Juosten kustu ei riitä

Käsityöläisasennetta ja hyvintekemisen arvokkuutta ehdottaa Rickhard Sennet.

Aina on ollut niitä, jotka osaavat silmänkääntötemput muita paremmin. Temppuarsenaali voi kuitenkin välillä tyhjentyä, kun ammattitaito katoaa työstä. Tilalle tulee sopeutuminen.

Työelämässä on vaikea säilyttää itsekunnioitus, kun kerta toisensa jälkeen joutuu ikään kuin leikisti esittämään tekevänsä jotain, vuodesta toiseen muuttamaan itseään kulloisenkin konsultin mieliteeman mukaan ja kilpailemaan yhtiön sisällä kollegoitaan vastaan.

Yhdysvaltalainen sosiologi Richard Sennet analysoi kirjassaan Uuden kapitalismin kulttuuri tätä työ- ja talouselämän nopeaa muutosta, joka vaikuttaa myös tapaan, jolla ihmiset orientoituvat uraansa ja elämäänsä.

Muutos näkyy etenkin julkis-hallinnossa ja koulutuksessa, jossa keskinäinen kilpailu kiristyy. Mihinkään tai kehenkään ei kannata emotionaalisesti sitoutua, aina pitää olla valmis mielistelemään seuraavaa johtajaa ja kehumaan omaa potentiaalista kyvykkyyttään ja vapautta lähteä mukaan, mitä ikinä johtaja keksiikään ehdottaa.

Sennet vertaa nykyajan joustavaa organisaatiomallia ja hyppelehtivää ajattelutapaa mp3-soittimeen ja ihanneihmistä motivoivaksi voimaksi mainitsee tarpeen säilyttää etumatka koneeseen.

Länsimaisen työntekijän pelotteena on myös tieto siitä, että kehittyvissä maissa on tarjolla halpaa työvoimaa, joka ei enää asiantuntijatasollakaan eroa mitenkään eurooppalaisesta.

Kaikki tämä on kuultu kyllä aiemminkin. Kiinnostavaa on sen sijaan Sennetin analyysi yrittäjyydestä.

Vanhanaikaista yrityskulttuuria edustaa yritysmuoto, jossa yrityksen perustaja-omistaja-johtaja on päivittäin työpaikalla tekemässä päätöksiä yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. Ennen vanhaan omistaja oli henkilökohtaisesti kiinnostunut omasta alastaan, työn laadusta ja sen kehittämisestä. Tällä hetkellä suomalaisella tuulipukusuunnittelijalla ja kiinalaisella ompelijalla ei ole välttämättä mitään sosiaalista vuorovaikutussuhdetta – omistajista puhumattakaan.

Määräysvalta on siirtynyt operationaaliselta johdolta sijoittajille, jotka fyysisesti ja psyykkisesti ovat kaukana itse käytännön työstä. Tämä asetelma on yhtä ongelmallinen kuin se, että tuotteen suunnittelu tapahtuu toisella puolella maailmaa kuin sen valmistus.

Työn eri vaiheiden tekijät eivät kohtaa. Pahimmillaan rahoittaja on välinpitämätön, suunnittelija on välinpitämätön, keskiportaan johtaja huolehtii saavutetuista eduista ja kehitysmaan duunarille ei tulisi mieleenkään parantaa laatua nykyisissä oloissa.

Richard Sennet pohtii aikaa ennen teollistumista. Hän ehdottaa ratkaisuksi palaamista käsityöläisyyteen, jossa hyvin tehdylle työlle on olemassa absoluuttiset kriteerit. Kyse on myös asenteesta, kuten Sennet kirjoittaa:

”On olemassa myös henkistä käsityöläisyyttä, kuten tavoitteessa kirjoittaa selkeästi. Sosiaalista käsityöläisyyttä voisi edustaa vaikkapa avioliiton pitäminen toimivana. Käsityöläisyyden laaja määritelmä voisi olla: jonkin asian tekeminen hyvin sen itsensä vuoksi. Käsityöläisyyteen liittyy kaikilla aloilla itsekuri ja itsearviointi. Vaatimustasosta pidetään kiinni ja laadun tavoittelusta tulee päämäärä sinänsä.”

Laajennetun käsityöläisyyden määritelmän käytöllä voitaisiin estää keskeneräisten, huonojen ja turhien tuotteiden pääsy markkinoille. On harmillista, että nykyään syvällisyys nähdään usein sisäänpäin kääntymisenä ja hitautena.

Keskeneräinen ja hidas työ ei kuitenkaan vakuuta yhtiön ulkopuolisia sijoittajia. Alaa ymmärtämättömälle on vaikeaa selittää, että työ on keskeneräinen ennen kuin se on valmis.

Richard Sennet: Uuden kapitalismin kulttuuri. Vastapaino 2007. 195 s.

Mervi Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu