleriat, julkaisut, media)”.

Jossain määrin Beyn ideaaleja on toteutettu teknoraveissa & USA:ssa esimerkiksi Burning man -festareilla: ”vältä politiikkaa, älä jää paikalle selittelemään, älä tunteile, ole säälimätön, ota riskejä, vandalisoi vain se mikä pitää pilata.”

Bey antaa myös neuvoja hullua rakkautta & pakanuutta varten. Askel eteenpäin johtaa sabotaasiin: ”Oli käypää poeettista terrorismia heittää rahaa menemään pörssissä – kun taas rahan tuhoaminen olisi ollut hyvää taidesabotaasia.”

Varsinkin nyt finanssikriisin aikaan – 20 vuotta kirjan julkaisemisesta – Beyn vinkit pitäisi ottaa tosissaan. Ehkä nyt olisi aika, jolloin taide ottaa talouden haltuunsa: ”Eikö jokainen polvilleen … tai maahan pakotettu pankki lisäisi hieman maailman kauneutta? Mutta kuinka? Taidesabotaasin tulisi varmaankin pysyä erossa politiikasta (se on niin tylsää) mutta ei pankeista.”

Beyn kieltojen lista on pitkä: ”Älä osoita mieltäsi – vandalisoi. Älä marssi – vahingoita. Kun sinulle syötetään rumuutta, huonoa muotoilua & typeriä jätöksiä, ala luddiitiksi, heitä koneistoa kengälläsi, vastaa samalla mitalla. Hajota vallan symbolit pelkän sydämen sulojenkaipuun nimissä.”

Bey ei usko kirjan otsikon mukaan muuhun yhteiskuntajärjestelmään kuin tilapäisiin autonomisiin alueisiin, ”luonnollinen yhteiskuntamalli on lapsijengi & pankkirosvojoukko”.

Vain niiden kautta ei-hierarkinen anarkismi voi löytää aikansa & paikkansa. Ei ole tulevaisuuden utopiaa, utopia on nyt tässä.

Beyn anarkistinen seikkailu on kuitenkin paljon syvällisempi kuin se varsinkaan alkusivujen perusteella näyttäytyy. Hämmästyttävällä tavalla se aikoinaan ennakoi web- & hakkerikulttuurin. Samalla se pitää edelleen pilkkanaan oikeistolaisia, liberaaleja, vasemmistolaisia & muiden muassa kielitieteellisiä ajatus- & elämäntapoja.

Jos ontologista anarkismia ei ota elämäntavakseen, niin TAZ toimii inspiroivana terapiana, joka muistuttaa, kuinka kaaos on jokaisen harha- & täsmäaskeleen takana, edessä & yllä.

Suuret muutokset alkavat pienistä teoista.

Hakim Bey: TAZ – Tilapäinen autonominen alue, ontologinen anarkismi & poeettinen terrorismi. Savukeidas 2009. 191 s.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu