Ikeen alla

Ruotsalaisen Ikean yrityskuva perustuu pohjoismaisen muotoilun myymiseen halvalla.

Ikealla menee hyvin. Monikansallisella kodinsisustusliikkeellä on maailmanlaajuisesti 410 miljoonaa asiakasta ja sen tuoteluettelon levikki on 160 miljoonaa (enemmän kuin Raamatun). Vuodesta 1994 Ikean tuotot ovat kasvaneet 4,3 miljardista dollarista 19,4 miljardiin dollariin vuonna 2005, mikä tarkoittaa yli 400 prosentin kasvua. Sitä on vaikea ylittää.

Ikea suunnittelee nyt valloittavansa Venäjän ja Kiinan, jotka tähän mennessä ovat vastustaneet sen leviämistä. Kuten Ikean sisäinen lehti Read Me kertoo, tarkoitus on parantaa mahdollisimman monen arkipäivää, ja jotta tämä saavutettaisiin, kauppojen täytyy jatkuvasti myydä enemmän tavaroita suuremmalle määrälle asiakkaita.1 Ikean mielestä ei ole epäilystäkään siitä, että ostaminen on onnen salaisuus.

Ikeassa merkille pantavaa on se, että monikansallinen yhtiö, joka yhdistetään globaaliin yhdenmukaistumiseen ja konsumerismiin, pystyy väistämään kuluttajajärjestöjen, kehitysmaa-aktivistien ja ympäristötarkkailijoiden hyökkäykset. Tämä ei ole tavanomainen saavutus.

Ikea on pystynyt luomaan läheiset välit kuluttajiin lyömättömillä hinnoilla ja kaikista liikkeistä löytyvillä lasten leikkitiloilla, sekä kehittämällä kaikenkattavan konseptin, jonka mukaan ostajat voivat löytää kaiken tarvitsemansa saman tien – ja mielellään paljon muutakin, mitä eivät oikeastaan halunneet.

Liikkeen ja asiakkaiden välisen suhteen kiinteydestä kertovia tarinoita löytyy lukemattomia. Vuonna 2004 Britannian Lancashiressä sijaitsevan Stockportin kaupunginvaltuutettu kerskui, että Ikean läsnäolo on kaupungille kunnia.2

Mouginsissa Etelä-Ranskassa paikalliset alkoivat kerätä adressia, jossa luki: “Jos olet kyllästynyt kaksi tuntia kestävään 200 kilometrin edestakaiseen matkaan vain tehdäksesi ostoksesi lähimmässä Ikeassa, niin tartu tähän tilaisuuteen (ehkä viimeiseen) saada uusi Ikea Alpes-Maritimesin lääniin”.3

On hätkähdyttävää, että ihmiset keräävät yli 2000 nimen adressin, puolustavat oikeuksiaan ja järjestäytyvät sen vuoksi, että sadan kilometrin säteellä ei ole huonekaluliikkeen myymälää. Totta kai tällaisella suosiolla on kääntöpuolensakin. Kun yritys avasi ovensa Saudi-Arabiassa 2004, se tarjosi 150 dollarin sekkiä 50 ensimmäiselle ovesta sisään tulevalle asiakkaalle. Syntyi lähestulkoon mellakka, kaksi kuoli, 16 loukkaantui ja 20 sai pyörtymiskohtauksen.

Mitä tämän globaalin rakkaussuhteen takana oikein on? Houkuttelevien hintojen lisäksi eräs tärkeä tekijä yrityksen menestyksessä on sen antama yhteiskunnallinen ja ympäristötietoinen yrityskuva.

Innokkaasti halpaa ja tottelevaista työvoimaa löytävä Ikea aloitti tuotantonsa osittaisen ulkoistamisen puolalaiselle valmistajalle vuonna 1961. Sen jälkeen Aasia on toimittanut alati kasvavan osuuden Ikean tuotteista. Kiina (jota tuskin tunnetaan työläisten oikeuksien puolustamisesta) on ohittanut Puolan Ikean suurimpana tavarantoimittajana. Sen osuus on 18 prosenttia ostoista. Kaiken kaikkiaan 33 prosenttia siitä mitä mainostetaan “ruotsalaiseksi laaduksi” tulee Aasiasta.4 The Observer -lehden mukaan kolmansien maiden osuus Ikean tuotteiden valmistuksesta kasvoi 32 prosentista 48 prosenttiin vuosien 1997 ja 2001 välillä.5

Pidä hinta alhaalla

Alusta alkaen Ikeassa on ollut hyvin matalat hinnat. Vuonna 1976 julkaistussa kirjassaan The testament of a furniture dealer (Huonekalukauppiaan testamentti) Ikean perustaja Ingvar Kamprad kertoi asettaneensa korkeat vaatimukset kanssatyöntekijöilleen. Hän halusi, että kaikki mahdollinen tehdään hintojen pitämiseksi alhaalla. Ilman tarkkaa menojen hallintaa yritys ei pystyisi täyttämään tehtäväänsä.6

Ikean tämänhetkisistä vastaväitteistä huolimatta matalista hinnoista seuraa aina korkeita yhteiskunnallisia kustannuksia. Vuosien 1994 ja 1997 välillä kolme Saksan ja Ruotsin televisiossa näytettyä dokumenttia syytti yritystä lapsityövoiman käytöstä kurjissa olosuhteissa Pakistanissa, Intiassa, Vietnamissa ja Filippiineillä.7

Kun Romanian kurjat työskentelyolosuhteet vuonna 1998 paljastuivat, Rakennus- ja puutyöläisten kansainvälinen liitto uhkasi Ikeaa boikotilla, mikä johti ammattiyhdistyksen ja kauppiaan väliseen sopimukseen. Iway, jolla nimellä ympäristöä ja työolosuhteita koskeva Ikean ohjesääntö tunnetaan, asettaa perusedellytykset jokaiselle liikesuhteelle: työ ei saa olla pakotettua eikä sitä saa teettää lapsityövoimalla.

Ohjeistuksen seitsemäs kohta sisältää työntekijöiden terveys- ja turvallisuussäädökset. Niissä määritellään työntekijöiden työskentelyolosuhteet, esimerkiksi työntekijälle kuuluvat riittävät suojavarustukset.

Seitsemäs kohta pyrkii myös suojelemaan työntekijöiden oikeutta muodostaa ammattiliitto tai liittyä sellaiseen. Siinä tähdennetään, että alihankkijoiden ei tulisi estää työntekijöiden järjestäytymistä. Iway tuomitsee kaikki syrjinnän muodot, niin rodun, vakaumuksen kuin sukupuolenkin perusteella. Alihankkijoiden ei tule maksaa työntekijöilleen minimipalkkaa pienempää korvausta eikä työajan pidä ylittää paikallista rajaa. Vaikuttaa erikoiselta laatia ohjesääntö vain osoittaakseen aikomuksensa toimia lain mukaan (vähän niin kuin lupaisi juhlallisesti ajavansa Britanniassa vasemmalla puolella.) Tärkeämpää on, että Iwaylla on myönteinen vaikutus alihankkijoille työskentelevien työolosuhteisiin.

Ikea on toki lopettanut lapsityövoiman käytön alihankkijoiden tehtaissa, vaikka Iway mieluummin viittaa paikallisiin säädöksiin: “Maan lainsääsäntö tai säädökset saattavat sallia työsuhteen tai työn 13–15-vuotiaille tai 12–14-vuotiaille kun kyseessä on kevyt työ.”8

Entä työntekijät?

Mutta asiat eivät ole aivan samalla tolalla kun puhutaan työntekijöiden oikeudesta ay-toimintaan. Vierailimme toukokuussa eräässä kylässä lähellä Karuria, Tamil Nadun maakunnassa, joka on Kaakkois-Intian tekstiilituotannon keskus. Keskustelimme muutamien työntekijöiden kanssa, jotka työskentelevät Ikean alihankkijoille.

Shiva9 oli valmis vastaamaan länsimaisten vierailijoiden kysymyksiin, mutta hänen valkohiuksinen äitinsä oli huolissaan. Mitä tapahtuisi, jos Shiva menettäisi työnsä? Hänen palkkansa on perheen ainoa tulo, palkallaan hän elättää kaksi naista ja 15-vuotiaan poikansa.

Shiva ei juurikaan kritisoinut työnantajiaan, ja puhui teetauoista ja hänen silmiään ja käsiään suojaavista varusteista. Hänen kuvailemansa työympäristö vaikutti tarpeeksi terveelliseltä. Ensi silmäyksellä työolosuhteet Karurissa vaikuttivat hyviltä. Työtilat olivat puhtaat ja hyvin tuuletetut. Oli teetauot ja laadukkaat varusteet. Iwayn kopioita oli kiinnitetty tehtaan seinille.

Muut lähteet tukevat tätä.

“Ikea tarjoaa parhaat olosuhteet, siitä ei ole epäilystäkään”, kertoi Maniemegalai Vijayabaskar. Hän työskentelee assistenttina Madrasin Kehitysmaatutkimuksen laitoksella. Hän on myös yksi Oxfam-Magasins du Monden toimeenpaneman, Ikean tavarantoimittajia koskevan tutkimuksen tekijöistä.10

“He pitävät yllä ihmisystävällistä julkisivua välttääkseen kritiikin ja kiistanalaisuuden. Mutta he eivät juurikaan yritä parantaa työolosuhteita”, Vijayabaskar lisäsi.

Vuonna 2003 Alankomaiden ammattiyhdistysliikkeiden keskusjärjestö pyysi kansainvälisiä suuryrityksiä tarkkailevaa tutkimuslaitosta Somoa tutkimaan Ikean tavarantoimittajia kolmessa eri maassa, Intiassa, Bulgariassa ja Vietnamissa. Kulloisellakin kerralla tarkastajat tapasivat työntekijöitä 3–4 yrityksestä ja järjestivät haastattelut näiden työpaikkojen ulkopuolella. Sen jälkeen he vierailivat tehtaissa ja puhuivat johdon kanssa.

Heidän loppupäätelmänsä koski kymmentä tavarantoimittajaa, mikä tarkoitti noin 2000 työntekijää. Raportissa huomautettiin: “Jokaisessa kolmessa maassa ja jokaisessa tutkitussa tehtaassa tapahtuu yhä lukuisia Ikean ohjesäännön loukkauksia.” Yleisin rikkomus koski järjestäytymisoikeutta ja siten mahdollisuutta neuvotella palkoista ja ylitöistä. Räikeimmässä tapauksessa ammatti-liittoa ei ollut, työntekijät tekivät seitsemänpäiväistä viikkoa eikä minimipalkkarajasta välitetty. Kukaan ei ollut “tietoinen” Ikean ohjesäännöstä.

Päätellen siitä mitä näimme Intiassa, Ikean alihankkijoiden tehtaissa ei ole ammattiyhdistystoimintaa. Virallisesti sitä siedetään, mutta – Shivan mukaan – se ei ole oikeastaan tarpeellista.

“Ongelman ilmaantuessa järjestämme kokouksen keskustellaksemme siitä. Tämä tapahtuu usein silloin kun he haluavat muistuttaa meitä wc-tilojen siisteydestä. Jos itse haluan jotakin, voin puhua johtajan kanssa”, Shiva kertoi.

Xana, nuorempi työntekijä, kuvaili asioita eri tavalla: “Ammattiyhdistys? Ei, sitä ei sallittaisi. Ja jos tarkastajat vierailevat tehtaalla, johtajat muistuttavat meitä valheista, joita meidän pitäisi kertoa heille.”

“Syömme yksinkertaista ruokaa”

Tässä ei ole mitään ihmeellistä: ammattiyhdistysten perustaminen yritetään yleensä estää. Ikea on varmasti tiennyt sen, ihan niin kuin mikä tahansa Intiassa toimintansa aloittava monikansallinen yritys.

Palkat pidetään erityisen alhaalla. Shivan mukaan hän tienaa 2300 rupiaa kuukaudessa (48,03 dollaria), ja linja-automatkat töihin maksavat 500 rupiaa (10,50 dollaria). Tuleeko hän todella toimeen tuolla rahamäärällä? Kun hänen äitinsä valmistaa ruokaa, resepti on aina sama.

“Me syömme yksinkertaista ruokaa, keittoa ja riisiä kastikkeen kanssa. Syömme lihaa kerran viikossa, sunnuntaisin. Mutta emme tällä viikolla, koska kuukausi lähestyy loppuaan.” Tapasimme 10 päivää ennen toukokuun loppua.

Ikean ohjesääntö ei takaa, että sen työntekijät saavat tarpeeksi syödäkseen tai kalusteita kotiinsa. Shivan kahden huoneen talosta ei löydy Malm-sänkyä. Vain muutama kalenteri seinällä, joitakin mustavalkoisia valokuvia, muutama matto, kaksi pientä arkkua vaatteille, kello ja kotijumalia.

Kun Shivalta kysyttiin, mitä hän tekisi ylimääräisellä 1000 rupialla kuussa, hän kertoi haaveestaan, joka helpottaisi elämää: “Hankkisimme kaasukeittimen pullon kanssa. Ruoan valmistaminen avotulella on hankalaa, koska savu menee silmiin. Sadekauden aikana on vaikea löytää kuivaa puuta, ja sen keräämisessä on kova työ.”

Ikean tavarantoimittajien keskuudessa Shivan köyhyydessä ei ole mitään ihmeellistä. Myös vasta-avioitunut Manjula työskentelee Ikean tavarantoimittajalle. Hän kertoi tienaavansa 2360 rupiaa (49,60 dollaria), mutta hänen palkkakuittinsa lokakuulta osoitti, että summa tarkoittaa bruttopalkkaa, josta vähennetään kansalliset vakuutusmaksut. Lokakuussa hän toi kotiinsa 24 päivän työstä 1818 rupiaa (38,10 dollaria). Vaikka Manjula työskentelee kuusi päivää viikossa, hän jää lähelle absoluuttista köyhyysrajaa ilman että se olisi ristiriidassa Ikean ohjesäännön kanssa. Tienatakseen hiukan lisää hänen täytyy tehdä ylitöitä.

“He työskentelevät 12 tuntia päivässä, päälle lasketaan vielä työmatkoihin kuluva aika”, Vijayabaskar sanoi. “Tuotantomäärien ollessa huipussaan he saattavat tehdä työtä jopa 15 tuntia päivässä.”

Kahdeksantuntisen päivän tuolla puolen

Ikea yrittää vähentää ylityön määrää, mutta tiukkojen aikataulujen aiheuttama paine ja tarve tienata enemmän tekevät ylitöistä välttämättömiä. Virallinen kahdeksan tunnin päivä jakautuu 9.30–13.30 ja 14.30–18.30 välille. Kalaya, joka asuu Karurin köyhällä asuinalueella, sanoi: “Teen ylitöitä seitsemästä kahdeksaan tai yhdeksään, siitä ei makseta. Jos teen töitä kello 22.30:een, he maksavat 50 rupiaa (1 dollari) lisää. Ylimääräistä työtä tehdään yleensä kahdesti viikossa.”

Assam työskentelee samassa tehtaassa ja kertoi, että ylitöitä ei tehdä. Samana päivänä kun puhuimme hänen kanssaan, koneet kävivät myöhään yöhön ja näimme työntekijöiden menevän tehtaaseen aina kello 20:een asti. Johdolta tulevien tiukkojen ohjeiden ja työn menettämisen pelosta ihmiset saattavat kaunistella totuutta.

Denoosha ei kainostellut kertoa, että tarvitsee lisää rahaa. Hän puhui kanssamme lyhyesti töistä lähtiessään, mutta kertoi pian, että hänen piti rientää. Hänellä oli toinen työ, kello 20:sta kello 01:een, josta hän tienasi 80 rupiaa (1,70 dollaria) ja ruuan.

Ikea näkee Shivan, Kalayan ja Denooshan tarkasti rajattavina palkkakustannuksina. Juuri alhaiset palkkakustannukset ovat syynä siihen, että yritys hankkii tuotteensa Intiasta. Tilannetta pahentaa, että alihankkijat ulkoistavat työtä selvitäkseen kysynnän vaihtelusta. Tässä vaiheessa Iway-ohjesääntö muuttuu täysin teoreettiseksi, sillä ei ole vaikutusta kuin toimituksen määräpäivään.

Jopa viralliset tavarantoimittajat seuraavat ohjesäännön toteutumista erittäin vaihtelevasti. Ikean 46 ostokonttoria 32 maassa toteuttavat suurimman osan (93 prosenttia) seurannasta. Yrityksen omassa seurantaorganisaatiossa, Compliance and Monitoring Groupissa, työskentelee viisi henkilöä (kolme vuonna 2004). Sen tehtävä on ohjesäännön toimeenpaneminen. Se kouluttaa ostajat ja suorittaa tarkastuksia, joita vuonna 2005 tehtiin 53 kappaletta.11

Ulkopuoliset tarkastajat, kuten KPMG, Pricewaterhouse Coopers ja Intertek Testing Services, tekivät vain seitsemän tarkastusta vuonna 2004. Ikea myönsi, että luku oli alhainen, mutta selitti, että “[2004] oli vuosi, jolloin tehtiin vähän kolmannen osapuolen tarkastuksia. [2005] tulee vastakohtaisesti olemaan vuosi, jolloin tehdään useita tarkastuksia”.12 Vuonna 2005 ulkopuoliset konsultit tekivät 1012:sta seurannasta 26.

Pinnanhipaisuja

Kolmannen osapuolen tarkastukset on sisällytetty Ikean sisäiseen seurantajärjestelmään. Tarkastajat eivät saa julkaista löydöksiään, vaan ne pitää raportoida suoraan ja yksinomaan yrityksen johdolle. Kahden vuoden välein tehtävät tarkastukset (Aasiassa kerran tai kaksi vuodessa) kestävät yhden tai kaksi päivää. Niissä otetaan huomioon 90 kriteeriä, jotka on määritelty Iway-ohjesäännössä. Kahdeksan tunnin työpäivää kohti se tarkoittaa yhden kriteerin tarkastamista joka kymmenes minuutti. Kuinka kukaan voi kymmenessä minuutissa tarkastaa, että ammattiyhdistysten edustajia ei painosteta?

Entä ylityöt, palkkojen maksu ajallaan, tauot, lapsi- tai pakotettu työvoima? Ratkaisu on yksinkertainen: tarkastajat kysyvät päälliköltä, tarkastavat yhtiön asiakirjat tai haastattelevat työntekijöitä tehtaissa.

Säädösten noudattamista seuraavat ihmiset tarkoittavat hyvää, mutta olosuhteiden vuoksi kunnollista tarkastusta on mahdoton suorittaa. He voivat vain hipaista pintaa, ja on hyvin vähäinen todennäköisyys, että työntekijät antavat täyden selvityksen työolosuhteistaan. Erityisesti siitä syystä, että tarkastajat seuraavat tuotannon laatua samanaikaisesti.

Ikean tarkastajat vierailivat laaduntarkkailija Toneeshin luona kahdesti viime vuonna. Hän sanoi: “He kysyvät muutamia kysymyksiä, ennen kaikkea tuotteiden laadusta, tarkastaakseen tuotannon. He ovat intialaisia, Delhistä tai Chennaista, mutta myös eurooppalaisia, jotka puhuvat vain ylemmän johdon kanssa. Kielimuurin vuoksi työläiset eivät voi keskustella heidän kanssaan suoraan.”

Kalaya vahvisti tämän: “Eilen tehtaaseen tuli mies Ikeasta. Hän näytti meille videon laadukkaan tuotteen valmistamisesta ja kysyi kysymyksiä, mutta vain tuotetta koskevia.” Tällainen lähestymistapa tuskin estää Kalayaa joutumasta tekemään palkattomia ylitöitä.

Käytännössä Ikea vain silottelee joitakin hyväksikäytön karkeimpia puolia. Työntekijöillä on mahdollisuus nauttia suodatettua vettä, käyttää hanskoja ja erillisiä wc-tiloja. Joskus heillä on taukoja. Mutta tee ei auta silloin, kun pitää saada rahat riittämään. Heti kun yhteiskunnalliset kysymykset palkoista, ammattiyhdistyksistä ja ylitöistä nostavat päätään, muuttuu ääni kellossa.

Ikea hyötyy itse eniten ohjesääntöönsä sisällytetystä yhteiskunnallisen vastuuntunnon pilkahduksesta. Niin kuin Vijayabaskar asian määritteli: “Ikea kaataa yhteiskunnallisten toimintaperiaatteidensa kulut tavarantoimittajiensa niskaan.” Samaan aikaan se kohottaa imagoaan sitoumuksilla, jotka eivät maksa sille mitään, kuten ottamalla etäisyyttä lapsityövoiman käyttöön, joka erityisesti saa länsimaalaiset kuluttajat kavahtamaan.

Ikean näennäisesti yhteiskunnallisesti vastuullisella asenteella ei ole merkitystä sen joidenkin työntekijöiden kovaan elämään. Jotta Ikea voisi väittää olevansa eettinen yhtiö, sen pitäisi kyetä tarjoamaan heille kunnollinen elanto.

Tämä ei tarkoita luksusta – televisioita tai matkapuhelimia – vaan tarpeeksi rahaa, jotta he voivat ostaa riittävästi ruokaa, pitää lapsensa koulussa ilman, että täytyy tehdä kahta työtä, ja kunnon vapaapäivää viikossa. Tai jopa antaa Shivalle mahdollisuus hemmotella itseään jollakin pienellä ylellisyydellä Ikean hyllyiltä.

Olivier Bailly on toimittaja, Jean-Marc Caudron tutkija ja Denis Lambert

Oxfam-Magasins du Monden (Belgia) pääsihteeri; he kirjoittivat yhdessä kirjan `Ikea, un modèle à démonter’ (Editions Luc Pire, Brussels, 2006).

Artikkeli aloittaa yhteistyön Voima-lehden ja ranskalaisen aikakauslehden Le Monde Diplomatiquen kanssa. Voima Kustannus Oy kustantaa Le Monde Diplomatiquen suomenkielistä versiota.

www.mondediplo.fi

Viitteet

1. Ranskankielinen Ikean sisäinen kansainvälinen julkaisu Read Me -lehti, maaliskuu 2006.

2. “Un Ikea sinon rien!”, Courrier International, Pariisi. Numero 722, 2.–8. syyskuuta 2004.

3. www.ipetitions.com/petition/

4. “Social & Environmental Responsibility Report 2005”, Ikea.

5. “Trying to assemble a perfect reputation”, The Observer, Lontoo, 25. marraskuuta 2001.

6. “The testament of a furniture dealer”, Ingvar Kampradin vuonna 1976 julkaisema esite.

Katso myös lso Bertil Torekull, Leading by design: the IKEA story, HarperBusiness, New York, 1999.

7. Saksalainen dokumentti, Mattan, on mainittu Manuel Balza Duranin and Davor Radojicicin “Corporate social responsibility and NGOs”, Avdelning, Linköping, 30. tammikuuta 2004. Ruotsalaisia ohjelmia on lainattu Susan Christophersonin ja Nathan Lillienin Neither Global Nor Standard -kirjassa, Oxford University, marraskuu 2003, ja “The Teflon shield”, Newsweek International, 12. maaliskuuta 2001. Katso myös “Ikea accused of exploiting child workers”, BBC, 23. joulukuuta 1997.

8. Iway standard, kohta 15.

9. Koska monet haastattelemistamme ihmisista pelkäsivät, että saattaisivat menettää työnsä, jos heidän tunnistettaisiin, olemme muuttaneet kaikkien haastateltujen työntekijöiden nimet.

10. LA Samy and M Vijayabaskar, “Codes of conduct and supplier response in the Ikea value chain”, AREDS and MIDS, 2006. www.madeindignity.be

11. “Social & Environmental Responsibility Report 2005”, Ikea.

12. “Social & Environmental Responsibility Report 2004”, Ikea.

Olivier Bailly, Jean-Marc Caudron ja Denis Lambert

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu