K – karkottaminen, osa 2

Lukuaika: < 1 minuutti

K – karkottaminen, osa 2

Maahanmuuttopoliittinen sanasto: Nykyään ulkomaalaisen poistaminen maasta (voimatoimin) oleskeluluvan umpeuduttua, historiallisesti vaihtoehto kuolemantuomiolle.

Säilöönoton ohella karkotukset ovat eurooppalaisten valtioiden siirtolaisia kohtaan harjoittaman väkivallan sietämättömimpiä muotoja. Pakkokarkotusten perusarsenaaliin kuuluvat käsiraudat, karkotettavien pään peittäminen hupulla lennon ajaksi ja huumaaminen. Siirtolaisia on myös kuollut karkotuksissa käytettyyn väkivaltaan.

Suomen ulkomaalaislaki erottaa käännyttämisen ja karkottamisen. Käännyttäminen tarkoittaa ulkomaalaisen (esim. turvapaikanhakijan) maasta poistamista silloin, kun hänelle ei myönnetä oleskelulupaa. Kyse on samasta asiasta, mutta oikeusturva on käännytyksessä vielä heikompi. Käännytys voidaan toteuttaa ennen kuin turvapaikanhakijan valitusta ehditään käsitellä oikeustuimissa.

Euroopasta vuosittain palautettavien tuhansien ihmisten karkotuslentojen järjestäminen on liiketoimintaa, josta hyötyvät useat lentoyhtiöt – Finnair mukaan lukien. Jostakin syystä myös termiä ”ihmisarvoa kunnioittava palauttaminen” kuulee käytettävän, vaikka pelkän ulkomaalaisuuden perusteella suoritettava vapauden riisto ja pakkokeinojen käyttö nimenomaan tuhoavat kaiken ”ihmisarvon”.

vapaaliikkuvuus.net

Markus Himanen & Jukka Könönen

  • 9.9.2009