Jumala, oletko brassi?

Terrorismi, luonnonkatastrofit ja isänmaallisuus käyvät päälle jalkapallon luvatussa maassa.

Brasilialaiset ovat pitkään ylpeilleet sillä, että maassa ei ole maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, pyörremyrskyjä, sotaa eikä terrorismia. Ilmasto on suotuisa, luonto rikas, ihmiset ja hiekkarannat kauniita. Tämän mukaan kuuluu sanonta: Jumala on brasilialainen.

Tätä ja muita ufanistisia iskulauseita toitotettiin sotilasdiktatuurin aikana, vuosina 1964–85, samaan aikaan kun satoja ihmisiä pidätettiin, vainottiin, kidutettiin ja tapettiin. Terrorismista huolehti valtio ja tuloerot kasvoivat. Muuten maa oli rauhallinen.

Vaikka iskulause elää edelleenkin, on brasilialaiseen idylliin tullut viime aikoina säröjä. Ilmaston lämpenemisestä ja geologisista syistä johtuen maassa on viime aikoina ollut pyörremyrskyjä, maanjäristyksiä, tulvia, maanvyörymiä ja kuivuutta.

Terrorismia ei enää harjoita valtio. Nyt siitä huolehtivat huumekartellit. Kasvavan rikollisuuden lisäksi esimerkiksi linja-autojen tuhopoltot ovat lisääntyneet. Mitä brasilialaiselle Jumalalle on tapahtunut?

Järkyttävin isku tapahtui viime joulukuusssa, kun linjan 375 iltabussin kimppuun hyökättiin Riossa. Töistä ja opinnoista palaavia alemman keskiluokan ja alaluokan ihmisiä täynnä ollut bussi pysäytettiin.

Bussin pysäytti 13-vuotias tyttö, joka näytteli haluavansa bussin kyytiin. Kymmenen miestä kävi bussin kimppuun polttopulloin. Se syttyi tuleen. Suurin osa pääsi bussista ulos, mutta eräs äiti ja hänen kaksivuotias lapsensa menehtyivät liekkeihin. Tapahtuma järkytti koko kansakuntaa. ”Bagdad on täällä!” totesi eräs tapahtuman johdosta haastatelluista tv:n uutisissa.

Iskun tehneen jengin jäseniä on saatu kiinni. 13-vuotiasta tyttöä, joka pysäytti bussin, on kuulusteltu ja liigaa johtanut huumepomo Lorde on pidätetty.

Erikoista kuulusteluissa on se, että lukutaidoton tyttö ei osoittanut minkäänlaista katumusta tapahtuneen johdosta. Häntä kuulustellut naispoliisipäällikkö Mariana Magessi oli järkyttynyt.

”On kuin eläisimme eri maailmoissa. Se, mikä yhteiskunnalle on normaalia, ei merkitse mitään hänelle. Emme saa kontaktia häneen. Ja hänen kaltaisiaan on paljon. Tunnen, että viranomaisina olemme voimattomia. En tiedä, mitä tälle tilanteelle pitäisi tehdä”, Magessi sanoi epätoivoisena tv:n iltauutisissa.

Yhteiskunnallisten olojen parantaminen ja koulutuksen takaaminen kaikille voisivat auttaa pitkällä tähtäyksellä. Eri asia on, nouseeko slummeista sitä ennen toivoton ja tunteeton sukupolvi, joka aiheuttaa kauhua ja lietsoo väkivaltaa.

”Brasilialanen terrorismi ei ole poliittisesti tiedostavaa. Se iskee usein köyhempiin ihmisiin eikä kohdistu eliitin kauppakeskuksiin ja luksusasuntoihin tai valtionhallinnon elimiin, kuten poliisiin”, toteaa dosentti Agripa Alexandre Santa Catarinan yliopiston maantieteen laitokselta.

Iskujen tekijät ovat ilmoittaneet ”kostavansa huumekauppiaisiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa ja kilpailevien huumekartellien iskuja”.

São Paulossa on viime aikoina hyökätty rajusti poliisia ja muita turvallisuuselimiä vastaan. Samalla vankiloissa on kapinoitu. Väkivalta ei ole kohdistunut siviileihin.

Iskuja johtivat vankilassa istuvat rikollisliiga PCC:n pomot, jotka hoitivat yhteydenpidon kännyköillä. He vastustivat vankilasiirtoja ja vaativat muun muassa selleihinsä televisiot, joista voisivat katsoa jalkapallon MM-kisoja. Vaatimuksiin ei suostuttu.

Iskut poliisia vastaan kestivät kokonaisen viikonlopun ja ne saivat suurkaupungin pelon valtaan, pysäyttivät sen. Väkivaltaisuuksista uutisoitiin kansainvälisesti.

Rikollisten ja poliisien välisissä yhteenotoissa kuoli 152 ihmistä. Rikollisten attentaatteja oli 293. Se on enemmän kuin sotaisessa Irakissa. Tv:n uutisia katsellessa tuli mieleen 1980-luvulla syntyneen punkbändin Ratos de Porãon hard-

corekappale ”Pânico em SP”, ”Paniikkia São Paulossa”.

Rion ja São Paulon tapahtumat ovat järjettömiä, uutta Brasiliassa. Näyttää siltä, että kurjuus, köyhyys ja huumeet ovat räjähtävä yhdistelmä, joka aiheuttaa silmitöntä väkivaltaa.

Englantilaisen historioitsijan Eric Hobsbawnin mukaan kehitysmaiden nuorten työttömyys on aikapommi ja voi räjähtää milloin hyvänsä. Kun tähän lisätään pettymys Luiz Inácio Lula da Silvan hallitukseen ja jatkuvat korruptiosyytteet, on turhautuminen helppoa.

Brasilialaiset ovat aina katsoneet olevansa rauhanomaisia ja ystävällisiä. Tämä sopi mainiosti sotilasdiktatuurille, mutta ei näytä enää pitävän paikaansa.

Voikin kysyä, onko brasilialaisilla enää syytä isänmaallisuuteen ja ylpeyteen maastaan? Kumma kyllä usko maahan on kaikesta huolimatta luja. Ainakin jalkapallon MM-kisoissa, kuten monesti ennenkin. Vuonna 1970 sotilasjuntta käytti maailmanmestaruutta hyväkseen propagandassaan, samaan aikaan kun poliittisia vankeja kidutettiin diktatuurin kellareissa.

Brasilia on nytkin ennakkosuosikki ja jalkapallo maan suosituin urheilulaji, osa sen kulttuuria. Kaikki muu unohtuu kisojen ajaksi. Maa pysähtyy ja kansakunta yhdistyy television ääreen.

Maassa on jo pitkään ollut muotia pukeutua Brasil-paitaan, joissa on lipun kelta-vihreät värit. MM-kisojen yhteydessä paitojen myynti lisääntyy. Isänmaallisuus ilmeneekin mielenkiintoisessa muodossa. Se ei ole samaa harrasta, uhoavaa puolustusvoimien ja sotahistorian ihannointia kuin Suomessa, vaan ilon ja energian juhlaa.

Brasilia voi voittaa jalkapallon MM-mestaruuden kuudennen kerran. Muulla ei näytä olevan väliä. Vaikka sillä ja väkivaltaisuuksilla saattaa olla vaikutuksia tämän vuoden presidentinvaaleihin, yhdestä asiasta voi olla varma: Jumala ei ole brasilialainen.

Kirjoittaja on Brasiliassa asuva geologi ja kääntäjä.

Toni Eerola

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu