Ilmastolöytöni mustakaali & myskikurpitsa

Kaksi syksyisen ilmastokeittiön kuningasperhettä ovat kurpitsat ja kaalit.

Kaksi syksyisen ilmastokeittiön kuningasperhettä ovat kurpitsat ja kaalit. Jos näistä mieleen tulee lähinnä valkokaalikerä ja kouluruokalan hillotut keltaiset kurpitsakuutiot, on monta kaunista ruokaretkeä edessä.

Asuessani Lontoossa huomasin joka toisen lounaspaikan mainostavan butternut squash -keittoa ja pubien tarjoavan paahdettua butternut squashia. Nimi kutitti makuhermoja. Viikonlopputoreilla törmäsin samaiseen otukseen. Se oli keilanmuotoinen, pinnaltaan kauniin pastellinoranssi kurpitsa.

Pikkurahalla sain tämän tuntemattoman mukaani. Keittiössä, taisteltuani halkaisemisen kanssa hyvän tovin, sisältä paljastui upean oranssi malto. Nimi ”voipähkinäkurpitsa” johdatteli kokeilemaan mausteiksi pähkinöitä ja kanelia. Viereisen reseptin taivaallinen keitto oli syntynyt.

Englanninkielinen nimi kuvaa kasvin pehmeän pähkinäistä makua. Suomennokseksi lajikkeelle on tarjottu ’myskikurpitsaa’, joka juontuu sen latinankielisestä nimestä cucurbita moschata. Suomessa kurpitsat ovat valitettavan alihyödynnettyjä. Halloweenin ajan ulkopuolella harvasta kaupasta saa tuoretta kurpitsaa. Myskikurpitsaa saa ehkä erikoiskaupasta.

Lehtikaalin löysin vuosi sitten etsimällä. Terveyslehti oli mainostanut sen olevan erityisen vitamiini- ja kivennäisainepitoista. Kiinnostuin kaalista, jota en ollut koskaan maistanut. Vihdoin löysin sitä pieneen muovirasiaan pakattuna tavaratalon ruokaosastolta.

Mistään pienisatoisesta erikoiskaalista ei kuitenkaan ole kyse. Äitini kertoi sen ennen kasvaneen pihoilla lähes ikivihreänä koristeena. Lehtikaalista saa satoa vielä lumentulonkin jälkeen. En tiennyt, mitä siitä tehdään, mutta heitin sen pannulle. Silloin tämä tummanvihreä vihannes aiheutti kauniin yllätyksen: vihreä väri vain kirkastui paistuessaan.

Keväällä löysin italialaiselta torilla pitkulalehtisen, sinertävän tummanvihreän lehtikaalin. Tänä syksynä Turun torilla opin sen olevan nimeltään mustakaali ja vieläkin terveellisempää kuin lehtikaali. Maku ainakin oli mainio.

Nämä kaksi tutustumistarinaa kertovat, mistä vähähiilisessä ruoassa on kyse: uusien raaka-aineiden löytämisestä, tuttujen ennakkoluulottomasta hyödyntämisestä, mielikuvituksen käyttämisestä, riemastuttavista kokeiluista, merkityksellisistä valinnoista.

Alla oleva resepti: Kurpitsan kasvatuksen päästöistä on vain vähän tietoa. WWF on arvioinut, että ne ovat 2,2 co2e/kg. Muihin kasviksiin verrattuna luku tuntuu korkealta, sillä tyypillisesti avomaalla kasvaneiden kasvisten päästöt ovat alle 1 co2e/kg. Tällä arvolla kurpitsakeittoannoksen jalanjäljeksi tulee 600 g co2e. Tästä keiton keittäminen hellalla tuottaa alle kymmenesosan eli suurin osa päästöistä syntyy kurpitsan kasvatuksesta.

_______________

Myskikurpitsa-kanelikeitto kuudelle

1,5 kg myskikurpitsaa

2 keltasipulia

2 rkl kanelia

2 kasvisliemikuutiota

2 rkl öljyä

1 dl kuorimattomia, ruskeita manteleita

Paahda mantelit kuivalla pannulla keskilämmöllä. Kuori kurpitsa, halkaise se ja kaavi lusikalla siemenet ja rihmasto pois.

Paloittele kurpitsa. Kuori ja lohko sipuli. Laita iso kattila liedelle ja öljy kuumenemaan. Lisää reilusti kanelia ja paahda hetki. Lisää sipuli ja kuullota. Lisää kurpitsanlohkot kattilaan ja paista.

Kaada kattilaan kiehuvaa vettä niukasti. Lisää kasvisliemikuutiot. Jätä kannen alle hiljalleen porisemaan.

Soseuta keitto tasaiseksi. Riko mantelit karkeaksi rouheeksi esimerkiksi juomalasinpohjalla. Tarjoa keiton pinnalle ripoteltavaksi.

_______________

Outi Kuittinen

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *