Hyönteismyrkyn historiaa

Lukuaika: 2 minuuttia

Hyönteismyrkyn historiaa

Zyklon B oli hyönteismyrkky. Vielä heinäkuussa 1941 sitä käytettiin Auschwitzin leirissä vain täiden ja muiden syöpäläisten hävittämiseen.

Berliinissä ratkottiin tammikuussa 1943 erään Saksan valtakuntaan kuuluvan puolalaisen kaupungin ongelmia. Kyse oli maiseman kauneusarvoista. Auschwitzin kaupungin hallinto vaati, että sen mailla sijaitsevaa leiriä siirrettäisiin maisemanhoidollisista syistä. Leirille ehdotettiin uutta paikkaa. Se ei ollut sen syrjäisempi kuin entinenkään, mutta sulautuisi ympäristöönsä paljon “orgaanisemmin”.

Sybille Steinbacherin keskitysleirikirjan teemana on normaalielämän vastuuttomuus. Auschwitz oli sota-aikanakin aivan tavallinen pikkukaupunki.

Kansalaisjärjestöt, paikallishallinto, talouselämä ja valtiovalta ratkoivat ongelmia sivistyneesti. Kaikki tunsivat seudun ympäristöilmeeseen kömpelöhkösti sopivan leirin tehtävät ja tarkoitukset. Ne eivät häirinneet politiikan välttämättömyyksiä ymmärtäviä kansalaisia.

Leiri perustettiin alunperin talouselämän tarpeita varten. Joukkomurhat aloitettiin syksyllä 1941 melko hajanaisesti. Järjestelmällinen tuhoaminen alkoi vasta keväällä 1942.

Steinbacher sanoo, että mitään yhtä suunnitelmaa tai käskyä ei ollut. Joukkomurhaa oli alimpien hallintoelinten paikallisen oma-aloitteellisuuden tulosta.

Zyklon B oli hyönteismyrkky. Vielä heinäkuussa 1941 sitä käytettiin Auschwitzin leirissä vain täiden ja muiden syöpäläisten hävittämiseen. Myöhemmin samana vuonna joku paikallinen työntekijä keksi kokeilla, voisiko aineella tappaa myös juutalaisia. Kaasu osoittautui tehokkaaksi, mutta muitakin menetelmiä kehiteltiin. Mustalaisia murhattiin fenoliruiskeilla.

Heinrich Himmler oli määrännyt elokuussa 1941, että psyykkisesti vammaisia pitää tappaa kokeilumielessä kaasulla ja räjähteillä. Huippujohdon määräyksiä oli siis olemassa, mutta niiden merkitys ei ollut suuri. Pienten hallintomiesten uutteruus ja nokkeluus toimivat murhien moottorina.

Steinbacher kuuluu niihin natsismin tutkijoihin, jotka eivät alennu kauhistelemaan, miten käsittämättömiä hirviöitä natsit muka olivat. Hän taluttaa lukijansa sen kiusallisen tosiasian eteen, että Saksan 1940-luvun alun natsit olivat aivan tavallisia ihmisiä.

Jos pitäisimme natseja outoina, meistä täysin poikkeavina hirviöinä, niin Auschwitz antaisi pelkkää kauhuviihdettä. Jos sen sijaan tunnustamme, että pyövelit olivat samanlaisia ihmisiä kuin me, niin asiasta voi oppia jotakin. Ainakin periaatteessa.

Tavalliset ihmiset tekivät tuhoamisleirillä tavattomia tekoja. Auschwitzissä murhattiin 1,1 miljoonaa ihmistä kolmessa vuodessa alueella, jonka voi nähdä kerralla yhdestä vartiotornista. Kaasutuskuolema kesti 20 minuuttia. Vartijat tirkistelivät luukusta kammioon ja nauttivat näkemästään. Mitään täsmälleen samanlaista ei liene suunniteltu eikä tehty ennen sitä eikä sen jälkeen.

Kielitieteilijä ja kansalaiskeskustelija Noam Chomsky tosin muistuttaa, että John F. Kennedyn hallinto suunnitteli miljoonien vietnamilaisten sulkemista keskitysleireihin. Kennedyn seuraajien leirit jäivät kuitenkin pieniksi, kiitos amerikkalaisten huonon maastonhallinnan. Niinpä ihmiset ammuttiin, myrkytettiin, räjäytettiin tai poltettiin elävältä koteihinsa tai työpaikoilleen. Kidutuksella nautiskelu sai Russelin komission todistusaineistojen mukaan ennenkuulumattomia muotoja. USA murhasi siviilejä kaksi kertaa enemmän kuin Auschwitz, mutta se

vei kolme kertaa enemmän aikaa ja tapahtui monin verroin laajemmalla alueella.

Steinbacher panee ajattelemaan tiettyä rajan ongelmaa. Toisten ihmisten vahingoittaminen kuuluu aina joskus hallintovirkamiehen toimenkuvaan.

Esimerkiksi uutta palkkausjärjestelmää ajava virkamies aiheuttaa häpeää ja kärsimystä. Se on pientä keskitysleiriin verrattuna. Mutta ehkä hän on valmis hieman suurempaankin vahingontekoon, kun se kerran kuuluu asialliseen toimenkuvaan. Ja ehkä sitten taas vielä vähän suurempaan. Missä siinä on raja?

Onko jotakin sellaista, mitä me tavalliset ihmiset emme hyväksyisi, jos sen sanottaisiin olevan “tänä päivänä” välttämätöntä?

Hyväksymme samalla USA:n uudet kidutuskeskukset ja annamme Suomen liittoutua sen kanssa.

Sybille Steinbacher: Auschwitz. Lyhyt historia. Suomennos Tuomas Kauko. LIKE 2006.

Pertti Julkunen

  • 9.9.2009