splash_image.jpg

Jumasamaani

Suomessa on kaikki jumissa, kun samaanikin on työtön! Suksi ei kulje ja poliitikot änkyröivät.

En ymmärrä ollenkaan taidekentän jakoja. Miten voidaan joidenkin kriteerien mukaan jakaa taide eri osastoihin? Siinä täytyy olla kysymys jostain taiteen ytimelle päinvastaisesta eli vallanjaosta. Oleellista on vain se, tavoittaako taiteilija jotain oleellista maailmasta, tuoko hän jotain uutta, syvempää ja näkymättömämpää ihmisten tajuntaan. Jos kuluttaa itsensä tyhjäpäiseen taidetappeluun, tulee fakkiintuneeksi siihen. Olla ’ulkona’ siitä mahdollistaa olemisen ’sisällä’ itsessään. Nyt olen vapaa ja etenkin rahasta – se kiertää kaukaa tällaisen näkemyksellisyyden. Eikä se ole helppoa. Tällä metodilla pääsee vain lumilapioon ja halkoihin käsiksi.” Johannes Setälä

Tehtaat lentävät Kiinaan, ja koululaiset ampuvat toisiaan. Pankkiirit jakelevat edelleen häijyjä bonuksia toisilleen, vaikka talous romahtelee kansalaisten niskaan. Hanat kaakossa jokainen kynnelle kykenevä turbottaa vehkeitään, vaikka luonto natisee liitoksissaan.

Raha rulettaa ja ihmiset unohdetaan.

Johannes ”Samaani” Setälä piirtelee näistä huomioista ärmäkkäitä pilapiirroksia piloille lyödystä Suomesta omassa talossaan Karjalohjan Lohjansaaressa.

Piirrossaarnan jälkeen hän puhdistaa Suomen ”auran” rummuttelemalla tekemällään samaanirummulla ja urisemalla kuonat kipukiveen.

Hän kokee tekevänsä tärkeintä työtä, minkä meidän sivilisaatiomme on unohtanut: voimatyötä! Samaanit ovat olleet yhteisön voimapesiä, energian säätäjiä, parantajia, mutta nyt ei samaanilla ole sijaa tällä ydinsamporetkellä. Energiaa imuroidaan pelkästään pimeältä puolelta.

Setälä syntyi Kuhmoisissa 1941. Hänen äitinsä oli Karjalan evakko, ja isä kuoli nuorena. Äiti toimi meijerialalla, ja pikku-Johannes kiersi pitkin Suomea äidin työtehtävien perässä ja auttoi juustotahkojen pyörittelemisessä.

Koulut ja kaverit vaihtuivat. Kiertolaisuus jatkui myöhemmin basistina ja rumpalina omassa bändissä: Pentti Setälä -yhtye, joka pystyi niin jazziin kuin tangoonkin. Setälä on aina piirtänyt ja maalannut.

Tutustuttuaan taiteilija Daniel Sibakoviin hän ryhtyi maalaamaan Lappia ja Jäämerta heidän yhteisillä matkoillaan. He elivät tauluillaan, niitä myytiin ravintoloiden narikoissakin. Boheemielämä jatkui talvella bändikiertueella ja kesät maalausreissuilla.

Helsingissä, Etelä-Espan ja Korkeavuorenkadun kulmassa oli vielä 1960-luvulla Brondan-vintti, jossa ovat työskennelleet aiemmat suurtaiteilijat. Aikoinaan muiden muassa Tulenkantajat tapasivat siellä tosiaan.

Siellä myös Setälä työskenteli muiden taiteilijoiden kanssa. Ollessaan välillä töissä satamassa hän  törmäsi taiteilija Jussi Tukiaiseen. Kumpiakin heitä riivasivat uskonnolliset ja yhteiskunnalliset kysymykset. Tukiainen yritti opiskella teologiaa, mutta Setälästä kaikki oppilaitokset tuntuivat vastenmielisiltä. Taidekouluja he erityisesti inhosivat.

He alkoivat yhdessä väsätä roskista hahmoja leikkisiksi protesteiksi taiteen konventioita vastaan. Sittemmin heistä kummastakin tuli ITE-taiteen voimahahmoja. Tukiainen teki voimapaikkansa Kerimäen vanhalle kansakoululle, Setälä Lohjansaareen.

Matkallaan Norjassa 1970-luvun alussa Setälä tutustui samaanirumpuun. Ne onnistuttiin hävittämään Suomen puolelta kristinuskon levittäessä oppiaan Lapin perukoille.

Samuli Paulaharju kertoo tutkimuksissaan Inarin samaanien tehneen muinoin yhteisen loveenpoistumisen kirkon edessä kirkonmenojen aikana mystisesti kuin rannalle ajautuvat valaat. Kuollut kirjain voitti elävän voimasanan ja tietäjät katsoivat parhaimmaksi häipyä ikiloveen.

Jäämerellä Setälän sieluun ”jysähti siperialainen samaani”, joka opetti häntä tutkimaan Kalevalaa samaanimatkoina ylisiin ja alisiin, ylitajunnan ja alitajunnan maisemiin.

Setälä sai huomata, että itsessään olevat suuret mentaaliset esteet oli selvitettävä ennen kuin voitiin lähteä psyykkisille matkoille. Hyvin tärkeä muutos tapahtui tuolloin Setälän elämässä: ALKOvoima vaihtui ALKUvoimaan.

Vaikea alkoholismi oli tuolloin tappanut Johanneksen taiteilijakavereita, kuten Sibakovin. Hänen oma maksansa oli tuolloin kouriintuntuva, ja elämä jumitti pahasti. Kerran mietiskellessään ”valopallo oli tullut katon lävitse hänen vatsaansa”.

Vähitellen Setälä huomasi, että rummutellen pääsi tosiaankin lankeamaan loveen. Rummuttelu korvasi känniputken. Setälä korostaa, että näitä asioita ei saa sotkea toisiinsa.

Setälän ensimmäinen taiteellinen voitto oli päästä 1950-luvulla Helsingin Sanomien nuorten osastolle piirroksillaan. Sittemmin hän toimi sarjakuvapiirtäjänä ja karikatyristinä Suomen Sosiaalidemokraatissa. Filosofisen sarjakuvan nimenä oli Filo ja pojat.

Myöhemmin hän on piirrellyt ja kirjoitellut Länsi-Uusimaa-lehteen. Lohjansaaren vinttiateljee pursuilee kalevalaisia maalauksia ja piirroksia, joita ei ole juuri esitetty missään.

Piirrokset laajenivat myös maalauksiksi ja puusta, luusta ja nahasta tehdyiksi veistoksiksi, seidoiksi ja talismaneiksi.

Koko Setälän pihapiiri on täyttynyt pökkelöväinämöisillä ja satiirisilla koosteilla. Eräs hiihtäjäsankari suksii ”avaruudessa” oksennuslavuaari sylissä. Hän on viimeinen, joka jää jäljelle kun tämä galaksi törmää Andromedan tähtisumuun.

Toinen pohtii kutistetussa päässään E = mc2 -kaavaa ja yrittää päästä siihen ”toiseen”, johon Setälä on omilla konsteillaan päässyt.

Kolmannessa veistoksessa japanilastyylinen pariskunta tukee toisiaan raahaamalla sirosti elämän rojukasaa yhdessä. Tämä on viittaus Kristina-vaimoon, joka on ollut korvaamaton tuki tällä yksinäisellä polulla.

Setälän kotitalo on koristeltu ja piharakennuksen seiniin on maalattu koko suvun ketju. Muinaisuskossa kuolleet olivat yhtä eläviä kuin ”elävät”. Ihminen on lenkki esi-isien ketjussa. Toisessa seinämässä on Kalevalan pääteema, tämän Voima-lehden kansikuva: Samporetki.

Hirviveneellä pusketaan myyttisillä vesistöillä. Väinö soittaa kannelta, Ilmarinen rumpua ja Vipunen pitää perää.

Kannel ja rumpu ovat Setälän mukaan alun perin merkinneet samaa ”kantta” eli maailmankaikkeuden kirjokantta, joka on myös Sammon kansi ja tarkoittaa universumin näkyvän ja näkymättömän rajaa. Henki puhuu rummun kalvon ja kanteleen kielen värähtelyissä. Setälä käyttää esityksissään kanteletta ja rumpua joskus yhdessä.

Maalausseinämän edessä on Setälän satiirinen ITE-veistos Suuri Taiteilija läpimaalattuine vetimineen. Tämä vakavuus syvyyksien edessä ja karnevalistinen nauru pintakulttuurille lävistää koko hänen tuotantonsa.

Setälä on tehnyt omat tulkintansa Kalevalan loputtomista versioista perustuen omiin samaanimatkoihinsa.

Kalevala on hänen mukaansa henkinen opaskirja: päinvastainen syvyydessään ja humoristisuudessaan vaikkapa raamatullisille lähteille. Sen rytminen kielipoljento on jo rummutusta sinänsä.

Hän on kirjoittanut ja kuvittanut näkemyksistään omakustannekirjoja. Mitään tukia hän ei ole saanut työhönsä. Hänen veistoksiaan on esitetty julkisesti vain ITE-näyttelyssä ja joissakin samanismia tutkivissa tapahtumissa. Hän oli yhdellä teoksella mukana Ateneumin Kalevala-näyttelyssä.

Setälän mukaan systeemiä kuvaa se, että näyttelyyn oli tilattu julkimotaiteilijoilta teoksia maksua vastaan. Vain harvat nimitaiteilijoista paneutuivat aiheeseen, he vain kiikuttivat jonkun työn ateljeestaan ja liimasivat siihen kalevalaisen nimen. Setälää tilanne huvitti.

”Sampo on viisaudesta tehty. Sammon takominen on oman itsensä takomista henkiseen huippuunsa JUMAssa eli alkuvoiman paikassa, elementtien risteyksessä. Vesissä on Veen emonen, Kave luonnotar korea, Tuuli on Isä, Meri äiti, Maa Louhi ja Tuli Lemminkäinen.”

”Kalevalan alussa maailma syntyy munien rikkoutumisesta, jota voisi tulkita alkuräjähdykseksi. Ennen sitä on ollut alkudraama.”

Setälä on tutkinut alkuperäisrunojen eroa Lönnrotin valitsemaan versioon ja huomannut, että useimmissa alussa on tyhjyys. ”Tämä YKSI on käsittämätön ilman ilmennystä ja siihen tarvittiin vastapari: Väinämöinen ja Louhi. Louhen poika Joukamoinen ampui nuolella Väinämöisen virumaan alkuvesiin, missä tämä kohotti polveaan, johon kotka muni munansa, mitkä sinkoutuivat murusiksi, joista näkyvä universumi syntyi.”

Pohjimmiltaan samaani on ”samastuja” – hän kokee sielujen todellisen tilan. Samaaneille olisi loputtomasti työtä paikata rikottuja sieluja nykyisessä samankaltaistavassa teholaitoksessa. Samaani on se puuttuva lenkki suomimakkarasta!

Rummun päristely voisi olla suomalainen mietiskelymuoto, jossa voi purkaa negatiiviset urinansa ja langeta luonnolliseen loveen känniputken sijasta. Voisi kuvitella Setälän viestin kulkevan eteenpäin tulevaisuuteen ja aivan uudenlaisten samaanien astuvien esiin.

Ei enää sudennahoissa, vaan ultravioletissa scifiasuissa antamaan ihmisille heidän omimmat värähtelytaajuutensa takaisin. Tai lääkärin asussa antamassa energeettisesti viritettyä rumpuhoitoa uuden ajan parantoloissa. Ihminen on suuri kalvo, jota kosmos rummuttaa.

Setälän tuotantoa näytteillä Helsingin Mutageeni-galleriassa, ti–su 13–18, 7.3. asti katutasossa, sen jälkeen kellaritiloissa.

Johannes Setälä on kirjoittanut teokset Shamaanin matka (1997), Shamaanin maailma (2000), Shamaanin rumpu (2005) & Aika (2010).

www.suomalaisensamanisminkeskus.fi

Erkki Pirtola

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu