maailma & me

Armeijan pakoileminen on Turkissa todellinen ruohonjuuritason massaliike.

karkuteillä

Armeijan pakoileminen on Turkissa todellinen ruohonjuuritason massaliike. Armeijasta on karussa yhteensä noin 400 000 miestä. Monet heistä asuvat ulkomailla. Aseistakieltäytyjien vaino ei kuitenkaan riitä syyksi turvapaikan saamiseen EU-maissa. Karkotettujen kohtalona onkin usein armeija. Noin 50 miestä on julkisesti julistautunut aseistakieltäytyjäksi. He eivät yritä vältellä viranomaisia tai lähteä ulkomaille, vaan kertovat avoimesti vakaumuksestaan. Aseistakieltäytyjällä on vaara joutua pidätetyksi, kun hän joutuu tekemisiin poliisin kanssa. Kieltäytyjä ei myöskään voi saada passia ja monet työpaikat vaativat todistuksen armeijan suorittamisesta.

colisee

Yli tuhat ihmistä vaati marraskuun lopussa paikallisen Coca-Cola-tehtaan sulkemista Mehdiganjissa, Uttar Pradeshin osavaltiossa Intiassa. Aseistautuneet poliisit hakkasivat mielenosoittajia ja passittivat 350 ihmistä putkaan. Niukkojen vesivarojen käyttäminen limun valmistukseen ja valmistamisesta aiheutuvat saasteet ovat saaneet paikallisen väestön vastustamaan Coca-Colaa. Yhteenotto yhtiön ja sen vastustajien välillä ei ollut ensimmäinen. Coca-Cola on toistuvasti vastannut lisääntyviin protesteihin väkivallalla, joko oman turvallisuushenkilöstön tai poliisin voimin. www.indianresource.org

uusia aatteita

Tukholmalainen taloushistorioitsija Johan Norberg rakastaa globalisaatiota kirjassaan Globaalin kapitalismin puolustus (Ajatus Kustannus 2004). Kapitalismilla hän tarkoittaa matkustamista, kaupankäymistä ja rajojen yli investoimista. Norbergin mielestä ”globalisaatiota ohjaavat yksityiset teot eri mantereilla”. Norberg ajattelee, että ”kukaan ei istu kuljettajan paikalla, koska me olemme kaikki mukana ja ohjaamme”. Johtuen kuluttamistamme kaiken maailman tavaroista hän päättelee, että ”globalisaatio tulee alhaalta, vaikka poliitikot juoksevat kaikkien mahdollisten kirjainyhdistelmien perässä (EU, IMF, YK, UNCTAD, OECD) hallitakseen tätä prosessia”. Kirjan suomentamista on avittanut Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos säätiöineen.

jumppaa eteläranta kympissä

Joukko nuoria pätkätyöläisiä ilmaisi mieltään performanssilla marraskuun puolivälissä Elinkeinoelämän keskusjärjestön pääkonttorissa. Pätkätyöntekijät halusivat tempauksella kiinnittää huomiota jatkuvan epävarmuuden lisääntymiseen työelämässä. Samalla mielenosoituksella tuettiin bussilakkoa. Yhä useampi työntekijä on niin sanottu prekariaatti eli pakotettu epävarmoihin työolosuhteisiin. Vartin kestänyt mielenilmaus jäi lyhyeksi, koska pätkätyöläisillä on mielenosoittajien mukaan aikaa vain pätkäaktivismiin. http://prekariaatti.org/ek-aktio.html

solidaarisuutta

Matti Harjuniemi on Rakennusliiton uusi puheenjohtaja, hän aloittaa tammikuun alussa. Harjuniemi otti marraskuun lopussa vastaan Suomen Rauhanpuolustajien uuden solidaarisuuskalenterin Helsingin Kiasmassa. Kalenterin teema on työ. Radikaali ay-väki on Harjuniemestä innoissaan. ”Aivan uudentyyppinen ay-johtaja, ilman puoluepoliittista pelleilyä, kuuntelee jäseniä. Hyvä tietopuoli”, arvioi eräs pääluottamusmies. ”Rakennusliittolaisilla oli keskeinen rooli suomalaisen sosiaaliturvan luomisessa, mutta he ovat laman jälkeen olleet hampaattomia. Suomeen tuotujen kiinalaisten kivityöläisten puolesta he tappelivat, ja tekevät nyt ratsioita työmaille. He ovat siis nousseet tuhkasta. Olisiko niin, että Harjuniemi istuu tähän kunniakkaaseen perinteeseen?” toteaa yksi toimihenkilö.

päivän mietelause

Oi mikä hurmaava päivä minulla onkaan takanani. Heti aamusta aurinko paistoi mitä suloisimmin ja minä päätin lähteä kävelylle puistikkoon. Kuinka siellä sattuikin olemaan kovin liukasta ja minä pyllylleni. Onneksi ei käynyt kuinkaan, vain mitä hassunkurisin lokki pelästyi ja kopsahti lentoon. Oi miten viehättävin eri tuoksuin talviset vanhat kaupunkivaahterat tervehtivät minua niiaillen nätisti. Ajattelin, että kyllä minä olen maailman onnekkain ihminen. Minullahan on vain verisuonitauti, diapetes, sydämenvajaatoiminta, krooninen bronkiitis, vatsahaava, suonikohjut, struuma ja koljoosi. Tilanteeni olisi aivan toinen jos minulla olisi rintasyöpä tai… Ah, kyllä Helsinki on kaunis talvisessa puvussaan. Kuin itämeren sadunhohtoinen timantti. Rosa Liksom

Voima

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu