Intiaa vakavasti

Delhin-reittilentojen aikakaudella Goa alkaa olla monelle suomalaisellekin tutumpi taajama kuin Kajaani.

Delhin-reittilentojen aikakaudella Goa alkaa olla monelle suomalaisellekin tutumpi taajama kuin Kajaani. Aiheesta julkaistujen kirjojen perusteella käynnissä on oikea Intia-buumi.

Perinteistä värikylläistä Intia-fantasiaa kaipaavat voivat tarttua vaikkapa Gregory David Robertsin Shantaram-tiiliskiveen (2003). Akateemista, erittelevää infoa etsivän taas kannattaa hankkia käsiinsä Tapio Tammisen toimittama tietopaketti Guruja, joogeja ja filosofeja.

Kirjan kymmenessä esseessä suomalaiset indologit esittelevät perinpohjaisesti intialaisen filosofian vaiheita, suuntauksia, merkittävinä pidettyjä ajattelijoita ja oppien heijastumia käytännön elämään.

Läpi käydään muun muassa karman, joogan ja gurun kaltaisia käsitteitä, joita kuulee nykyisin arkikielessä meidänkin leveysasteillamme.

Koska intialaisessa perinteessä filosofia ei ole irtautunut uskonnosta, maan henkinen kulttuuriperintö poikkeaa huimasti länsimaisesta materialismista. Toisin kuin aiemmin on luultu, tämä ei kuitenkaan ole sulkenut kulttuureja toistensa ulkopuolelle. Idän ja lännen vuoropuhelun kartoittaminen onkin teoksen suurin ansio.

Intialaisen ja länsimaisen kulttuurin dialogi on synnyttänyt lukuisia uushindulaisia ja new age -liikkeitä. Myös moderni tiede alkaa vähitellen avautua idän opeille, sillä hindujen ja buddhalaisten pyhissä teksteissä on ilmennyt hämmästyttäviä yhtymäkohtia neurobiologian ja kvanttifysiikan uusimpien löytöjen kanssa.

Kirjan kiinnostavin puheenvuoro onkin Tarja Kallio-Tammisen essee, joka vertailee intialaisen ajattelun ja modernin fysiikan yhtäläisyyksiä. Materian paljastuminen aineettomaksi ja subjektin ja objektin rajan katoaminen ovat ajaneet mekanistisen hiukkasparadigmamme karille.

Ja saattaa olla, että uutta maailmankuvaa rakennettaessa katse on käännettävä itään.

Tapio Tamminen (toim.): Guruja, joogeja ja filosofeja. Intian filosofiaa. 329 s. WSOY 2008.

Tero Tähtinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu