Suomalaisten veden kotikäytöllä ei ole pisaran vertaa vaikutusta globaaliin makean veden kriisiin.
Torstaina 22. maaliskuuta aamupäivällä pidin työn seuraksi radiota auki. Oli jälleen kerran vuosittainen Kansainvälinen vesipäivä.
Toimittaja puffasi iltapäivän ohjelmaa, jossa haastateltaisiin globaalin vesikriisin johdosta jotakuta, ja samaan hengenvetoon kehotti veden säästämiseen suihkuaikoja lyhentämällä. Mitä ihmettä!
Suomalaisten veden suoralla kotilauskäytöllä ei ole pisaran vertaa vaikutusta globaaliin makean veden kriisiin.
Business Insider -sivusto on todennut, että veteen liittyvä ”kriisi käy vakavammaksi”. Liike-elämän alkeisfaktoihin kuuluu havainto, että niukkuus luo bisnesmahdollisuuksia.
Suomen maabrändityöryhmäkin nosti yhdeksi vientiteemaksi vesiosaamisen. Vesiosaamisen viennistä puhui myös Turun kauppakorkeakoulun professori Esa Stenberg Valonian seminaarissa vesipäivänä. Ihan kivaa bisnekselle, mutta globaaliin vesikriisiin sillä ei ole vaikutusta.
YK:n yleiskokous määritteli viime heinäkuussa juomaveden ja sanitaation ihmisoikeudeksi. Globaali vesikriisi ei julistuksesta laantunut.
Teollisuusvaltiot kasvattavat makean veden kulutustaan, mutta vain noin kymmenen prosenttia vedestä käytetään kotitalouksissa olipa kyseessä rikas tai köyhä maa. Loput kuluttaa tuotanto maataloudessa ja teollisuudessa. Ostokykyisissä maissa käytetään runsaasti tuontituotteita, jolloin vesijalanjälki jää maan rajojen ulkopuolelle.
Italia, Saksa, Britannia ja Hollanti ovat siirtäneet vesijalanjäljestään 60–95 prosenttia maan rajojen ulkopuolelle eli kulutus näissä maissa rasittaa vesivaroja jossain muualla. Sama tilanne vallitsee yleisesti rikkaissa maissa.
Tšadin, Etiopian, Intian, Nigerin, Kongon, Malin ja Sudanin ulkoinen vesirasite jää alle neljään prosenttiin.
Yhteenlasketusta maailman ulkoisesta vesijalanjäljestä 43 prosenttia muodostuu öljykasvituotteista, joista noin puolet puuvillasta. Tieto on kenen tahansa saatavilla verkosta tuoreesta The water footprint of humanity -tutkimuksesta. Suomalaisten vesirasitteesta noin puolet koituu muiden maiden riesaksi.
Globaali makean veden kriisi ratkeaa alentamalla makean veden kulutus kestävälle tasolle. Se tarkoittaa ennen kaikkea jokaisen rikkaan maan ulkoisen vesijalanjäljen supistamista.
Vesipäivän tienoilla G77-maat pyrkivät suojaamaan Rio +20 -asiakirjan luonnoksessa YK:n yleiskokouksen päätöslauselman mukaista tekstiä: ”Me alleviivaamme turvallisen ja puhtaan veden ja sanitaation oikeuden tärkeyttä ihmisoikeutena…”
Kansalaisjärjestöjen saamien tietojen mukaan EU:n puheenjohtajamaa Tanska ja Britannia – joilla on olennainen vaikutus EU:n yhteiseen kantaan – sekä Uusi-Seelanti ja Kanada yrittivät kastroida tekstin poistamalla viittauksen ihmisoikeuksiin.
Kansalaisjärjestöt ovat vedonneet YK:n ihmisoikeusvaltuutettuun Navanethem Pillayhin, jotta YK varmistaisi ihmisoikeusmaininnan säilymiseen tekstissä. Jos poisto menee läpi, vesiturvan takaaminen maailman rahattomalle kolmasosalle kävisi taas vaikeammaksi.
Kirjoittaja on vesipolitiikkaan erikoistunut toimittaja & kansalaisaktivisti.
Olli-Pekka Haavisto
