Pääkirjoitus: Miehet tekevät elokuvia miehille ja se on ihan okei. Tehkööt. Mutta se ei ole okei, että tuotantoyhtiö on valjastanut elokuvan täydellisesti markkinoinnille.
”Jos pojat haluaa tehdä puolentoista tunnin mainoselokuvan niin ei se minulta ole pois”, naureskeli tuttu taiteilija Ganes-elokuvan ensi-iltapippaloissa Presidentti-hotellin sikakalliissa yökerhossa.
Muutamaa tuntia aikaisemmin Ganesin levittäjä oli kertonut Tennispalatsin ensi-iltayleisön edessä, että Ganes aiheena huusi tekijäänsä. Kun elokuva alkoi, ensimmäiseksi kankaalle lävähtivät sponsoreiden logot. Hesari, DNA ja muut kaverit oli istutettu osaksi elokuvan visuaalista maailmaa.
Elokuvan aiheita ovat vapaus, tinkimättömyys taiteilijana ja uiminen vastavirtaan. Eero Milonoff, Olavi Uusivirta ja Jussi Nikkilä näyttelevät suurella sydämellä Ganesin jäbiä. Musiikki nostaa ihon kananlihalle. Sivurooleissa panopuina ja niuhoina mimmikavereina pyörähtää lauma lahjakkaita suomalaisia naisnäyttelijöitä. Mieselokuvan kultainen sääntö toteutui tässäkin käsiksessä: Jos nainen ei anna miehelle pillua heti ekalla kerralla, tulee hänestä miehen lapsen äiti.
Miehet tekevät elokuvia miehille ja se on ihan okei. Tehkööt. Mutta se ei ole okei, että tuotantoyhtiö on valjastanut elokuvan täydellisesti markkinoinnille.
Ehkä katselen liikaa televisiota. Ganesilla on mainostettu matkapuhelinoperaattoria ja makkaraa jo niin monta kuukautta, että elokuvan kuvasto oli etukäteen loppuun kaluttu.
Mainossloganeita on kirjoitettu repliikeiksi näyttelijöiden suuhun. Kamera tekee kunnon kiepin, että HK:n Camping-makkarapaketti varmasti näkyy. Yksi elokuvan tilanne on suoraan kaljamainoksesta.
Kun matkapuhelinoperaattorin “melko reilua” -slogan kajahti valkokankaalta taideteoksen sisään kirjoitettuna repliikkinä, yleisö istui hipihiljaa. Näin parin edessäni istuvan ihmisen vavahtavan.
Elokuvan tuottaja Helsinki Filmi vei johdonmukaisesti loppuun sen, mikä on ollut ilmassa jo pitkään. Mainostamisessa ei ole mitään vikaa, markkinataloudessahan tässä eletään. Mutta kun makkarat, bissefirmat ja kännykät alkavat tunkea jo sisältöihin, ja sisällöt vuotavat mainoksiin, vanha kunnon product placement alkaa tuntua viattomalta keppostelulta.
Opetusministeriön alainen Elokuvasäätiö myönsi Ganesille tukea puoli milliä riihikuivaa, kolmasosan elokuvan budjetista. Taide ja sen vapaus on arvo sinänsä ja siksi sitä myös julkisista varoista tuetaan.
Soitin tuotantotukipäätöksestä vastanneelle Olli Soiniolle ja kysyin, näkeekö hän mitään ongelmaa siinä, että valtio tukee elokuvaa, joka toimii puhelinoperaattorin, bissen ja makkaran myyntitiskinä. Olli Soinio nauroi.
Kun kysyin, eikö Soiniota häiritse, että sponsoroijat ovat uineet taideteoksen sisältöihin, hän suuttui. Soinion mielestä ”kysymys on täysin älytön”. Hän sanoi, että jokainen tuotantoyhtiön hankkima sponsorieuro parantaa elokuvan laatua, ja sitä paitsi elokuvan tuotteistamisen moraalista vastaa tuottaja, eivät rahoittajat.
Kuitenkin Elokuvasäätiön omissa tukiohjeissa sanotaan, että “tukea ei voida myöntää sellaista tuotantoa varten, jonka tarkoituksena on jonkin tuotteen, tuoteryhmän tai palvelun taikka niihin verrattavan kohteen markkinointi”.
Ganesin tapauksessa on selvää, että markkinointi jyräsi. Elokuvan taiteellista työryhmää lyötiin makkaralla päähän, ja lujaa.
Susanna Kuparinen
