mustanhilpeä nauru

Matkasaarnaaja, gospelmuusikko Jaakko Löytty uskoo paljaaseen ihmiseen.

”Olen huomannut, että varsin pienet asiat ovat niitä, joista ei tahdo luopua”, Jaakko Löytty pohtii.

”Minua ärsyttää, kun ihmiset sanovat tärkeitä elämän arvoja olevan terveys ja työ. Kyllä ihminen on sairaanakin ihminen. Työ on meille pohjoisille ihmisille iskostettu elämän ehdoksi. Tietty työ on tärkeää, mutta itse olen työhullu ja liika työ on vienyt minut turhuuden palvontaan.”

Jaakko Löytty näkee protestanttisen etiikan tuolle puolen, vaikka kuuluukin evankelis-luterilaiseen kirkkoon. ”Minun tehtäväni on mikroskoopilla yhdestä näkökulmasta katsottuna vain hengittää sisään ja ulos. Elämän mielekkyys löytyy lähiympäristöstä, vaimosta, lapsista, lapsenlapsista, sukulaisista ja ystävistä. He liittyvät tehtävääni. Hieman laajemmin ajateltuna tehtäväni voisi olla tehdä tätä yhteyttä ymmärrettäväksi muille ihmisille, työni kautta.”

Löytyn maailmankatsomuksen mukaan ihminen on vastuussa koko luomakunnasta.

”Meidän on vaalittava ja varjeltava sitä mitä meillä on. Luin juuri Pentti Linkolan uusimman kirjan Voisiko elämä voittaa ja huomasin, että kaikki asiat mitä siinä sanottiin ovat totta, ehkä muutamaa ylilyöntiä lukuun ottamatta. Elämä on siis kokonaisuus ja voikukka on ihan yhtä tärkeä kuin minä.”

Maailmanlopun uhkakuvien maalailu on pessimismiä pahimmillaan, mutta Löytystä huokuu voimakasta optimismia. ”Harjoitan optimismia, johon edetään pessimismin kautta. Eräs ystäväni sanoi laulujeni olevan pessimismissään vailla vertaa. Näen elämää mustan huumorin läpi. Tälle kaikelle nihkeydelle ja hengissä pysymiselle on helppo tirskua. Siinähän on aika paljon naurettavia piirteitä. Niin kauan kun on vähän hymyn karetta suupielessä ja osaa nauraa elämälle, näkee vielä jotain. Se on optimismia.”

Jyrkimmissä katsannoissa kommunistit ja kristityt eivät mahdu samaan valtioon, vaikka heikomman auttaminen, solidaarisuus, yhteisöllisyys ja lähimmäisenrakkaus ovat niin vasemmistolaisen kuin kristityn perusarvoja.

”On äärikapitalistinen ajatus pitää kristinuskoa ja kommunismia toisensa pois sulkevina vaihtoehtoina. Marxin analyysi syntyi aikanaan vallinneista olosuhteista. Feodaaliajan maailmanjärjestyksessä on prikulleen sama logiikka kuin tänä päivänä. Kun Marx sanoo uskonnon olevan oopiumia kansalle, hän tarkoittaa sitä, että valtaapitävät käyttävät uskontoa hyväkseen”, Jaakko Löytty selvittää.

”Tänä päivänäkin kirkko on valtion kirkko, jotta se pysyisi aisoissa. Kirkko siis pönkittää yhdellä osa-alueella tätä kapitalistista maailmanjärjestystä. Se kasvattaa kilttejä seurakuntalaisia, jotka suhtautuvat kritiikittömästi vallitseviin olosuhteisiin.”

Löytty tietää, että kylmä ja byrokraattinen kirkkokoneisto menettää helposti ihmiskasvoisen olemuksensa. ”Pyhä Laurentius jakoi Roomassa kirkon rikkaudet köyhille. Kun keisari kysyi, missä rikkaudet ovat, hän marssitti esille köyhiä ihmisiä ja sanoi kirkon rikkauden olevan heissä. Kirkon rikkaus on ihmisissä tänäkin päivänä. Kirkko on tietenkin yhteinen laitos, jonka taloudesta täytyy pitää tarkasti huolta ja työntekijöille on maksettava palkat. Mutta kun kirkko puhuu kauniisti, tekee keräyksiä heikompiosaisille ja harjoittaa diakonissatyötä, tuntuu että se selän takana silti kahmii, keinottelee ja kerää itselleen omaisuutta.”

Kolmisenkymmentä levyä julkaissut Löytty on kulkenut rockin ja bluesin kautta säestyksettä laulettujen körttivirsien pariin. Körttiläisyys, luterilaisen kirkon sisällä toimiva herätysliike, korostaa yksinkertaista elämäntapaa ja pelastumista Jumalan armosta. Herännäisyydelle on ominaista seurojen pitäminen.

Löyttyä kiehtoo seurojen epämuodollinen tunnelma. Puheenvuorot ja virrenveisuu voivat koota saman katon alle monenlaista väkeä, ja paikkakin voi vaihdella yksityiskodista herättäjäjuhlien massatelttaan.

”Minua viehättää ajatus Kainuun köyhistä seuduista, joissa seuroissa kävivät sekä körttiläiset että korpikommunistit. Oli hienoa nähdä Siionin virsiseuroissa SKDL:n rintamerkkejä. Kainuulaisista kommunisteista on tietysti äärimmäisen pitkä matka nykypäivän kaupunkilaisiin vasemmistoliittolaisiin. He eivät ole samaa rotua. Solidaarisuus ja köyhien yhteys yhdistyvät herännäisessä syntisten yhteydessä.”

”Herättäjäjuhlille ei kokoonnuta siksi, että ollaan hyviä, vaan lähinnä siksi, että ollaan niin syntisiä ja huonoja. Ollaan Jumalan edessä köyhiä. Tämä syntisten yhteys viehättää minua. Tähän liittyy myös sitä elämän mustaa huumoria, joka vie eteenpäin. Ihminen on pieni ja Jumala on suuri. Ihmisen toiminta on suuressakin mittakaavassa varsin pientä.”

Kun ulkokultaisuus ja mammona riisutaan ihmisestä, jäljelle jää jotain paljasta. Ihminen itse. ”Tällainen riisuttu malli paljastaa ihmisen todellisen ytimen ja olemuksen. Sitä kohti halutaan pyrkiä. Toisaalta körttiläinen kilvoitteluperinne menee vielä asteen verran pidemmälle. Kun mietitään syntisyyttä ja halua tehdä parannus, kunnon körttiläinen ei edes halua tehdä parannusta.”

Kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat. Körttiläinen näkemys lähentelee jo kärsimisen romantisointia. ”En tiedä, onko se sitä, kyllä elämästä silti nautitaan. Motivaatiota ei vain haeta itsensä kohottamisesta tai siitä, että Jumala on siunannut minua näin paljolla, josta voin jakaa. Päinvastoin. Pyritään olemaan niin riisuttuja, ettei voi enää olla ihmiselle kuin toinen ihminen. Sitä paitsi körttiväkeä huumorintajuisempia ihmisiä en ole tavannut. Nauru lähtee siitä, että nauretaan ensin itselle ja sitten kun katsotaan ympärille, voidaan nauraa kaikelle muullekin.”

Lauluntekijänä Jaakko Löytty on idealisti ja maailmanparantaja, häneen on lyöty protestilaulajan leima. Hän kulkee yleensä vastavirtaan tai ainakin eri suuntaan kuin muut. ”Minulla on kaiketi murrosikä jäänyt päälle. Auktoriteettikammoni on suuri. Jos joku sanoo jotakin, minun täytyy perustella se itselleni yleensä vastakohdan kautta. Kyllä minä olen vastarannan kiiski luonteeltani. Se on liikkeelle paneva voima, joskaan ei mitenkään ainutlaatuinen. Aika monilla meistä on sama piirre.”

Löytty uskoo, että toista mieltä oleminen on perisuomalaista. Vanhemmiten hän on lientynyt jyrkkyydestään. ”Pelkään oikeassa olemisen ansaa. Esimerkiksi pohjalainen oikeistolainen liike perusteli aikanaan toimintansa ainoalle oikeassa olevalle totuudelle. Silloin se on jo fasismia. Vastarannan kiiskeydessä täytyy olla varaa myös olla kriittinen itseään kohtaan.”

Heikki Kossin ohjaamassa Jaakko Löytty -dokumentissa Weisaaja Löytyn vaimo Kaija Pispa sanoo ihmisen menevän pilalle, kun hänestä tulee suosittu. Jaakko Löytty on niinikään miettinyt julkisuuden vaikutusta itseensä. Nykyään hän on jättänyt bändikeikkailun viikonloppuihin ja työskentelee Herättäjä-Yhdistyksen aluesihteerinä, matkasaarnaajana puhumassa ja veisaamassa ympäri Satakuntaa.

”Onhan se nähty maailmansivu, ettei liiallinen hyysääminen ja jalustalle nostaminen tee ihmisille hyvää. Ihmisestä särkyy jotain, kun hänestä tulee julkinen. On oltava vahva taistellakseen sitä vastaan. Joillekin julkisuus voi olla polttoainetta toiminnalle, toisille se on itsestä pois. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Olen yrittänyt kovettaa itseäni liikaa kiitosta vastaan.”

Löytyn mielestä julkisuuden myönteinen puoli voisi olla siinä, että sanomiset otetaan vakavammin. ”Se tuo vastuuta sanomisille. On oltava valmis vastaamaan sanojensa seurauksista.”

Lähetyssaarnaajan poika kertoo oppi-isäkseen ja esiveisaajakseen vanhemman polven veisaajan Toivo Tolppasen. Vielä suurempi esikuva on herännäisyysliikkeen polkkatukkainen voimahahmo Paavo Ruotsalainen.

”Paavon ajattelu ihmisenä olemisesta merkitsee minulle paljon. Hänen elämänsä oli täynnä vaikeuksia. Milloin halla vei sadon, milloin köyhyys kerjuulle. Hän taisteli elämänsä puolesta, mutta kuitenkin tyytyi niihin ehtoihin, jotka elämä asetti. Luin kotona lehdestä juttua Bangladeshin tulvista ja mietin miten ihminen pärjää tuollaisissa olosuhteissa. Vettä vain tulee ja sen kanssa on elettävä. Paavo Ruotsalaisen odottelun ja sinnittelyn filosofia on mielestäni loistava ja eteenpäin kannustava. Se on jotain muuta kuin nykypäivän ’heti kaikki mulle’ -ajattelu. Kärsivällisyys ja vaivannäkeminen ovat tärkeitä. Asioiden opetteleminen ja pikku hiljaa eteneminen ovat juuri sitä Ukko-Paavon oppia.”

Vapaa-aikanaan Jaakko Löytty lähettelee sähköpostia Suomen piispoille. Hän on saanut myös vastauksia. Weisaajassa Helsingin piispa Eero Huovinen ja Jaakko Löytty pohdiskelevat pelastuksen suhdetta luopumiseen. Huovinen kertoo mainiolla tyylillään sisällään asustavan pienen pietistin.

”Kaikki lähti liikkeelle 2000-luvun taitteessa tehdystä Nälkämaan lauluja -levystä. Halusin kuvata elämää maakunnan ihmisen ja kansalaisen näkökulmasta. Teemoina olivat köyhyys ja marginaaliin putoaminen. Halusin välittää nämä kokemukset instansseille, joita itse pidän arvossa. Lähetin piispoille kirjeen ja tämän levyn. Eniten keskustelua syntyi juuri Eero Huovisen kanssa”, Löytty kuvaa.

”Ajattelin, että kuuluu kansalaisoikeuksiin edes kerran elämässään lähestyä tällaisia tahoja. Toimin äänitorvena kansan ja kirkon johdon välillä. Halusin esittää kritiikkiä tietynlaiseen kehitysoptimismiin. Olin nähnyt liikaa selkään taputtelua ja hyvä veli -kerhoja. Kaikki ihmiset taistelevat omaa taisteluaan. Kirjeissäni ei ollut aiheena niinkään aineellinen köyhyys vaan nimenomaan hengen köyhyys.”

Pelastus, armo, usko ja toivo voidaan mieltää vahvasti kristillisiksi termeiksi. Ne avautuvat silti selkeästi arjessakin ihmisten välisessä toiminnassa. Kukin rakentaa oman hyvän elämänsä omien henkisten työkalujensa avulla.

”En voi konkreettisesti sanoa mitä on pelastus. Uskonnollinen tapa ilmaista asioita syntyy siitä kun ei ole enää mahdollista tukeutua loogisiin tai tieteellisiin selityksiin. Jää harmaa alue. Se on jonkinasteinen ihmisen biofyysisen kokonaisuuden jatke, jota lähestytään vaikkapa termeillä armo, synti, tuomio ja pelastus. Itse pidän toiveikkaana ajatuksena oikeudenmukaisen Jumalan olemassaoloa. Toivon, että viimeinen tuomio on oikeudenmukainen.”

Heikki Kossin dokumenttielokuva Weisaaja TV2:ssa 23.12. kello 19.30.

Timo Forss

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu