jos sairastun, hoidetaanko minut?

Katetaanko todella stadioneita, lämmitetäänkö katuja, rakennetaanko uusia liikenneväyliä ja tarpeeton suursatama – vai hoidetaanko sairaat ihmiset?

Syksyllä alkoi kuuma keskustelu terveydenhuollosta ja priorisoinnista. Keskustelun laukaisi liikkeelle helsinkiläinen poliitikko, joka totesi, ettei ole rahaa hoitaa kaikkia. Säästää pitää. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) lääkärit sanoivat, että säästöjen takia ensi vuonna jää 6 000 potilasta leikkaamatta. Monien mieliin hiipi paniikki: jos sairastun, hoidetaanko minut?

”Epäilen vahvasti, että humanismin jälkeisessä maailmassa heikon ihmisen ihmisarvo helposti heitetään romukoppaan.” (Martti Lindqvist, Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta Etene)

Tuulalle tuli yhtäkkiä viime keväänä ankaria kipuja selkään lavan seudulle. Hän ei ole tavanomainen keski-ikäinen niskahartiaoireilija, koska kipuja ei ole aikaisemmin ollut. Kivut olivat outoja. Hän hakeutui terveyskeskukseen. Lääkäri määräsi tulehduskipulääkkeitä ja pari päivää sairaslomaa.

Mutta kipu paheni vähitellen ja lisäksi vasen käsi puutui. Kesäkuun alussa terveyskeskuslääkäri kirjoitti diagnoosiksi tension neck (lihasjännitys), pisti pari puudutuspiikkiä lihakseen, määräsi pillereiksi lihasrelaksanttia ja antoi hiukan sairaslomaa.

Uusi lääkitys aiheutti Tuulalle voimakasta väsymystä, mutta kipu ja puutuminen jatkui. Taas terveyskeskukseen, jossa lääkäri määräsi Tuulan röntgeniin. Röntgenistä ei selvinnyt mitään. Onneksi lääkäri otti Tuulan vakavasti ja yritti saada pikaisesti ajan jatkotutkimuksiin Töölön sairaalan poliklinikalta. Siellä oli kahden kuukauden jono. Lääkäri kirjoitti lähetteen ensiapuasemalle, jonne pääsee heti. Töölön ensiavussa tehtiin pintapuolinen tutkimus, kokeiltiin muun muassa toimivatko refleksit, määrättiin lisää lihasrelaksanttia, voimakkaita särkylääkkeitä ja fysioterapiaa.

Kipu jatkui ja paheni. Sen lisäksi Tuula oli lääketokkurassa, mutta tension neck -diagnoosilla ei pitkiä sairaslomia saada. Tuula kävi töissä, vaikka tunsi itsensä toimintakyvyttömäksi. Hän yritti päästä jälleen omalle terveyskeskuslääkärilleen, koska tuntui siltä, että vaihtuvat erikoislääkärit Töölön sairaalassa eivät paneutuneet asiaan. Terveyskeskuksesta ei annettu aikaa, koska Tuula oli siirretty lähetteellä erikoissairaanhoidon puolelle.

Yli kolme kuukautta oli kulunut, eikä julkinen terveydenhoito ollut kyennyt auttamaan Tuulaa millään lailla. Tuula meni taas Töölön sairaalaan. Oli heinäkuu. Siellä oli vastassa uusi lääkäri, joka määräsi Tuulan magneettikuvaukseen. Aika olisi syyskuun lopulla. Diagnoosin saisi vasta sitten.

”Oikeus hyvään hoitoon merkitsee, että terveydenhuollon palveluja tarvitseva saa tilanteensa edellyttämää asiantuntevaa apua ilman kohtuuttomia viiveitä.” (Etene)

Magneettikuvien kanssa taas Töölöön, jossa diagnoosi muuttui. Kyseessä olikin kaularangan diskusprolapsi, hermojuuren puristustila, joka on nopeasti alkava, sormiin saakka säteilevä, vähitellen paheneva kiputila. Siihen auttaa leikkaus, eivät lihasrelaksantit. Magneettikuvat tosin olivat nyt hoitavan lääkärin mielestä liian epäselvät. Niiden pohjalta ei voisi tehdä leikkausta. Tuula meni uudelleen kuvaukseen.

Magneettikuvauksessa Tuulaa opastettiin, että kannattaa hakeutua sen ja sen lääkärin yksityispotilaaksi, silloin on mahdollista päästä leikkaukseen kohtuuajassa. Jonot Töölössä ovat todella pitkät, sanottiin. Kaularangan diskusprolapsissa leikkaus pitäisi tehdä puolen vuoden sisällä oireiden ilmestymisestä, jotta hermovaurio kädessä ei aiheuttaisi pysyviä seurauksia.

”Mitä vaihtoehtoja minulla olisi ollut?” Tuula sanoo. Hän hankkiutui yksityispotilaaksi Töölön sairaalan lääkärille, joka lupasi leikata hänet loka-marraskuussa.

”Ne hoidetaan, joilla on varaa maksaa. Järjestelmä ei ole oikeudenmukainen, ei se saisi näin toimia”, Tuula sanoo. Tuulaa ihmetytti myös se, että samat lääkärit pyörivät sekä julkisessa sairaalassa että yksityisvastaanotoilla.

Kipujen kiusaama Tuula meni vielä kerran yksityislääkärin vastaanotolle ja sai kortisonipiikin suoraan kaulaan. Vihdoin kipu hellitti. Oli lokakuu.

Yksityislääkärin vastaanotot, fysioterapia ja magneettikuvaukset ovat tulleet maksamaan Tuulalle heinä–lokakuussa yhteensä 2 006 euroa, josta Kela korvaa jälkikäteen 672 euroa. Tähän päälle tulevat lisäksi Tuulalle määrätyt lääkkeet, sairaslomien omavastuuajat ja neljä poliklinikkakäyntiä, 22 euroa kerta. Leikkaus yksityispotilaana ei Tuulan saaman käsityksen mukaan maksa potilaalle kovin paljon enemmän, mutta lääkäri ei toki leikkaa yksityispotilaita kuukausipalkalla.

Tuulan kertomus on tavallinen tarina helsinkiläisessä terveydenhuollossa. Odotusta, jonotusta, epätietoisuutta, pompotusta paikasta toiseen. Leikkausjonoissa ollaan usein vuosi, kaksi tai kolmekin, kärsitään kipuja ja eletään puolinaista elämää.

Paha puute järjestelmässä on Tuulan mielestä muun muassa se, että terveydenhuollossa kukaan ei kanna potilaasta kokonaisvastuuta. Ihminen joutuu sairaana juoksemaan paikasta toiseen. Hänen on jaksettava olla oma asianajajansa ja selitettävä tilannettaan vaihtuville lääkäreille.

Tuulan mielestä toimimaton julkinen terveydenhuolto tukee sitä, että osa julkisen puolen toiminnoista siirretään vähitellen yksityiselle puolelle. Esimerkiksi magneettikuvauksella rahastaminen, 650–800 euroa per kuvaus, olisi näppärää siirtää kokonaan yksityiselle sektorille. Ne tutkitaan, joilla on varaa maksaa. Lääkärit tekevät leikkauksia yksityispotilailleen, ja julkisen puolen jonot saavat kasvaa.

Ylijohtaja Mauno Konttinen Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksesta (Stakes) on hyvillään syksyn mittaan velloneesta keskustelusta. Konttinen on koulutukseltaan kirurgi.

”Vihdoinkin terveydenhuolto on korkean tason poliittisen keskustelun aihe. Toivon, että se pysyy agendalla jatkossakin ja että tämän seurauksena jotain myös tapahtuisi.”

”Suomessa hoidetaan ihmiset halvalla”, Konttinen sanoo painokkaasti. ”Viimeisin tieto on, että meillä käytetään enää 6,6 prosenttia bruttokansantuotteesta terveydenhuoltoon. Se on Meksikon tasoa.”

Muissa Pohjoismaissa käytetään terveydenhuoltoon 8–9 prosenttia, Ranskassa 9,4 prosenttia bkt:stä.

”Terveydenhuollon suhteen Suomesta ei voida enää puhua pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, ei edes sivistysmaana. Portugali ja Kreikkakin ovat menossa ohitsemme. Esimerkiksi sairausvakuutuksen lääkekorvaukset ovat meillä Euroopan alhaisimmalla tasolla.”

Suomen poliitikot mainostivat aikoinaan, että Suomi menee EU:hun viemään pohjoismaista hyvinvointivaltion mallia. Nyt suomalaisten kannattaa olla ihan hiljaa eräästä hyvinvoinnin perustasta, julkisesta terveydenhuollosta.

Maailman terveysjärjestö WHO on rankannut Ranskan terveydenhuollon maailman parhaaksi. Ranskassa lääkkeet ovat potilaille täysin ilmaisia. Ihmiset voivat itse valita lääkärinsä, eikä erikoislääkärille tarvita lähetettä. Lääkäreitä on riittävästi: keskimäärin ranskalaiset käyvät lääkärissä kahdeksan kertaa vuodessa. Sairaaloissa on usein yhden ja kahden hengen huoneita. Sairaalahoito ei maksa potilaalle käytännössä mitään, koska pakollinen vakuutus kattaa pienen omavastuuosuuden. Jonotus leikkaukseen on enimmillään 2–3 kuukautta.

Etenkin Helsingin ja pääkaupunkiseudun terveydenhuollon vaikeudet ovat olleet viime aikoina tapetilla. ”Helsingissä tehokasta terveydenhuoltoa vaikeuttaa se, ettei täällä ole varsinaista keskussairaalaa”, arvelee Stakesin ylijohtaja Konttinen. ”Yliopistollisen keskussairaalan pitäisi voida paremmin keskittyä omiin erityistehtäviinsä, nyt se paljolti joutuu toimimaan myös tavallisena keskussairaalana.”

Toinen korjausta kaipaava asia on terveyskeskussairaaloiden rooli. Helsingin kaupungin entiset alueelliset sairaalat (Kivelä, Laakso, Malmi ja Marian sairaala) liitettiin vuonna 1972 terveyskeskuksiin. Niistä tuli osa perusterveydenhuoltoa.

”Alkoi kilpavarustelu. Sairaalat ostelivat kalliita laitteita ja kilpailivat keskenään. Näiden sairaaloiden päällekkäistä ja kilpailevaa toimintaa pitäisi vieläkin karsia.”

Husissa on myös hallinnollisia ongelmia. ”Ehkä se on liian iso yksikkö.” Kolmasosa suomalaisista hoidetaan tämän sairaanhoitopiirin alueella.

”Yhteistyötahojen suuri määrä, hoitojen monimutkaisuus ja erikoistuminen voivat johtaa kokonaisuuden hämärtymiseen, pullonkaulojen syntymiseen, viiveisiin ja tehottomuuteen eli tosiasiallisesti tuhlaukseen.” (Etene)

Julkinen sektori rahoittaa terveydenhuollon menoista 60 prosenttia, josta noin 40 prosenttia tulee kunnilta. Asiakkaat maksavat 21 prosenttia erilaisina asiakasmaksuina. Loput tulevat sairausvakuutuksesta ja muista vakuutusjärjestelyistä.

”Asiakasmaksuja ei voida nostaa, päinvastoin, niitä pitäisi mielestäni painaa alaspäin, että tavallisella ihmisellä olisi aina varaa mennä lääkäriin”, Mauno Konttinen korostaa.

Lääkekorvausmenot ovat viime aikoina kasvaneet noin kymmenen prosenttia vuodessa. Entistä kalliimpia lääkkeitä tulee markkinoille koko ajan. Konttisen mielestä sairausvakuutuksen korvausjärjestelmä vaatisi kunnon remonttia. ”Pitäisi katsoa, mitä korvataan ja millä tasolla.”

Lääkekorvausmenojen huiman kasvun on valtakunnan hallituskin huomannut. Menot ovat 1,8 miljardia euroa vuodessa, tällä hetkellä. Ensi vuonna pitää leikata lääkemenoista 15 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perhon lakiesityksen mukaan leikkaus voitaisiin tehdä yksinkertaisesti vaihtamalla kalliit uudet lääkkeet rinnakkaislääkkeisiin eli halvimpiin markkinoilla löytyviin lääkkeisiin. Lääkärit ja apteekkarit tyrmäsivät esityksen, jota eduskunta parhaillaan käsittelee.

Toinen vaihtoehto on, että 15 miljoonaa euroa kaivetaan sairaiden kukkarosta poistamalla joukko lääkkeitä korvattavuuden piiristä.

Erikoissairaanhoidon rahoituskriisin yhtenä syynä Konttinen pitää jatkuvaa tahallista alibudjetointia.

”Tehdään liian pieni budjetti, vaikka edellisen vuoden luvut selvästi ennustavat tiettyä menojen kasvua. Aina syksyllä rahat ovat sitten loppu. Sijaisia ei voida palkata, määräaikaiset saavat mennä, sairaaloiden osastoja suljetaan ja jonot kasvavat. Tätä samaa näytelmää esitetään koko Suomessa joka syksy. Alibudjetointi pitäisi saada kitkettyä pois.”

Konttisen mukaan nyt tarvitaan valtiota apuun, jotta saataisiin lisää resursseja. ”Hallituksen hyväksymässä kansallisessa terveysohjelmassa toivottiin terveydenhuollolle 104 miljoonaa euroa lisää valtionosuuksia ensi vuodelle, mutta saatiin vain 57 miljoonaa. Lupauksista huolimatta heti alettiin säästää.”

Konttinen on huolissaan siitä, että eriarvoisuus näyttää kasvavan myös terveydenhuoltojärjestelmän kautta. Ihmiset joutuvat käyttämään yksityisiä palveluja, eikä kaikilla ole niihin varaa. Trendi on sama monissa Euroopan maissa.

”Esimerkiksi Englannissa terveydenhuoltoa ollaan hyvää vauhtia yksityistämässä. Tony Blair jatkaa vauhdikkaasti siitä, mihin Margaret Thatcher jäi yksityistämistoimissaan. Terveydenhuollon yksityistäminen on saanut kannatusta myös muualla Euroopassa, ja näitä ajatuksia kuullaan jo meilläkin. Tämä kehityssuunta on tiettyjen piirien intressissä.”

Stakesin kehittämispäällikkö Simo Kokko näyttää ärsyyntyneen julkisen keskustelun ylilyönneistä ja asiantuntemattomuudesta. Kokko on yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri.

”Nykyään terveydenhuollossa tehdään enemmän kuin koskaan ja paremmin kuin koskaan”, Kokko heittää valittajille.

Tutkimusmenetelmät, lääkkeet ja hoitomenetelmät kehittyvät huimaa vauhtia. Tämä myös aiheuttaa sen, että terveydenhuolto nielee – tai nielisi, jos rahaa budjeteissa annettaisiin – entistä enemmän rahaa. Niin yksinkertaista se on.

”Ei ole sellaista maata, jossa ei kamppailtaisi näiden samojen ilmiöiden kanssa”, Kokko väittää.

”Syksyn keskustelussa Helsinki on hallinnut liikaa. Muualla maassa asiat ovat monilla alueilla kohtuullisen hyvässä kunnossa.”

Priorisointikeskustelut eivät Kokon mukaan ole johtaneet keinoihin, joilla lääketieteen kasvun ja laajenemisen ongelmia voitaisiin ratkoa.

”Priorisointia on tehty kliinisin perustein aina, mutta periaatteena on ollut, että kaikki palveluja tarvitsevat hoidetaan. Lääketieteen laajentuminen johtaa siihen, että jonoihin joudutaan turvautumaan. Julkisuudessa jonoista puhuttaessa annetaan valitettavasti sellainen kuva, että jonot olisivat jotenkin palvelujärjestelmän romahtamisen tai toimimattomuuden seurausta. Jonoissa on kuitenkin pääosin kyse siitä, että entistä enemmänkään tekeminen ei riitä, kun uusilla tavoilla määritelty tarve laukkaa koko ajan karkuun.”

Vaikka terveydenhuollossa kaikki tehdään paremmin kuin koskaan, Suomessa käytetään terveydenhuoltoon bkt:hen suhteutettuna 22 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1990. Samaan aikaan muissa EU-maissa rahaa terveydenhuoltoon on lisätty keskimäärin yhdeksän prosenttia.

Miten tästä terveydenhuollon rahoituskriisistä päästään ulos? Kokko puhuu tehokkuudesta, keskittämisestä ja rationalisoinnista.

”90-luvun laman aikaan terveydenhuollon toimintoja tehostettiin ammattihenkilökuntaa vähentämällä. Nyt ei sillä suunnalla ole enää tehostamisen varaa, pikemminkin on joitakin toimintoja, joihin on kiireesti lisättävä henkilökuntaa. Leikkaussalit eivät myöskään enää seiso käyttämättöminä.”

Mutta tehostaa voidaan Kokon mukaan monilla muillakin keinoilla. Esimerkiksi laboratoriotoimintoja voidaan keskittää ja käyttää automaatiota ja tietotekniikkaa hyväksi. Voidaan poistaa tehottomia tai tarpeettomiksi käyneitä hoitoja. ”Kun Suomessa lakkautettiin tarpeettomina kaikki tuberkuloosisairaalat, vapautui paljon kapasiteettia.”

Keskittämisellä on kuitenkin varjopuolensa. Maaseudulla kaikki palvelut eivät enää ole kohtuullisen matkan takana. Esimerkiksi silmälääkärit ovat jo kokonaan kaikonneet haja-asutusalueilta.

”Jos on kehitysvammainen, kannattaa muuttaa kasvavaan kaupunkiin. Erityispalveluja ei ole saatavilla kaikkialla. Maaseudusta uhkaa tulla eläkeläisten saattohoitoalue, jossa ei ole saatavilla juuri muita kuin turistipalveluja.”

Kokko pitää tulevaisuuden perusuhkana sitä, että ihmiset joutuvat maksamaan terveydenhoidostaan yhä enemmän itse. ”Kehitystrendi on se, että lääkkeitä vähitellen poistetaan korvauksen piiristä tai palvelujen käytöstä joudutaan maksamaan käytön yhteydessä aikaisempaa tuntuvasti enemmän.”

Suomen Lääkäriliitto ehdotti vuonna 1999 terveydenhuollon rahoituksen kehittämisohjelmassaan, että julkinen rahoitus pitäisi antaa määräsuuruisena rahana tai setelinä, mutta palveluja tarjoavalle lääkärille tai sairaalalle sallittaisiin vapaa hinnoittelu.

”Näin potilas joutuisi maksamaan kasvavan osuuden palveluista käytön yhteydessä. Tällaiseen minkään yhteiskunnan ei pitäisi kansalaistensa edun valvojana suostua.”

Palvelusetelit siirtäisivät todennäköisesti runsaasti potilaita yksityisille vastaanotoille. Sen jälkeen julkista terveydenhuoltoa voitaisiin näppärästi purkaa ja yksityistää Maailman kauppajärjestön WTO:n palvelujen kauppaa koskevan Gats-sopimuksen periaatteiden mukaisesti.

Helsingissä, kaupungissa ”jonka rahat ovat loppu”, pitäisi ryhtyä vakavissaan priorisoimaan. Katetaanko todella stadioneita, lämmitetäänkö katuja, rakennetaanko uusia liikenneväyliä ja tarpeeton suursatama – vai hoidetaanko sairaat ihmiset? Rahaa on kyllä lukemattomiin mittaviin hankkeisiin, mutta tahallisesti alibudjetoidussa terveydenhuollossa sitä ei ole.

Syöpää sairastava Paavo Heikkonen lähetettiin viime elokuussa Hyksin syöpäklinikalta kotiin kuolemaan. Hänet jätettiin ilman lääkitystä, ilmeisesti säästösyistä. Lokakuussa hän esiintyi hyväkuntoisen näköisenä tv-ohjelmassa. Mitä oli tapahtunut? Heikkonen oli mennyt yksityisen lääkärin hoitoon ja saanut – kalliisti maksaen – sopivan lääkityksen.

Tv:ssä Heikkonen sanoi, että yhteiskunnan pitäisi toimia niin kuin kotitalous. ”Jos perheessä on syöpää sairastava, ei silloin lähdetä rakentamaan uutta huvimajaa, vaan hoidetaan sairas ensin.”

Suomessa on 140 000 ihmistä leikkausjonossa. Eikö ihmisten kuoleminen leikkausjonoon tai lääkityksen loppumiseen ole katastrofi? Punainen Risti voisi käynnistää pikaisesti keräyksen leikkausjonokatastrofin uhrien hyväksi.

Husin johtoportaan ”opintomatka” Pariisiin oli lähinnä mustaa huumoria. Suomessa ei voida enää edes unelmoida ranskalaisesta mallista, koska suomalainen järjestelmä näyttää harppovan pitkin askelin ihan toiseen suuntaan. Ajankohtainen opintomatkan kohde olisi ollut Mexico City. Siellä tiedetään, miten ihmisiä hoidetaan mahdollisimman vähillä rahoilla. Ja miten köyhät priorisoidaan slummeihin kuolemaan.

Kursivoidut lainaukset ovat valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan Etenen julkaisuista. www.etene.org

Marjaliisa Siira

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu