Idyllin varjot

Europarlamentin kakkospääkaupungissa Strasbourgissa elää satoja asunnottomia.

Kapean kanaalin ylittävä lasitunneli kuhisee jakkupukuista väkeä. Strasbourgin akvaariomaisessa europarlamentissa on täysistuntoviikko meneillään. Lasitunnelin alla pyöräilijät ja lenkkeilijät seuraavat kanaalinvartta. Euroopan liput liehuvat tuulessa.

Itä-Ranskassa Saksan rajan tuntumassa sijaitseva Strasbourg mainostaa itseään perinteen ja nykyajan kohtauspaikkana. Kaupungin kulttuurielämä on tasokasta, satukirjakeskusta hohkaa nostalgiaa ja menneitä vuosikymmeniä: pikkuruisia elsassilaistaloja, herkkiä kahviloita ja leipomoita; posetiivarisetiä ja kanaalin ylittäviä minisiltoja. Kalliit ravintolat täyttyvät arki-iltaisinkin.

Idylli ei ole kaikkien idylli. Rajakaupungissa elää joukoittain vakinaista asuntoa vailla olevia ihmisiä, suureksi osaksi maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita. Kaiken aikansa kadulla eläviä on kolmisenkymmentä, erilaisissa väliaikaismajoituksissa ja turvakodeissa eläviä useampi sata.

Koko Ranskan luvut ovat huimia: kadulla elää arviolta vähintään 86500 ihmistä, vailla vakinaista asuntoa on 200000.

Strasbourgilaisen Abribus-järjestön vapaaehtoiset kokkaavat lahjoitusruokaa ja tarjoavat ilmaisia aterioita omasta bussistaan kolmesti viikossa. Syöjiä on paljon, noin 200 illassa. Ateriaan kuuluu alkupala, lämmin pääruoka, kahvi ja jälkiruoka. Ideana ei ole vain ruokkia vaan tarjota myös keskusteluseuraa.

”Abribusin alkuaikoina suurin osa avunsaajista oli perinteisiä kodittomia: vanhempia, yksinäisiä ja usein alkoholisoituneita miehiä”, Abribusilla pari vuotta vapaaehtoistyötä tehnyt Aurore Belouet kertoo.

Kadulla elää myös perheitä. Huhtikuun alussa Place de la République -aukiolla telttaili 20 turvapaikanhakijaperhettä. Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset ovat Elsassissa täynnä. Talvikuukausien ajaksi kodittomat perheet majoitettiin tyhjiin hotellihuoneisiin, mutta kevätauringon lämmittäessä kaikki joutuivat kadulle. Suuri osa perheistä oli kotoisin entisestä Neuvostoliitosta, joukossa monia tšetšeenipakolaisia.

”Ulkomaalaisia on yhä enemmän. Tilanne korostuu Strasbourgissa rajasijainnin takia. Moni tulee Itä-Euroopasta. Osa on tullut Ranskaan hakemaan turvapaikaa, osalle on uskoteltu, että Ranskassa kaikki saavat toimeentulotukea elämiseen. Tukia jaetaan kuitenkin vain maan kansalaisille”, Belouet toteaa.

Oma ilmiönsä ovat usein koirien kanssa liikkuvat nuoret aikuiset, joille kadulla eläminen on äärikokeilu. ”Idiootteja”, murjaisee Abribusin vakioruokailija Bruno Meitz. ”He luulevat olevansa muita ovelampia, mutta katu on rankka paikka elää, ja suurin osa murtuu nopeasti.”

”Surullisinta täällä on arvokkuuden puute. Afrikassa asuessani koin, että köyhät voivat elää arvokkaasti, hyvää elämää. Täällä köyhät varastavat toisiltaan. Ihmiset menettävät kadulla nopeasti inhimillisyytensä. Syy on järjestelmässä, joka pakottaa ihmiset polvilleen ja pallottelee edestakaisin eri turvakotien välillä”, turvakotielämää puolen vuoden verran elänyt Meitz painottaa.

Kodittomien päivät kuluvat ulkona ja kahviloissa, he liikkuvat yhdestä ilmaisruokapaikasta seuraavaan. Kerran viikossa he pääsevät turvakodin suihkuun ja osa tapaa omaa sosiaaliavustajaa.

Jotkut soittavat kadulla musiikkia kerätäkseen rahaa, keskustassa majaansa pitävä mies tarjoaa šakkiseuraa avustuksen edestä. Kylminä päivinä jotkut kiertävät kaupunkia raitiovaunuissa. Aika kuluu loputtomissa kiistoissa ja välienselvittelyissä.Väkivaltaa on paljon.

Ajatuskin paluusta yhteiskuntakelpoiseen elämään tuntuu monesta mahdottomalta. Aurore Belouet kertoo perheväkivallan ja hyväksikäytön uhriksi joutuneesta 25-vuotiaasta neljän lapsen äidistä, joka eli turvakodissa. Lapset oli sijoitettu lastenkoteihin. Nainen ei pystynyt edes kuvittelemaan tilanteensa muuttumista, vaikka teoriassa lapsilisien ja tukien avulla paluu normaalielämään olisi ollut mahdollista.

Yhteiskunta järjestää asunnottomille hätämajoitusta yhdeksi tai kolmeksi yöksi. Talvipakkasilla sänkyjen määrää lisätään. Yösijan saadakseen on soitettava aamupäivällä ”sosiaaliambulanssin” ilmaisnumeroon 115. Iltakahdeksan jälkeen jaetaan jämäpaikkoja. Joskus ihmiset laitetaan sänkyjen puutteessa nukkumaan tuoleihin.

”Olen elänyt kuusi kuukautta näin Soitan joka ilta kysyäkseni sänkyä. Jos sellaista ei ole, nukun rautatieasemalla tai milloin missäkin”, Ranskassa ilman papereita oleskeleva kosovolainen albaanimies kertoo.

”Kaikki omaisuus on tässä yhdessä repussa. Päivät vietän kaupungilla tai kirjastossa”, aikoinaan politiikkaa ja kansantaloustiedettä opiskellut mies toteaa.

”Strasbourg on hirveä, epäinhimillinen kaupunki. Turistit näkevät vain katedraalin ja Petite France -kaupunginosan pittoreskit talot. Myös asukkaat sulkevat mielellään silmänsä kurjuudelta”, Bruno Meitz sanoo.

”Mutta onhan selvää, ettei näin rikkaassa maassa pitäisi olla tarvetta avustusjärjestöjen ruoalle. On kauhistus, että ilman järjestöjen jakamia aterioita ihmiset kuolisivat täälläkin nälkään.”

”Ranskassa ja koko maailmassa tarvitaan muutosta. Ihmiset on asetettava etusijalle. On unohdettava talousajattelu ja hyödyntavoittelu. Me tarvitsemme inhimillisempää maailmaa, emme huomenna vaan tänään.”

Katri Pietarinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu