splash_image.jpg

Ihmiskasvoisen barbarian paluu

Ympäri Eurooppaa äärioikeisto haluaa meidän vaativan ”järkevää” maahanmuuttovastaista politiikkaa. Edistykselliset liberaalit tarjoavat suoran barbarismin tilalle ihmiskasvoista barbarismia, filosofi Slavoj Žižek kirjoittaa.

Hiljattainen romanien – tai mustalaisten – karkottaminen Ranskasta herätti vastalauseita ympäri Eurooppaa. Protesteihin liittyivät niin vasemmisto kuin liberaali media ja huippupoliitikotkin.

Karkotukset toteutettiin vastustuksesta huolimatta, mutta ne ovat vain jäävuoren huippu eurooppalaisessa politiikassa.

Kuukausi sitten Thilo Sarrazinin kirja aiheutti kuohuntaa Saksassa. Sarrazin on Saksan keskuspankin johtokunnan jäsen, jonka on ajateltu olevan poliittisesti lähellä sosiaalidemokraatteja.

Sarrazinin mukaan saksalaista kansakuntaa uhkaa se, että liian monet maahanmuuttajat saavat säilyttää oman kulttuurisen identiteettinsä. Vaikka Sarrazinin kirja Deutschland schafft sich ab (Saksa lopettaa itsensä) tuomittiinkin laajalti, sen aiheuttama vilkas keskustelu osoittaa, että kirja osui suoraan hermoon.

Taustalla olevat tapahtumat ovat osa pitkään jatkunutta uudelleenjärjestelyä Länsi- ja Itä-Euroopan välisessä poliittisessa tilassa.

Tähän asti eurooppalaisia maita on hallinnut kaksi pääpuoluetta, jotka ovat keränneet enemmistön äänistä: keskustaoikeistolainen puolue (”kristillisdemokraattinen”, ”liberaalis-konservatiivinen” tai ”kansan” puolue) ja vasemmistokeskustalainen puolue (”sosialistinen” tai ”sosiaalidemokraattinen”) yhdessä pienempien puolueiden (”ympäristöpuolue”, ”kommunistit”) kanssa.

Viimeaikaiset äänestystulokset niin lännessä kuin idässäkin osoittavat, että hiljalleen on muodostumassa uudet ääripäät. Tällä hetkellähän Euroopassa on tosiasiassa useimmissa maissa vain yksi vallitseva keskustalainen puolue, joka puolustaa globaalia kapitalismia ja ajaa liberaalia politiikkaa (esimerkiksi suvaitsevaisuutta aborttia, homojen oikeuksia, uskontoa ja etnisiä vähemmistöjä kohtaan).

Vallitsevaa puoluetta vastustaa yhä sinnikkäämmin maahanmuuton vastainen populistinen puolue, jota seuraavat ”häntänä” avoimen rasistiset ja uusfasistiset ryhmät.

Paras esimerkki löytyy Puolasta, jossa entisten kommunistien kadottua pääpuolueet ovat pääministeri Donald Tuskin ”anti-ideologinen” keskustalais-liberaali puolue ja konservatiivis-kristillinen Kaczynski-veljesten Laki ja oikeus -puolue.

Samanlaista kehitystä on havaittavissa myös Hollannissa, Norjassa, Ruotsissa ja Unkarissa.

Miten tähän on tultu?

Hyvinvointivaltio ylläpiti toivoa vuosikymmeniä. Talousleikkauksien uskoteltiin olevan väliaikaisia, ja leikkauksia jatkettiin lupaamalla pikaista paluuta normaaliin. Nyt on kuitenkin alkamassa jatkuvan kriisin aikakausi – tai pikemminkin talouden hätätilan aikakausi, jonka seurauksena löytyy jatkuvasti uusia syitä leikkauksille (etujen leikkaaminen, terveyspalvelujen ja koulutuksen vähentäminen, työpaikkojen muuttaminen väliaikaisiksi).

Kriisistä on tullut elämäntapa.

Kommunististen hallitusten kaaduttua vuonna 1990 alkoi aikakausi, jolloin valtiovallan merkittäväksi muodoksi tuli politiikasta puhdistettu asiantuntijahallinnointi ja eturyhmien yhteistyö.

Tämänkaltaisessa tilanteessa ainoa tapa sytyttää paloa politiikkaan ja saada ihmiset liikkeelle on pelko: maahanmuuttajien pelko, rikollisuuden pelko, jumalattoman ja seksuaalisen turmeltumisen pelko, liiallisen valtion pelko (korkean verotuksen ja valvonnan pelko), ekologisen katastrofin pelko ja ahdistelun pelko (poliittinen korrektius on pelon politiikan liberaali esimerkki).

Uusi politiikka nojaa vainoharhaisen väkijoukon manipuloimiseen. Pelokkaat miehet ja naiset kerätään yhteen pelottelemalla. Siksi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen merkittävin tapahtuma oli, kun maahanmuuttovastaisesta politiikasta tuli valtavirtaa ja kun se katkaisi lopulta napanuoran, joka oli kytkenyt sen äärioikeistolaisiin puolueisiin.

Yhtäkkiä oli jälleen mahdollista tuntea ylpeyttä omasta kulttuuristaan ja historiallisesta identiteetistään. Tässä hengessä pääpuolueet aina Ranskasta Saksaan ja Itävallasta Hollantiin sanovat nyt ääneen, että maahanmuuttajat ovat vieraita, joiden täytyy sopeutua niihin kulttuurisiin arvoihin, jotka heidät vastaanottanut maa määrää.

Pääviesti on: ”maassa maan tavalla.”

Edistykselliset liberaalit ovat – tietenkin – kauhuissaan rasismista. Kuitenkin lähempi tarkastelu osoittaa, kuinka heidän monikulttuurinen suvaitsevaisuutensa ja erilaisuuksien kunnioittamisensa tuottaa saman vaatimuksen, joka on maahanmuuton vastustajilla: Toiset on pidettävä riittävän kaukana.

”Toiset ovat OK, kunnioitan heitä”, liberaalit sanovat, ”mutta he eivät saa tulla liian lähelle minua.”

”Jos he tulevat liian lähelle, he häiritsevät minua. Puolustan tietenkin vähemmistöjä tukevaa toimintaa, mutta en halua kuunnella liian kovaäänistä räppiä.”

Myöhäiskapitalistisissa yhteiskunnissa keskeisimmäksi ihmisoikeudeksi nousee, että ei joudu häirinnän kohteeksi. Tämä tarkoittaa oikeutta pitää muihin turvallinen välimatka. Terroristi, jonka kuolettavat suunnitelmat pitää estää, on eristettävä Guantánamoon, tyhjälle alueelle, jossa laillisuusperiaatteet eivät päde. Fundamentalistinen ideologi pitää vaientaa, koska hän levittää vihaa. Sellaiset ihmiset ovat myrkyllisiä subjekteja, jotka häiritsevät rauhaani.

Nykyään markkinoilla on paljon tuotteita, joista on otettu pois vahingolliset ominaisuudet: kahvia ilman kofeiinia, kermaa ilman rasvaa, olutta ilman alkoholia.

Lista jatkuu edelleen: virtuaalinen seksi ilman seksiä? Colin Powellin oppi sodasta jossa ei kuole kukaan (ainakaan meidän pojat), sota ilman sotaa? Eikö jotain samaa ole uudelleenmääritelty nykypolitiikka asiantuntijahallinnoinnin taiteena, politiikkana ilman politiikkaa?

Tämä johtaa meidät aikamme liberaaliin monikulttuurisuuteen kokemuksena, jossa Toinen on riisuttu Toiseudestaan – kofeiinittomaksi Toiseksi.

Tällaisen neutralisoimisen mekanismin muotoili parhaiten vuonna 1938 ranskalainen fasisti-intellektuelli Robert Brasillach, joka piti itseään ”maltillisena” antisemiittinä ja keksi järkevän antisemitismin kaavan:

”Saamme kyllä taputtaa elokuvissa puolijuutalaiselle Charlie Chaplinille, ihailla Proustia puolijuutalaisena, taputtaa Yehudi Menuhinille, sille juutalaiselle… Me emme halua tappaa ketään, emme halua järjestää mitään joukkovainoja. Olemme kuitenkin sitä mieltä, että paras tapa estää arvaamattomat ja vaistomaiset antisemitismin purkaukset on luoda järkevää antisemitismiä.”

Eikö sama asenne toteudu myöskin tavassa, jolla hallituksemme käsittelee ”maahanmuuton uhkaa”?

Ensin kyllä, oikeutetusti, hylätään suora populistinen rasismi, koska se on ”epäjärkevää” ja vastenmielistä demokraattisille normeillemme, mutta sitten allekirjoitetaankin ”järkevät” rasistiset suojelupyrkimykset. Nykypäivän brasillachit, joista jotkut ovat jopa sosiaalidemokraatteja, sanovat:

”Me saamme kyllä kiittää afrikkalaisia ja itäeurooppalaisia urheilijoita, aasialaisia lääkäreitä, intialaisia ohjelmoijia. Me emme halua tappaa ketään, me emme halua järjestää mitään joukkovainoja. Olemme kuitenkin sitä mieltä, että paras tapa estää siirtolaisuuden vastustajien arvaamattomat väkivaltaiset puolustusreaktiot on rakentaa kohtuullisia esteitä siirtolaisuudelle.”

Ajatus, että lähimmäisestä voitaisiin poistaa myrkylliset ja vahingolliset ominaisuudet, on itse asiassa vain siirtymistä suorasta barbarismista ihmiskasvoiseen barbarismiin.

Samalla kristillinen lähimmäisenrakkaus taantuu pakanalliseksi toiminnaksi, jossa omalle heimolle annetaan etuoikeutettu asema, vastustaja taas on barbaarinen Toinen.

Vaikka tämä kaikki verhotaankin kristillisten arvojen puolustuspuheeksi, se itsessään on suurin uhka kristilliselle perinnölle.

Suomentanut Kimmo Jylhämö. Julkaistu alun perin lokakuussa Guardianissa.

Slavoj Zizek

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu