Ihminen on ruma

Miksi juuri kauneuskirurgia herättää ihmisissä puistatuksen ja paheksunnan aaltoja?

Jos joku hakeutuisi plastiikkakirurgin vastaanotolle toivomuksenaan näyttää vanhemmalta ja ryppyisemmältä, kirurgi tuskin suostuisi moiseen leikkaukseen. Asiakasta pidettäisiin todennäköisesti ruumiinkuvahäiriöisenä. Nuorennusoperaatioita taas pidetään normaalina toimintana.

Samoin naisten rintaleikkauksia pidetään normaaleina ja hyväksyttävänä, mutta tutkimuksen mukaan kirurgit pitivät miesten rinta- tai pohjeimplantteja huvittavina ja jopa paheksuttavina, vaikka teknisesti operaatio on lähes sama ja tähtää samaan lopputulokseen: viehättävään ja seksikkääseen vartaloon.

Kauneuskirurgia on sukupuolittunutta: kirurgeista valtaosa on miehiä ja asiakkaista yhdeksän kymmenestä on naisia. Kauneuskirurgia mielletäänkin usein naisen itsetunnolle välttämättömäksi apukeinoksi. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan 18–55-vuotiaista suomalaisnaisista liki neljäsosa oli harkinnut kauneusleikkausta, kun taas ruotsalaisista reilu kolmasosa ja brasiliattarista yli puolet oli pohtinut leikkaukseen menemistä.

Kulttuuriantropologi Taina Kinnusen tutkimus Lihaan leikattu kauneus käsittelee suomalaista kauneuskirurgiaa. Hän selvitti sekä kyselyin että haastatteluin kirurgien ja asiakkaiden käsityksiä ja kokemuksia kauneusleikkauksista.

Kauneuskirurgialla pyritään myös pönkittämään länsimaista käsitystä normaalista. ”Juutalais-, slaavilais- ja neekerineniä” operoidaan näyttämään etnisesti neutraaleilta, mikä kuitenkin käytännössä tarkoittaa tietynlaista eurooppalaista nenätyyppiä.

Kinnusen tutkimuksen mukaan kauneusleikkaukseen hakeudutaan, jotta tultaisiin normaaliksi eikä niinkään kauniiksi. Nykyajan normaali on nuori, terve, seksikäs ja toimintakykyinen ihminen. Kinnusen mukaan eritoten nuoruudesta on tullut salakavalasti normaaliuden synonyymi ja vanhuudesta on tullut saastaista, poikkeavaa ja epätoivottua. Vanhuudesta on tullut parantamista vaativa sairaus, ja tähän rakoon asettuu kauneuskirurgia.

Nykyaikainen äärimmilleen viety nuoruuden ylistäminen on melko tuoretta perua. Vielä 1950-luvulla naisen odotettiin käyttäytyvän ”ikänsä mukaisesti” ja vanhenevan ”arvokkaasti”.

Ruumiin kaupallistuminen ja välineellistyminen toteutuu monella eri tasolla. Haastatelluista moni kertoikin suurentaneensa rintojaan, jotta vaatteet istuisivat paremmin. Naiset siis leikkelivät mieluummin itseään kuin vaativat normaalille ihmisruumiille sopivia vaatteita tai ompelivat kaupan vaatteita itselleen sopiviksi.

Mitä useampi päätyy veitsen alle ja ”nuorentaa” itseään, sitä silokasvoisemmaksi vaikkapa viisikymppisen standardikuva muuttuu. Siten päädytään tilanteeseen, joka on jo todellisuutta Yhdysvalloissa ylemmän keskiluokan keskuudessa: nuoruuskirurgiasta tulee normi ja naista, joka ei suostu veitsen alle, pidetään itseään ja aviomiestään laiminlyövänä ja jopa likaisena.

Nuoruuskirurgian menestys perustuukin pelolla hallitsemiseen: mitä jos en nyt mene kasvojenkohotukseen tai laita Botoxia otsaan? Onko ensi vuonna liian myöhäistä ja nuoruus lopullisesti menetetty? Olenko tuomittu ikuisiin otsaryppyihin?

Eräät seksuaalipolitiikan tutkijat rinnastavat rintasuurennokset naisten ympärileikkauksiin; povileikkaukset tulisi kieltää samoin argumentein naisiin kohdistuvana väkivaltana. Kinnusen mukaan tällainen rinnastus on kuitenkin ongelmallista, sillä rintaleikkausten kohdalla silpominen perustuu ”vihjevaltaan” eikä sosiaaliseen pakkoon.

Silikonitissit ja kasvojenkohotukset ovat aiheuttaneet vakavia komplikaatioita ja moni on kuollut rasvaimuun. Silikoni-implanttien vaarallisuudesta on noussut kansainvälinen Silicone Sisters -liike, joka ajaa eri maiden lakeihin rajoituksia silikonin käytöstä leikkauksissa.

Vastaanotolle tulee satunnaisesti naisia, jotka aviomiehet tuovat restauroitavaksi. Yllättävää on, että työskentely perinteisesti vähemmän ulkonäkökeskeisiksi mielletyillä aloilla – kuten opetustoimessa ja hoitoalalla – ajaa monet kauneusleikkaukseen. Haastateltavat pelkäsivät arvostelevia katseita ja esimerkiksi opettajiin kohdistuvaa koulukiusaamista perustellen sillä leikkaukseen hakeutumistaan.

Nyt kun sosiaalialatkin mielletään esiintymistyöksi, ei ole ihme, että moni hakeutuu nuoruusleikkauksiin poistaakseen kasvoiltaan rypyt jotka tekevät ilmeestä ”väsyneen, pahantuulisen tai tyytymättömän”. Kirurgialla siis säädellään kasvojen tunneilmaisua.

Lukuisia kasvoja kiristäviä operaatioita läpikäynyt näyttelijä Hannele Lauri lausahtaakin tämän valossa kiintoisasti: ”En silittäisi polvia, nostattaisi peppua tai muuttaisi nenää. Haluan pitää ilmeeni ja tunnistettavat piirteeni.”

Taina Kinnunen. Lihaan leikattu -kauneus. Kosmeettisen kirurgian ruumiillistuneet merkitykset. Gaudeamus 2008. 300 s.

Mira Karjalainen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu