kun isoäiti puhui

Bussimme aloitti matkansa Delhistä 26 tuntia sitten. Olen nukkunut ehkä kolme tuntia.

Bussi matelee liejuisella ja möykkyisellä tiellä. Väistämme vastaantulevia sotilasajoneuvoja, joiden lavoilla kyyhöttää sotilaita pyssyt kohti taivasta. Sataa vettä. Bussimme aloitti matkansa Delhistä 26 tuntia sitten. Olen nukkunut matkan aikana ehkä kolme tuntia.

Viimeisen tunnin aikana emme ole juuri edenneet. Vastaan tulevat leveät sotilasajoneuvot hidastavat liikennettä kapealla tiellä.

Yhtäkkiä pysähdymme tienlaitaan. Meille kerrotaan, että olemme perillä. Parrakas mies tulee luoksemme. Hän sanoo vievänsä meidät hotelliin ja hoputtaa autoonsa. Muutkin säntäilevät. Sveitsiläinen matkaseura ohjataan valkoiseen autoon. Emme ehdi vaihtaa puhelinnumeroita.

Mies vie ystäväni ja minut maasturiinsa. Siellä ei sada. Vastaan tulee taas yksi sotilasajoneuvo. Kuljettaja soittaa torvea. Kaksi sotilasta hyppää ulos autosta ja tulee luoksemme. He huutavat kuljettajallemme. Toinen sotilaista käskee hänet ulos, toinen lyö. Sitten he palaavat autoonsa. Kuljettajamme tulee leukaansa pidellen takaisin ja siirtää auton nopeasti sotilaiden tieltä.

Nämä olivat ensimmäiset kokemukseni Kashmirista, Pohjois-Intiasta. Osin Intialle, osin Pakistanille kuuluva Kashmir on levoton. Maat ovat sotineet alueen omistuksesta jo neljästi. Nykyään kummallakin on ydinaseita.

Ensimmäisen yön Kashmirissa nukumme venehotellissa Srinagarissa, pääkaupungissa. Hotellityöntekijä lupaa viedä meidät kotiinsa maaseudulle noin sadan asukkaan Paribal Aloosa -kylään, 80 kilometrin päähän Srinagarista.

Vietämme kylässä neljä sateista päivää. Välillä selkenee. Ilman lämpötila on kuin Suomessa syksyllä. Istumme paljon sisällä.

Ensimmäisenä iltana perheemme taloon kerääntyy paljon kyläläisiä. Varsinkin lapset ovat kiinnostuneita erikoisista vieraista. On mukavaa olla ihmisten kanssa, kun kukaan ei kauppaa mitään.

Alkuhämmennyksen jälkeen tulee arki. Lapset käyvät koulua, leikkivät ja tottelevat. Miehet huolehtivat viljelmistä ja istuskelevat sisällä. Naiset tarjoilevat säännöllisin väliajoin teetä. Ruokana on aina kanaa ja riisiä, kaksi kertaa päivässä.

Kivestä tehtyjen talojen huoneissa ei ole kalusteita, mutta lattiat ovat matoista pehmeitä ja seinät väreistä hehkeitä. Meidät majoittavan perheen talo on kaksikerroksinen. Alakerrassa asuu kaksi lehmää.

Kurainen pihamaa ei haittaa lasten leikkejä. Kura tirskuu varpaissa. Joillakin on kumisaappaat jalassa. Valkoisten kummajaisten ilmestyminen paikalle saa lapset hilpeiksi ja uteliaiksi. He ihmettelevät kameraani kovasti.

Lasten uteliaat, toisinaan ujotkin ilmeet kiehtovat minua vieläkin, kun katselen kuviani jälkeenpäin. Aikuistenkin ilmeet ovat aitoja. He eivät yritä peittää niitä mainoksista opituilla poseerauksilla.

Meitä varoitetaan liikkumasta ulkona illalla kello viiden ja kuuden välillä, koska Intian armeijan sotilailla on tapana partioida kylässä siihen aikaan. Ihmettelemme hieman varoittelua, koska Srinagarissa sotilaat eivät olleet kiinnostuneita meistä.

Toisena päivänä kylässä partioivat sotilaat kuulustelevat meitä. He osoittelevat aseilla ja huutavat päin naamaa. Epäilevät meitä pakistanilaisiksi ääri-islamisteiksi, koska eivät olleet saaneet tietoa kylässä vierailevista turisteista. Meitä kuulustellaan aukealla, järven rannalla. Kaikki kynnelle kykenevät kyläläiset kerääntyvät yleisöksi.

Todistamme, että olemme suomalaisia, ja sotilaat rauhoittuvat. He toivottavat hyvää jatkoa ja sanovat, ettei heille ollut kantautunut tietoa kylässä oleskelevista turisteista. Heidän pitäisi aina saada tieto.

Sotilaiden lähdettyä tunnelma kylässä vapautuu. Kyläläiset ovat eläneet sodanuhan alaisina kymmeniä vuosia. He näkevät aseineen partioivia sotilaita päivittäin. Pienet lapset ajattelevat sen olevan aivan tavallista. Paribal Aloosassa on ollut rauhallista, mutta lähistöllä on räjähdellyt.

Kyläläiset ovat alkeellisista ja epävakaista oloistaan huolimatta hyvin elämänmyönteisiä ihmisiä ja rakastavat kotiseutuaan. Ahtaudumme isäntäperheemme kotiin viettämään iltaa. Perheen isoäiti puhuu minulle ensimmäistä kertaa. En ymmärrä sanaakaan.

Saku Soukan valokuvanäyttely Kashmirin kasvot 4.1.–22.1. Laterna Magica -kirjagalleriassa Helsingissä, Rauhankatu 7. Avoinna ma–pe 10–18, la 10–15.

www.laterna.net

Saku Soukka

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu