Ilta Jurassic Parkissa

Voima testaa: Viimeinen T-Rex testasi K-50-diskon helsinkiläisen ravintolan kellarissa.

Lähestyn Esplanadin Kappelin itäistä päätyovea, jolla seisoskelee kaksi reilusti viisikymppistä miestä. Kysyn, että tästäkö käy tie Jurassic Parkiin? Miehet vastaavat myöntävästi ja naurahtavat. Minua jännittää, sillä olen vielä alaikäinen. 50-vuotissyntymäpäiväni on vasta puolen viikon kuluttua.

Ostan kympin arvoisen lipun ja saan kämmenselkääni näkymättömän leiman. Luulen jo onnistuneeni, mutta sitten toinen lippukassan tädeistä kysäisee papereitani. Yritän bluffata ja näytän niitä pokkana. Mutta jos syntymäpäivä on alkuvuodesta, niin yleensä se temppu ei toimi. Nainen katselee ajokorttiani ja toteaa minun olevan alaikäinen. ”Mutta olkoon nyt. Muista kuitenkin käyttäytyä kunnolla siellä!” Annan lupauksen, etten oksenna pöytään.

Olen luolamaisessa ympäristössä Kappelin kellarissa. Ympärillä on enemmän ja vähemmän tyylikkäästi pukeutuneita henkilöitä, kaikki minua vanhempia, vanhimmat ehkä 7-kymppisiä.

Pyyhällän baaritiskille ja pian huomaan erään naisen katsovan itseäni herkeämättä. Hmm… jotenkin mukiinmenevän näköinen, mutta prässihousut, lättäpohjakengät ja jätemäkimäinen kampaus aiheuttavat minussa torjuntareaktiota. Yritän vältellä tämän katsetta.

Seisoskelen ovensuussa. Takaani kulkee kaksi naista. Toinen motkottaa kovalla äänellä toiselle, kuinka joillain on otsaa tukkia tie, sen sijaan että pyytäisi kohteliaasti minua väistämään. 1970-luvun diskokinkku ei ole näemmä päässyt asenteestaan.

Pian tulee eräs nainen juttelemaan. Kysyy, tunnenko jotain tyyppiä jostain 1970-luvulta? Se ei ole hänen asiansa oikeasti. Tyypillä ei ole mitään väliä. Nainen vain yrittää iskeä minua. Jätemäkitukkainen käy välillä kysymässä, josko minua huvittaisi tanssia. Sanon että ehkä myöhemmin ja tarkoitan sitä. Sitten jään seuraavan iskijäni ahdistelemaksi. Lyhyt permis ja prässihousut toimivat minulle antifetiššeinä. Kehuu nähneensä Jimi Hendrixin lavalla. Vastaan itse nähneeni Bob Marleyn.

Nainen on sinnikäs, enkä tiedä kuinka pääsisin hänestä. Sitten välähtää. Kerron, kuinka hyvän jointin olin vetänyt ennen Marleyn tuloa lavalle. Tehoaa lyhyen permiksen tanttoihin yleensä, niin myös tähän ja hän häipyy seurastani mielenosoituksellisen nopeasti.

Sitten näen illan kuningattaren! Tiukka hame, korkokengät ja pitkät hiukset upealla kampauksella. Riennän hänen luokseen ja alan ylistää hänen tyyliään. Hän katsoo minua kummissaan, muttei vastaa. Kysyn ”Do you speak English?”, mutten saa mitään vastausta, vain hömelön tuijotuksen. Hän on tietysti venäläinen, hehän ovat kovin naisellisia.

Vyi govorite po russki?” jatkan kyselyä. Nainen katsoo hölmön näköisenä ystävätärtään, joka vastaa katseeseen yhtä hölmön näköisenä. Kumpikaan ei puhu millään kielellä. Luovutan ja häivyn.

Jätemäkitukkainen lähestyy jälleen. Lähden tanssimaan hänen kanssaan. Musiikki yllättää positiivisesti. Se ei suinkaan kaikki ole Daddy Coolia, vaan seassa on kosolti hyvää 1970-luvun rokkia, uudempaa musiikkia sekä myös mukavasti tanssittavia hitaita. Tiskijukkakin on asiaankuuluvasti harmaapäinen.

Tanssimme muutaman kappaleen ja alan miettiä, voisiko tätä tätiä jopa houkutella jatkoille? Lähtisikö yhtä helposti kuin Tavastialta ja Vanhalta 70-luvulla? Tilanteen muuttaa kuitenkin, että täti näkee jonkun tuttunsa ja viilettää tämän perässä. Vaikuttaa siltä, että tämä suppea seurapiiri on keskenään hyvää tuttua.

Seuraavaksi isken silmäni tummaan kauniiseen naiseen. Tanssimme ja lähdemme yläkerran viihtyisään tupakkabaariin istumaan. Istumme kauan ja juttelemme paljon mielenkiintoisia. Nainen on ruotsinkielinen ja treenaan välillä ruotsiani. Tätä en päästäisi karkuun. Mutta karkasipa hyvinkin jonkun tuttavansa kanssa. Pahus!

Taas näen puhetaidottoman kuningattaren esiliinoineen. Tällä kertaa lähestyn häntä sanoin: ”Möchten Sie vielleicht tanzen?

”Ymmärrän kyllä suomeakin”, hän vastaa lakonisesti. Muttei selvästikään osoita mitään kiinnostusta keskustelun jatkamiseen.

Illan vanhetessa löydän itseni tanssilattialta jonkun lyhyempihiuksisen naisen kanssa, jolla on kiva hame yllään. Ja korkkarit jalassa. Musiikki on lähinnä CCR:ää. Disko suljetaan jo kohta puolen yön jälkeen, siirrymme vielä yläkerran tupakkasalonkiin. Kappelissa on hienoa istua eritoten talvella. Sisällä on lämmin ja ulkona kaunis lumipeite aukeaa suurena maisemana.

Baari suljetaan ja huomaan ilokseni, että ehdin vielä mukavasti viimeisillä busseilla kotiini. Nainen kävelee kanssani asemalle, mutta ilmoittaa siellä, ettei tule pitemmälle. Niin se käy. Vanhenevat naiset etsivät usein lähinnä keskustelukumppania ja mökkisaunan lämmittäjää.

Plussaa K-50-diskossa oli hyvä tunnelma, lukuun ottamatta muutamaa koppavaa diskokinkkua, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi. Musiikki oli kivaa ja helposti tanssittavaa. Miinusta saa kova hinnoittelu. Vitonen vajaasta keskarituopista on kiskontaa. Siihen toimii vastalääkkeenä taskumatti.

Julle Tuuliainen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu