splash_image.jpg

Itku pienestä verosta

Rahoitusmarkkinaverosta tehtiin mörkö. Faktat rytisivät, kun veroa riepoteltiin suomalaissanomalehtien pääkirjoituksissa alkuvuodesta 2012. Monet väitteet syötettiin finanssialan lobbareilta.

Euroopan komissio esitteli syyskuussa 2011 ehdotuksen EU:n rahoitusmarkkinaverosta, joka kattaisi osake-, velkakirja- ja johdannaismarkkinat mutta ei varsinaista valuuttakauppaa.

Suomen hallitus tukee rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa EU:ssa. Suurvalloista Saksa ja Ranska kannattavat veroa, Britannia ei. Ranskan presidentti Sarkozy lisäsi vuoden 2012 alussa vettä myllyyn ilmoittamalla Ranskan ottavan jonkinlaisen rahoitusmarkkinaveron käyttöön vaikka yksin.

Vaihtoehtoja on siis monta: yksittäisten maiden veroista koko EU-alueen laajuiseen veroon. Komission esitys on melko laaja, mutta voisi olla vielä kattavampi.

Pääkirjoitustoimitukset aktivoituivat Sarkozyn ilmoituksen jälkeen nopeasti. Kaleva, Aamulehti, Ilta-Sanomat, Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Savon Sanomat tyrmäsivät kaikki pääkirjoituksissaan EU:n komission esittämän rahoitusmarkkinaveron.

Rahoitusmarkkinaverosta tunnetaan monta muotoa. Tobinin veron ajatus oli verottaa valuuttakauppaa. Tällainen valuutanvaihtovero oli laajan keskustelun kohteen Kaakkois-Aasian vuoden 1997 valuuttakriisien jälkeen.
Viime vuosina puhutun rahoitusmarkkinaveron painopiste taas on säätelemättömissä johdannaismarkkinoissa, joiden volyymi on kasvanut nopeasti. Johdannaisilla tarkoitetaan esimerkiksi tulevaisuudessa realisoituvia kauppasopimuksia.

Jopa konservatiivisista talousnäkemyksistään tunnettu Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on viime vuosina kääntynyt kannattamaan erilaisia pääomakontrolleja.

Veron on epäilty olevan Maastrichtin sopimukseen sementoidun pääomien vapaan liikkuvuuden periaatteen vastaista. Perustelu ei ole aukoton.

”Euroopan tuomioistuin on tehnyt jo ainakin patenttien kohdalla poikkeuksen vapaaseen liikkuvuuteen. Argumenttina on tällöin ollut, että periaatteesta voidaan joustaa, kun sitä pidetään yleisen edun vastaisena”, aihetta Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepassa seuraava Eva Nilsson toteaa.

Osakemarkkinat jättävät Euroopan

Lehdissä useimmin esiintynyt vasta-argumentti verolle oli kaupankäynnin karkaaminen Ruotsiin tai muualle veron sovellusalueen ulkopuolelle.

”On vaikea kuvitella, että Tobinin veromalli toimisi hyvin, ellei siihen saada mukaan kaikkia keskeisiä talousmahteja. Rahalla kun on taipumus pesiytyä sinne, missä sitä vähiten häiritään”, veroa periaatteessa kannattaneen Kalevan pääkirjoituksessa todettiin.

Lähes kaikki lehdet kutsuivat veroa Kalevan tavoin virheellisesti Tobinin veroksi tai valuutanvaihtoveroksi.

Savon Sanomat huolestui pääkirjoituksessaan 14. tammikuuta Ruotsista ja Britanniasta.

”Britanniasta voisi kehkeytyä eurooppalaisittain rahoitusmarkkinaveroparatiisi”, lehti pelkäsi.

Ylen haastattelussa Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi näki vaarana muun muassa sijoittajien ”kiihtyvän paon” Helsingin pörssistä.

”Kaupin mukaan veron piirissä olevat maat menettäisivät käytännössä kaupankäyntiään muille maille. Hänen mukaansa sitä kautta veropohja murenisi ja kokonaistaloudellinen vaikutus saattaisi jäädä jopa negatiiviseksi”, Yle uutisoi 7. tammikuuta.

Pohjalaisessa (12.1.) aihetta kommentoi Vaasan yliopiston kansantaloustieteen professori Panu Kalmin. Hänen mukaansa ”[r]ahoitusmarkkinavero todennäköisesti vähentää kaupankäyntiä, ja voi houkutella yrityksiä listautumaan muualle.”

Vai jättävätkö sittenkään?

Pankkien analyytikoiden, kansantaloustieteilijöiden ja anonyymien pääkirjoitustoimittajien argumentit ovat pysyneet samansuuntaisina vuodesta toiseen. Tilanne mutkistui loppuvuonna 2011, kun auktoriteettina pidetty Euroopan komissio lähti kannattamaan veroa lakialoitteessaan.

”Taustalla olivat myös EU:n komission aiemmat pohdinnat rahoitusmarkkinaveron mahdollisuuksista. Voidaan siis ainakin jollain tapaa väittää, että mukana on aloitemonopolin käyttäjä, komissio”, Helsingin Sanomat linjasi.

Komission ”pohdinnat” oli loppuvuonna 2011 esitetty laaja lakiesitys rahoitusmarkkinaveron käyttöönottamiseksi. EU:n verokomisaari Algirdas Šemeta on ajanut sitä kesästä 2011 alkaen yhtä suurella palolla kuin Olli Rehn nollasummabudjetteja.

Hesarin pääkirjoituksen kritiikki komissiota kohtaan oli poikkeus lehden yleisestä linjasta.

EU:n komissio mainittiin esimerkiksi Hesarin vuoden 2011 pääkirjoituksissa yhteensä 45 kertaa ja vain kerran negatiivisessa valossa. Silloin komissio oli ehdottanut julkisen luottoluokituslaitoksen perustamista finanssikriisissä ryvettyneiden yksityisten luokituslaitosten rinnalle.

Muissa yhteyksissä lehti kehui komission ”taloudellista tietämystä ja valtaa talouden koordinoinnissa” sekä kuvasi sitä ”pienen kansan parhaaksi puolustajaksi”.

Uutispäivä Demari erottui pääkirjoituksellaan muiden joukosta.

”Euroopan komissio on valmistellut alustavan esityksen siitä, miten vero voitaisiin toteuttaa niin, että minkään 27 jäsenmaan alueella toimiva arvopaperivälittäjä ei voisi siirtää liiketoimiaan Lontoon Cityyn tai muihin veroparatiiseihin. Komission esitys lähtee kotipaikka-oletuksesta, jolloin kaikki eurooppalaisten välittäjien kaupat olisivat veronalaisia, vaikka ne tehtäisiinkin New Yorkissa, Lontoossa, Hong Kongissa tai Macaossa”, Demari tiesi kertoa.

Demarin esiin nostama kotipaikkaoletus on keskeinen seikka, sillä se vie pohjan monilta kaupan pakenemiseen liittyviltä möröiltä. Eurooppalaiset välittäjät eivät pysty pakenemaan veroa korkeintaan kuin muuttamalla kotipaikkansa pois veron toimialueelta, mikä on hyvin raskas toimenpide.

Lontoossa on käytetty menestyksekkäästi 0,5 prosentin veroa osakekaupalle. Sen kiertäminen on estetty verottamalla kaikkea kauppaa, jota on käyty Lontoossa liikkeelle lasketuilla osakkeilla.

Lontoon esimerkki on vahva argumentti veron puolesta. Kaikista tehokkain EU:n vero olisi, jos se yhdistäisi Lontoossa käytetyn mallin Demarin kuvaamaan kotipaikkaoletukseen.

Suomalaispankit siirtyvät Ruotsiin…

Hufvudstadsbladet oli tammikuussa Demarin lisäksi ainut sanomalehti, joka kannatti veroa pääkirjoituksessaan. Sen optimismi himmeni huomattavasti 13. tammikuuta julkaistussa uutisjutussa. Lähteinä toimivat kahden pankin analyytikot.

”Aiemmat kokemukset veroista eivät ole lupaavia. Kauppa valuu muualle, jollei veroa oteta samaan aikaan käyttöön koko maailmassa, tai vähintään EU:ssa”, totesi Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Kuoppamäki pelkäsi, että veron käyttöönotto johtaisi liiketoiminnan siirtymiseen Ruotsiin. Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen säesti.

Ilta-Sanomat pelkäsi pääkirjoituksessaan 11. tammikuuta, että ”Tobinin vero tekisi uusia veroparatiiseja”.

”Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi varoittaa, että vain euroalueen kattava vero olisi Suomelle haitallinen, koska se suosisi Ruotsia”, lehti varoitti.

Savon Sanomat jakoi pääkirjoituksessaan saman huolen.

”[V]ieläkin huonompi uutinen on Ruotsin kielteinen kanta. Finanssialan asiantuntijat ovat varoittaneet, että vain euroalueen kattava vero olisi Suomelle haitallinen, koska se suosisi Ruotsia”, lehti linjasi.

”[V]eron rakenteelliset seuraukset olisivat Suomen kannalta erittäin haitalliset. Veron käyttöönotto loisi verorajan Suomen ja Ruotsin välille, mikä vaikuttaisi välittömästi finanssialan yritysten sijoittautumispäätöksiin”, totesi FKL:n Tuomas Majuri 30. tammikuuta Helsingin Sanomissa.

Vai siirtyvätkö sittenkään?

Niin, Ruotsi. Rahoitusmarkkinaveroa koskevassa keskustelussa nostetaan aina esiin Ruotsissa vuosina 1984–1991 käytössä ollut epäonninen rahoitusmarkkinavero. Se johti kaupankäynnin siirtymiseen Lontooseen ja sellaisiin arvopapereihin, joita vero ei kattanut.

Ruotsin veromalli verotti alkuun osakekauppaa 0,5 prosenttia myyjän ja ostajan puolelta – yhteensä siis yhden prosentin verran. EU:n suunnitelmissa on ollut 0,5–1,0 prosentin suuruinen vero.

”Verotulot jäivät pettymykseksi. Vuonna 1986 prosenttiyksikkö päädyttiin kaksinkertaistamaan. Noin 60 prosenttia ruotsalaisesta osakekaupasta siirtyi Lontooseen”, todetaan muistiossa, jonka Ruotsin sosialidemokraatit laativat Ranskan ulkoministerille Jean Leonettille loppuvuonna 2011.

Toisessa vaiheessa veroa laajennettiin osaan johdannaisista sekä valtion velkakirjoihin. Tulos ei tyydyttänyt.

”Ruotsalaisilla arvopaperimarkkinoilla oli näille arvopapereille täydellisiä vastineita, jotka eivät kuuluneet veron piiriin”, muistio kertoo.

Ruotsin esimerkki on tärkeä, mutta lähinnä sen ongelmien välttämisen näkökulmasta. Komissio toteaa omassa esimerkissään selvästi, että ”veron sovellusala on laaja. Se pyrkii kattamaan kaupankäynnin kaikentyyppisillä rahoitusinstrumenteilla, sillä monet instrumentit ovat käytännössä korvikkeita toisilleen.”

Laaja veropohja on edellä mainitun kotipaikkaoletuksen lisäksi toinen keskeinen ero aiempaan Ruotsin veroon verrattuna. Yksikään lehti tai asiantuntija ei tuonut esiin tätä komission esitykseen sisältyvää oleellista piirrettä.

Liiketoiminnan pako Suomesta Ruotsiin ei olisi läpihuutojuttu myöskään siksi, että kyse saattaisi olla laittomasta veronkierrosta – tai siitä voitaisiin tehdä sellaista.

Akatemia tarttuu Ruotsi-korttiin

Kotipaikkaoletuksen puolustusta ei ilmeisesti kuultu myöskään eduskunnan talousvaliokunnassa. Suomen Kuvalehti kertoi 16. tammikuuta Hankenin professorin Timo Korkeamäen ja Aalto-yliopiston professorin Pertti Haaparannan olleen eduskunnan talousvaliokunnan asiantuntijoina rahoitusmarkkinaverosta.

”He murskasivat komission argumentit”, artikkelissa todettiin.

”Tuottoarvio on epärealistisen suuri, koska vero voidaan kiertää tai sitä voidaan paeta EU:n ulkopuolelle”, Kuvalehti kertoi.

Katsotaan tarkemmin näitä valiokuntalausuntoja. Haaparanta vetoaa valiokuntalausunnossaan Maailmanpankin helmikuussa 2011 tekemään tutkimukseen.

”Empiiristä tutkimusta trans-aktioverojen vaikutuksista ei ole paljoakaan, koska niitä ei ole käytetty paljon ja jos on, niin tietoaineistoa ei ole kerätty riittävästi”, lausunto linjaa.

Maailmanpankin tutkimuksessa ei kuitenkaan käsitelty komission nyt esittämää vaihtoehtoa, jossa laaja veropohja yhdistyy kotipaikkaoletukseen.

Maailmanpankki ei ylipäänsä ole ollut keskeisessä roolissa viime aikojen verokeskustelussa, toisin kuin IMF, joka totesi veron olevan teknisesti toteuttamiskelpoinen vaikka ei sitä avosylin kannattanutkaan. IMF:n maaliskuussa 2011 julkaisema raportti Taxing Financial Transactions: Issues and Evidence esittelee yli 20 erilaista transaktioveroa.

Stamp Out Poverty -järjestön tilaamassa tutkimuksessa esitellään puolestaan yli 40 rahoitusmarkkinoita koskevaa veroa. Toisin sanoen melko suuri otos maailman 196 valtiosta käyttää jonkinlaisia transaktioveroja. Monet niistä ovat olleet suurempia kuin nyt esitetyt verot ja ne ovat toimineet hyvin.

”Valtiovarainvaliokunnan verojaostossa kotipaikkaolettama onneksi kuitenkin tuli esiin”, toteaa Eva Nilsson, joka oli jaoston kuultavana.

Toisin kuin talousvaliokunta, jaosto halusi kuulla myös veroa puoltavaa tahoa. Verojaosto on aloitteen kannalta keskeisempi kuin talousvaliokunta.

Politiikkamörkö

Aamulehden (10.1.) mukaan ”Tobinin vero on viikunanlehti. Kaikki tietävät, mitä sen takana on, mutta itse lehteen suhtautuminen riippuu katsomuksesta.”

Lehti kutsuu veron kannattajia tobinisteiksi. Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn innostuksessa heijastunee Aamulehden mukaan lähestyvät presidentinvaalit.

”Ilmeisen suurta osaa eurooppalaisista lämmittääkin teoriaa enemmän sangen inhimillinen käsitys siitä, että Tobinin vero toisi kaivatun oppitunnin tahoille, jotka koetaan syyllisiksi nykyisiin vaikeuksiin”, lehti totesi.

Myös Ilta-Sanomat näki uusien avausten taustalla populismia.

”Markkinoita syyllistämällä on helppo yrittää myötäillä kansalaisten tuntoja. Samalla voi toivoa, että kansalaiset palkitsevat tämän myötäilyn vaaleissa”, lehti linjasi.

Verokomisaari Algirdas Šemeta vastusti nyt keskustelussa olevaa rahoitusmarkkinaveroa kesään 2011 saakka. Saksan, Ranskan, komission johtajan José Manuel Barroson ja lopulta vielä Euroopan parlamentin painostus käänsi hänen päänsä.

Barroson omaan suunnanmuutokseen vaikutti puolestaan budjettikomisaari Janusz Lewandowski, joka keksi idean saada komissiolle omaa tuloa veron kautta.

Pääkirjoituksissa vilissyt voimapolitiikka ei siis ole täysin tuulesta temmattu argumentti. Useat pääkirjoitukset loivat kuitenkin mielikuvaa, jossa voimapolitiikka olisi veron pääasiallinen syy ja perustelu. Tämä ei pidä paikkaansa.

Hämeen Sanomat kuvaili 10. tammikuuta pääkirjoituksessaan ”varainsiirtoveroa … bisnesmaailman yllä leijailevaksi haamuksi”.

”Varainsiirtoverosta on esitetty keinoa, jolla markkinoilla kieltämättä kiusallisen vapaasti liikkuvat pelurit saataisiin kuriin. Näkemys perustuu ennen muuta toiveeseen ja löysään teoriaan”, lehti jatkoi.

Mitä ei kerrottu

Sanomatta jäi, että yli tuhat taloustieteilijää lähetti huhtikuussa 2011 G20-ryhmälle lausunnon, jossa he vaativat rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa. Epäselväksi jäi myös, mitä Hämeen Sanomat tarkoitti vahvalla teorialla.

Kansan syvien rivien mielistely on argumenttina sikäli totta, että rahoitusmarkkinaverolla on kaikupohjaa eurooppalaisessa oikeudentajussa. Kesällä 2011 tehdyn eurobarometrin mukaan 61 prosenttia eurooppalaisista kannattaa rahoitusmarkkinaveroa. Neljä viidesosaa eurooppalaisista kannattaa saman barometrin mukaan EU-tason veroa, jos globaali vero ei onnistu.

Ainoa veroa kannattava tutkija, jota tässä lehtiotoksessa kuultiin, oli Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Matti Tuomala.

”Kansantaloustieteen professori Matti Tuomalan mielestä verolla voitaisiin hillitä tarpeetonta spekulatiivista kauppaa, ja sitä kannattaisi kokeilla riskeistä huolimatta”, todettiin Helsingin Sanomien jutun viimeisessä virkkeessä lyhyesti.

Lopulta 1. helmikuuta ääneen pääsi myös komission Šemeta, mutta vain Helsingin Sanomien vieraskynässä, joka julkaistiin samaan aikaan monissa Euroopan lehdissä. Hän toi kirjoituksessaan esiin suuren osan tässäkin kirjoituksessa sivutuista argumenteista. Lukijan tehtäväksi jäi muistaa, mihin aikaisempiin juttuihin Šemetan artikkeli kytkeytyi.

Kirjoittaja on tehnyt työtä rahoitusmarkkinaveron puolesta vuosina 2008–2010 Kepan asiantuntijana. Hän on julkaissut Teppo Eskelisen kanssa kirjan Tulosvaroitus (Into 2011). Keväällä Ylöseltä ilmestyy Mahti kukkarossa -kirja, joka käsittelee Maailmanpankkia & IMF:ää.

_______________

Uutisankkoja veron tuotosta

Aamulehti kertoi 10.1. pääkirjoituksessaan, että ”veron taloudelliset hyödyt eivät päätä huimaa, ja että asiaa liioitellaan puoleen jos toiseenkin.” Katsotaan, miten on.

”Komissio on laskenut, että jos vero olisi osake- ja arvopapereiden kaupasta 0,1 prosenttia niiden arvosta, EU keräisi vuodessa 57 miljardia euroa. Johdannaisten myynneistä tulisi lisää”, totesi Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan 12.1.

Tämä ei pitänyt paikkaansa, sillä 57 miljardin laskelmassa oli mukana johdannaiskauppa. Kahden viikon päästä julkaistussa uutisjutussa tieto oli oikein.

Mitä komissio on todella sanonut? Lakiesityksessään se arvioi, että veron vaikutus EU:n bruttokansantuotteeseen on 1,76 prosentin verran negatiivinen – 10 vuoden ajalle jaettuna. Vuositason vaikutus jäisi tällä laskelmalla siis minimaaliseksi.

Missään tarkastellussa mediassa ei uutisoitu lausuntoa, jonka verokomisaari Algirdas Šemeta antoi 22.1. kansainvälisessä toimittajatapaamisessa.

”Vaikutukset tulevat olemaan mitättömiä. Uusimmat, pian julkaistavat laskelmat osoittavat, että lasku jää alle yhteen prosenttiin. Komission alkuperäiset laskelmat olivat epätarkkoja”, uutisoi konservatiivinen Handelsblatt-lehti toimittajatapaamista saksalaiselle yleisölle.

Helsingin Sanomat (26.1.) viittaa Oxera-konsulttitoimiston arvioon, jossa komission vuoden 2011 ”laskelmaa pidetään optimistisena. Rahoitusalan tilaaman selvityksen mukaan todennäköisempää on, että bkt laskee kaksi prosenttia.”

Finanssialan keskusliiton Majuri puhuu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 30.1. Oxerasta ”riippumattomana tutkimuslaitoksena”.

Majurin mukaan Oxera on arvioinut finanssitransaktioveron kannustavan finanssilaitoksia siirtämään toimintojaan EU:n ulkopuolelle esimerkiksi tytäryhtiöitä perustamalla.

Oxera teki raportin tilaustyönä kahdelle rahoitusalan etujärjestölle. Toinen niistä oli Nordic Securities Association. NSA:lla on sen verkkosivujen mukaan neljä jäsenjärjestöä, joista yksi on Finanssialan keskusliitto.

Aalto-yliopiston professori Pentti Haaparanta toteaa valiokuntalausunnossaan, että ”olemassa olevan tiedon perusteella näyttää siltä, että transaktioveron tuotot ovat paljon alhaisemmat kuin EU:ssa on arvioitu”. Lähdettä tähän hän ei esitä.

Hankenin rahoituksen professori Timo Korkeamäki esittää omassa valiokuntalausunnossaan, että komission esityksen taustalla on monia epävarmuustekijöitä.

”Esimerkiksi verotuoton puolittuminen odotusarvoista ei olisi vielä suuri yllätys.”

Korkeamäki ei esitä lähdeviitteitä, mutta vetoaa yleisesti Ruotsin 1980-luvun kokemuksiin sekä finanssikriisin jälkeisiin arvopapereiden lyhyeksi myynnin rajoituksiin. Kyse on sellaisten osakkeiden myynnistä, joita ei myyntihetkellä omista. Toimia pidettiin epäonnistuneina.

Keskeinen ongelma sekä komission että Oxeran laskelmissa on, että veroa analysoidaan vain sen rahoitusmarkkinayrityksille aiheuttamien haittojen näkökulmasta. Komissio on sittemmin huomannutkin tämän, ja on alkanut puhua myös kasvusta, jota kerätyillä verotuloilla saadaan luotua.

Centre for Economic and Policy Reserach -tutkimuslaitoksen Dean Baker kiinnittää blogissaan huomion kolikon toiseen puoleen:

”Entä jos Steve Jobs olisi käyttänyt koko uransa johtaen soijapapujen futuureilla keinottelevaa hedge-rahastoa? Komission esityksen mukaan tällä ei olisi ollut mitään negatiivista vaikutusta ympäröivään talouteen.”

Haaparanta tunnistaa valiokuntalausunnossaan tämän kritiikin ja pohtii, onko finanssisektorin koko taloudessa kasvanut liian suureksi.

”Veron vastustajilta soisi kuulevan konkreettisia ratkaisumalleja siitä, mitä tulisi tehdä. Finanssikriisi osoitti, että markkinoiden itsesäätely ei ainakaan toimi”, toteaa Matti Tuomala.

Samoilla linjoilla on Maailmanpankin entinen pääekonomisti, Bill Clintonin talousneuvonantajien puheenjohtajana työskennellyt Joseph Stiglitz. Stiglitz on ollut transaktioverojen valovoimaisimpia puolestapuhujia Kaakkois-Aasian vuoden 1997 kriisin jälkipyykistä lähtien ja tutkinut aihetta.

_______________

Rahoitusmarkkinajournalismin ABC

Otsikon sanahirviö, rahoitusmarkkinajournalismi, ei ole helppo laji. Virheitä syntyy jokaiselle. Itse julkaisin vähän aikaa sitten taulukon, jossa miljardien sijalle oli lipsahtanut anglismi, biljoona, eli kolmen nollan virhe. Silloin kiroillaan ja tehdään punastellen oikaisu.

Rahoitusmarkkinaveroa koskeva journalismi on kuitenkin siitä erikoinen alalaji, että erityisesti pääkirjoituksissa voi Suomessa laukoa melkein mitä huvittaa. Väärien termien käyttö on tavallista, ja mitä mielikuvituksellisimpia väitteitä vedetään esiin ilman mitään taustatukea.

Oikaisuja ei tajuta pyytää, ja tuskin niitä tulisikaan.

Silloin kun oikeutusta ylipäänsä haetaan asiantuntijoista, ovat äänessä usein pankkien analyytikot tai finanssialan etujärjestöt, joilla on pelissä suuret taloudelliset edut.

Kunnianhimoisemmissa jutuissa haastateltavat haetaan yliopistoista. Toisaalta ainakaan kansantaloustieteilijä Matti Tuomalan tietojen mukaan kukaan suomalainen kansantaloustieteilijä ei ole tehnyt aiheesta viime vuosina mitään omaa tutkimusta.

Lisäksi ”monet ekonomistit joita haastatellaan ovat asianosaisia, heidän riippumattomuutensa ei ole kovin ilmeistä”, Tuomala toteaa puhelinhaastattelussa.

Tässä artikkelissa tarkastelin rahoitusmarkkinaverokirjoituksia yhden poikkeuksellisen aktiivisen kuukauden aikana. Vastaavia väärinkäsityksiä tai tarkoitushakuista vääristelyä on näkynyt vuosien varrella tasaisin väliajoin. Tilanne asettaa erityisesti pääkirjoitusten lukijoille suuria vaatimuksia, eivätkä uutisjutut päästä aina sen helpommalla.

Mikä tämän tilanteen on aiheuttanut? Kysytään STT:n toimittajalta Jussi Lankiselta, joka kirjoittaa Vihreän Langan päätoimittajan Juha Honkosen kanssa Into-kustannukselle journalismin huonontumista käsittelevää Huonoja uutisia -pamflettia.

”Mediayritykset kuuluvat Viestinnän Keskusliittoon, joka kuuluu Elinkeinoelämän Keskusliittoon. Suurten mediayritysten päätoimittajia istuu EK:n pöydissä, ja EK:lla on suora linja päätoimittajiin. EK:n ajatukset valuvat alaspäin pääkirjoituksiin.

Toisaalta isojen lehtien päätoimittajat yleensä kuuluvat ylempään keskiluokkaan, ja moni heistä on valmiiksikin EK:n linjoilla”, Lankinen toteaa.

Yksittäiset toimittajat saavat kyllä Lankisen mukaan yleensä tehdä juttunsa kenenkään sensuroimatta, mutta näkökulmien ja haastateltavien saneleminen ylhäältäpäin on viime vuosina yleistynyt.

Ulkopolitiikan oikea totuus haettiin 1970-luvulla Tehtaankadulta, nyt pankkien analyytikoilta. Rahoitusmarkkinajournalismista on tullut eräänlaista tämän päivän suomettumista. Silloin ja nyt kuultiin myös valtavirrasta poikkeavia kantoja, mutta ne jäivät marginaaliin.

Jostain syystä myös ulkomaille soittamiseen tuntuu Suomessa olevan suuri kynnys. On helpompi kilauttaa tutulle professorille Suomessa, kuin käydä läpi aihetta työkseen tutkivien tahojen mielipiteitä kansainvälisesti.

Rahoitusmarkkinaverojen tämänhetkistä kärkitutkijaa Stephan Schulmeisteria kuullaan Brysselissä järjestetyissä kuulemisissa, mutta Suomessa hän on täysin tuntematon nimi.

Palataan vielä lopuksi pääkirjoituksiin.

”Euroopan yksipuolinen tobinisoituminen on samalla mahdollisesti myös vaarallinen idea. Totiseksi valinnan tekee se, että myös saksalaiset kannattanevat sitä”, Aamulehti linjasi 10.1.

Ainakin suomalainen lehdistö on tehnyt oman osansa tämän ”tobinisoitumisen” estämiseksi – mutta eivätkö aamun uutisistaan maksavat lukijat ansaitsisi parempaa?

Matti Ylönen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu