Ari Folmanin animaatio palaa 1980-luvulle, jolloin käsitys Israelista viattomana uhrina rapistui.
Israelilainen ohjaaja Ari Folmanin elokuva Waltz with Bashir kertoo Sabran ja Shatilan verilöylystä Libanonissa vuonna 1982. Se oli samalla Lähi-idän konfliktissa käännekohta, joka paljasti Israelin politiikan ja oikeudentajun sokean pisteen.
Folman itse pitää elokuvaansa epäpoliittisena. Waltz with Bashir on toteutettu animaationa. Kuuntelemalla israelilaisten veteraanien muistoja hän pyrkii ymmärtämään tragediaa, jossa oli itse mukana 19-vuotiaana sotilaana.
Syyskuussa 1982 Israelin armeija piiritti ja sulki palestiinalaisten asuttamat Sabran ja Shatilan pakolaisleirit Länsi-Beirutissa, Libanonissa. Israelin hävittäjät laskivat leirien ylle laskuvarjoilla soihtuja, jotka valaisivat öiset leirit auringon tavoin. Leirien sisäänkäynti avattiin Israelin liittolaiselle, libanonilaiselle falangistiarmeijalle, jonka sotilaat janosivat kostoa vastavalitun presidentin Bashir Gemayelin murhasta. Murhan tekijästä ei ole tänäkään päivänä selvyyttä, koston uhreja olivat pääasiassa palestiinalaiset siviilit.
Kahden päivän ajan falangistit ampuivat, silpoivat ja raiskasivat palestiinalaisia nuorukaisia, lapsia, naisia ja vanhuksia. Israelilaissotilaat estivät siviiliväestön poistumisen leiriltä, eikä puolustusministeri Ariel Sharon keskeyttänyt verilöylyä, vaikka tapahtumien kulusta oli hänelle tiedotettu. Siviiliuhreja oli eri arvioiden mukaan 800–3 500.
Kun elokuvan 19-vuotias Ari Folman nousee merestä Libanonin rannikolle, hän tulittaa ympärilleen silmittömän pelon vallassa tietämättä edes mitä ampuu. Uhri on libanonilainen perhe, ei palestiinalainen sissi. Sabran ja Shatilan verilöylyä edelsi Ariel Sharonin ilmoitus leirillä piileskelevistä 2 000 ”terroristista”, joista jokaisen nimet Israelin armeijalla oli. Todisteita terroristeista ei koskaan saatu. Silti verilöylyn jälkeen pelosta tärisevät nuoret israelilaissotilaat hyökkäsivät kuoleman hiljentämään leiriin etsimään ”terroristeja”.
Aviv Ben-Yehuda, helsinkiläinen lääkäri ja muusikko, liikuttuu katsoessaan Folmanin elokuvaa. ”Nyt ymmärrän paremmin, millaista sota oli sotilaille. Elokuva kertoo asioita, joita en ole tiennyt.” Ben-Yehuda oli juuri vapautunut Israelin asepalveluksesta kun Libanonin sota vuonna 1982 alkoi. Hän vältti sodan tuurilla.
”Elokuva näyttää, että sota on oma todellisuutensa. On mahdotonta ennakoida kuinka ihmismieli käyttäytyy sotatilanteessa. Mielellä on omat suojamekanisminsa, jotka auttavat selviytymään kuolemanvaaran aiheuttamasta pelosta. Nämä suojamekanismit saavat meidät käyttäytymään yllättävillä tavoilla.”
Ben-Yehuda lisää, että tämä oli ensimmäinen sota, jossa israelilaiset sotilaat eivät taistelleet tavallista armeijaa vastaan, vaan vihollinen saattoi olla missä vain, siviilien seassa tai puuhun piiloutuneena. ”Kun pelokas ihminen on sotatilassa ja väsynyt, kamalia asioita voi tapahtua.”
Moni ei tiedä, että Israelissa Libanonin sota kyseenalaistettiin laajalti jo ennen sen alkamista. Moni israelilainen sotilas kieltäytyi lähtemästä Libanoniin. Ben-Yehuda arvelee, että jos hänet olisi kutsuttu sotaan, hän olisi luultavasti myös kieltäytynyt.
Ben-Yehuda korostaa, että Libanonin hyökkäys alkoi rajattuna operaationa, ei sotana. Poliitikkojen alkuperäinen ajatus oli suojella Israelia sekä auttaa libanonilaista vähemmistöryhmää.
”Olen liberaali ja haluan todellista rauhaa. Sabran ja Shatilan aikaan toimin palestiinalaisten oikeuksia puolustavassa ihmisoikeusliikkeessä. Sabran ja Shatilan tapahtumat järkyttivät minua syvästi, eikä verilöyly olisi koskaan saanut tapahtua. Siviileihin kohdistuvia iskuja ei voi hyväksyä.”
Kuitenkin puhuessaan Israelin sodankäynnin oikeutuksesta yleisemmin Ben-Yehuda toistaa ajatuksen israelilaisten moraalisesta ylemmyydestä suhteessa ympäröiviin arabikansoihin.
”Yleisesti ottaen meillä on vihollistamme paremmat moraalisäännöt sodassa. Falangistit olivat puskuri Israelin ja vihollisen välissä. He olivat kesän 1982 sodassa liittolaisiamme ja ystäviä, koska meillä ei ollut muita vaihtoehtoja.”
Waltz with Bashir on Ben-Yehudan mielestä tehty ennen muuta israelilaiselle yleisölle, ja elokuvan kritiikki kohdistuu epäsuorasti myös vuonna 2006 käytyyn Libanonin sotaan, jossa Israelin armeija toisti vanhoja virheitään. Ari Folmanin elokuvan suurin saavutus on se kuinka se onnistuu kuvaamaan israelilaisten kantamaa syvää ristiriitaa.
Libanonissa falangisteja ei koskaan tuomittu sotarikoksista, ja falangistipuolue istuu tänäkin päivänä maan hallituksessa. Israelissa Ariel Sharon nousi maan pääministeriksi 20 vuotta Sabran ja Shatilan jälkeen, eikä häntä koskaan saatu oikeuteen sotarikoksistaan.
Kirjoittaja on Libanonissa asunut ja opiskellut dokumenttielokuvaohjaaja. Jutun eri versio on julkaistu DocPoint 2009 -festivaalilehdessä.
Arl Folman: Waltz with Bashir. Ensi-ilta elokuvateattereissa 20.2.
Katja Lautamatti
