Joku syö pöydässäsi (ehkä)

Rahan valta: Talouden moraaliin liittyvä keskustelu on kapitalismin alkuajoista asti toistanut kysymystä siitä, kuka elää ja kenen siivellä.

Talouden moraaliin liittyvä keskustelu on kapitalismin alkuajoista asti toistanut kysymystä siitä, kuka elää ja kenen siivellä.

Kenestäkään ei ole mukavaa paiskia töitä, jonka hedelmistä joku toinen nauttii ansaitsemattomasti. Tämä moraalinen närkästys on tarjonnut poliittista polttoainetta sekä oikeistolle että vasemmistolle.

Poliittisen vallan näkeekin siitä, kenet määritellään loiseksi.

Klassinen kapitalismin kritiikki perustui näkemykseen siitä, että kapitalistin tehtävä on vain omistaa. Omistaminen ei edellyttänyt muuta kuin pääoman päällä istumista. Vallankumouksellisuus oli turhautumista omistajien loismaiseen asemaan.

Vaikka oikeiston ideologinen valta on pyhittänyt omistamisen, kaikuja tästä ajatuksesta näkee edelleen esimerkiksi keskusteluissa pääomaveron ja tuloveron kohtuuttomista eroista.

Useimmiten moraalinen argumentti saa kuitenkin oikeiston käytössä toisen muodon. Pääoman ja työn ristiriita ohitetaan ja ongelmasta tehdään työn sisäinen. Toisin sanoen työtä tekemätön potentiaalinen työläinen demonisoidaan työtä tekemättömän omistajan sijaan.

Työtön saa kantaakseen aikaisemmin kapitalistille varatun loisen paikan.

Molempien näkökantojen ongelma on, että kapitalismi on monimutkaisempaa kuin moraaliargumentti suostuu myöntämään. Työprosessien monimutkaistumisen, rahatalouden, markkinoinnin ja kommunikatiivisen talouden nousun vuoksi pelkän hyötymisen osoittaminen on vaikeampaa.

Omistamisen ja työnteon väliin on myös ilmestynyt muita toimintoja, kuten työn organisointi. Klassinen kapitalisti on aito loinen, manageri on tuottamaton mutta jollakin tavoin myös hyödyllinen.

Asiaan kuuluu, että nyky-yhteiskunnassa kaikista myös yritetään tehdä managereja tai yrittäjiä. Jopa työttömistä.

Nykyinen finanssikapitalisti tarjoaa vasemmistolle mahdollisuuden kääntää taas keskustelun positiota. Talousjärjestelmä tuottaa paljon toimintaa, jonka ainoa tehtävä on kaapata voitot sopivasta välistä.

Mitä pitäisi ajatella esimerkiksi niin sanotuista korppikotkarahastoista, joiden idea on hankkia kehitysmaiden velkakirjoja halvalla, jotta apajille voidaan hyökätä kun köyhien maiden velkataakkaa helpotetaan? Humanitaariset velkahelpotukset saadaan näin pumpattua omaan taskuun.

Loisten osoittamisen argumentin hyvä puoli on siinä, että saataisiin purettua ”investoinnin” käsitteeseen liittyvää ideologista sumutusta. Käsitteen alle kun menevät sekä tuotannolliset panostukset että pelkkä laillistettu rosvous. Näiden erottaminen tuntuisi kiistattoman hyödylliseltä.

Mutta kun osoitat loista, osoitat poispäin itsestäsi. Lyhyesti: onko moraaliton finanssipeluri vain hyvä syy olla katsomatta järjestelmän normaalitoimintojen tuhoavia piirteitä? Uudelleenmäärittelyn vai typerästä argumentista luopumisen paikka?

Teppo Eskelinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu