Jälleenrakennus

Toisinajattelija: Nicolas Sarkozy on Ranskan ensimmäinen presidentti, joka on yhtä aikaa uusliberaali, autoritäärinen, Amerikka- ja Israel-myönteinen.

Nicolas Sarkozyn voitto 6. toukokuuta 2007 presidentinvaalien toisella kierroksella 53 prosentin ääniosuudella merkitsee käännekohtaa viidennen tasavallan historiassa. Hän on Ranskan ensimmäinen presidentti, joka on yhtä aikaa uusliberaali, autoritäärinen, Amerikka- ja Israel-myönteinen.

Vaikka Sarkozy julistautuu tahtopoliitikoksi, ja hänen mukaansa valtio voisi ”suojella” Ranskaa ja ranskalaisia, hänen taloudellinen ja yhteiskunnallinen ohjelmansa käyttää kuitenkin vanhoja thatcherilaisia keinoja ja suosii etuoikeutettuja.

Vaikka Sarkozy yrittikin lievittää George W. Bushilta pyytämänsä siunauksen vaikutusta, hän ei ole kiistänyt tahtoaan lähestyä amerikkalaista politiikkaa myöskään Lähi-idässä – puhumattakaan aikomuksesta haudata 29.5.2005 pidetyn Euroopan perustuslakia koskevan kansanäänestyksen tulos parlamentaarisella menettelyllä.

Sarkozyn ohjelma on merkittävä, eikä ”asiakaskunta”, jolle hän pyrkii sen myymään ole yhtään vähemmän merkittävä. Tältä kannalta vaalien kahden kierroksen väliset manööverit eivät häivytä kuukausia, jotka kuluivat houkutellessa Jean-Marie Le Penin äänestäjiä.

Sillä tekosyyllä, että Le Penin kannattajia pyrittiin ”käännyttämään uudelleen” demokratiaan, oikeiston ehdokas kirjaimellisesti sisäisti äärioikeiston teesit, kuten ehdotuksen luoda maahanmuuton ja kansallisen identiteetin ministeriö ja käskysanat ”Ranskasta joko pidetään tai sieltä lähdetään”, paperittomien maahanmuuttajien jahtaamisen jopa koulujen edessä, alaikäisiä suojelevan vuoden 1945 asetuksen purkamiseen sekä ”aikaisin heräävien ”työssäkäyvien näennäisen puolustamisen ”hyötyjiä” ja ”avustettuja” vastaan.

Mutta Sarkozyn ponnistelut ja median massiivinen tuki, josta hän hyötyi, eivät yksin selitä hänen menestystään, eivätkä myöskään suoran presidentinvaalin perverssit vaikutukset, jotka jälleen tulivat todistetuiksi: henkilöityminen, demagogia, varman päälle äänestäminen. Ennen kaikkea painoi oikeiston ja äärioikeiston vastaisen aidon vaihtoehdon puute.

Vasemmiston yhteenlaskettu äänimäärä ensimmäisellä kierroksella – 36,44 prosenttia – ei ole ollut yhtä heikko sitten vuoden 1969. Myöskään kommunistipuolue, äärivasemmisto tai vihreät sosialistipuolueen ehdokkaan Ségolène Royalin vierellä eivät koonneet voimiaan jatkaakseen sosiaaliturvan ja eläkkeiden puolesta nousseita suuria yhteiskunnallisia liikkeitä, jotka saivat nostetta 29.5.2005 kansanäänestyksen ”ei”:stä ja lähiöiden suuttumuksesta. Puoluekoneisto- ja henkilöriitojen tuolla puolen kyse on kyvyttömyydestä ajatella kapitalismikriittistä politiikkaa Ranskan ja Euroopan tasolla.

Tälle maaperälle on alettava nyt rakentaa viipymättä. Koska jos oikeisto ja äärioikeisto nousevat kesäkuun parlamenttivaaleissa valtaan, ne yrittävät voimallisesti saada läpi yhteiskunnallisen tuhoamisen politiikkaansa: työajan lisääminen, minimisosiaaliturvan vastikkeeksi vaadittava työvelvoite, lakko-oikeuden rajoittaminen, työlainsäädännön purkaminen, perintöveron poistaminen ja ”verokaton” kautta myös varallisuusveron poistaminen, julkisten palveluiden, sosiaaliturvan ja eläkkeiden purkamisen jatkaminen, kasvava omavastuuosuus terveyskuluista, joka toisen eläkkeelle jäävän virkamiehen jättäminen korvaamatta uudella, kouluvalinnan joustavoittaminen, eläkkeiden uudet kyseenalaistamiset, maahanmuuttajien jahtaaminen samaan aikaan kun kutsutaan etelästä ”valikoitua” työvoimaa, liberalistisen Euroopan vahvistaminen ja tuki amerikkalaiselle politiikalle.

Vasemmisto tulee tarvitsemaan kaiken voimansa tehdäkseen vastarintaa tälle ennennäkemättömälle hyökkäykselle mutta myös avatakseen jälleen muutoksen perspektiivin. Jälleenrakentamaan.

Ignacio Ramonet’n pääkirjoitus Le monde diplomatiquessa 4/2007. Suomennos Vappu Helmisaari. Voima Kustannus Oy julkaisee Le monde diplomatiquen suomenkielistä editiota. http://mondediplo.fi/

Ignacio Ramonet

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu