pimeän ajan terveellistä makeaa

Lukuaika: 2 minuuttia

pimeän ajan terveellistä makeaa

Intiaanisokerissa ovat tallella kaikki tärkeät ravintoaineet, toisin kuin valkaistussa kidesokerissa.

Tänäkin jouluna moni perhe hourailee humalassa. Humalaisen olon voi aiheuttaa valkoinen sokeri, jota joulun aikaan sullotaan surutta suuhun suklaakonvehtien, marmeladien ja yli-imelien jälkiruokien muodossa. Valkoinen sokeri nävertää kehon vitamiini- ja hivenainevarastoja sekä kiinnittää yhteen soluja, jolloin kudokset kovettuvat ja vanhenevat ennenaikaisesti.

Luontaisista makeutusaineista eniten mainetta on niittänyt intiaanisokeri. Se valmistetaan sokeriruo’osta hellävaraisesti puristamalla ja kuivaamalla ja on puhdistamatonta täysruokosokeria. Intiaanisokerissa ovat tallella kaikki tärkeät ravintoaineet, toisin kuin valkaistussa kidesokerissa. Täysruokosokerin ainutlaatuisen koostumuksen ansiosta sokerien aineenvaihduntaprosessi soluissa toimii tasapainoisesti.

Intiaanisokeria kutsutaan hyvän mielen sokeriksi kahdesta syystä. Sen sisältämät hitaasti imeytyvät hiilihydraatit eivät aiheuta sokerihumalaa ja siitä johtuvia mielialanvaihteluita. Täysruokosokerilla on myös laajemmat vaikutukset ihmisten kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Boliviassa tätä eettistä sokeria viljelevät intiaanit saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen. Täysruokosokerin valmistaminen tarjoaa heille realistisen ja tuottavan vaihtoehdon kokapensaan viljelylle.

Leivonnassa jauhemaista, hiukan lakritsalta tuoksuvaa intiaanisokeria kannattaa laittaa taikinaan 20 prosenttia valkeaa sokeria enemmän, jotta sama makeus saataisiin aikaan. Intiaanisokeri on väriltään ruskeaa, joten sillä leivotuista leivonnaisista tulee tavallista tummempia.

banaaninystävän maustekakku

4 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja

1 1/2 tl rouhittua kardemummaa

2 tl inkiväärijauhetta

1–2 tl piparkakkumaustetta

1 1/2 tl suolaa

1/2 tl vaniljajauhetta

2 tl soodaa

1 dl rouhittuja hasselpähkinöitä

1 dl pilkottuja kuivahedelmiä

1 dl juoksevaa hunajaa tai vaahterasiirappia tai 2 dl intiaanisokeria

1 1/2 dl auringonkukkaöljyä tai sulatettua margariinia

3 luomubanaania soseutettuna

1 1/2 dl (soija)maitoa jos käytät hunajan tai vaahterasiirapin sijasta intiaanisokeria, lisää (soija)maidon määrää desillä

Sekoita kuivat aineet ja kuivahedelmät kulhossa (myös intiaanisokeri). Kaada sekaan banaanisose, (soija)maito sekä hunaja tai vaahterasiirappi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja nakkaa kakkuaines voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan. Paista herkkua 175 asteessa vajaa tunti.

mainos

Terveellisiä makeuttajia ovat myös vaahtera-, agave-, riisi-, ohra- ja maissimallassiirapit, omenamehutiiviste, hunaja, banaani, kuivatut hedelmät sekä niiden liotusvesi.

herkullinen luumujälkkäri

15–20 kuivattua luumua

1 pkt pehmeää tofua

1 dl vaahtoavaa soijakermaa

1/2 sitruunan mehu

1/2 tl aitoa vaniljaa

3–4 rkl sokeritonta omenamehutiivistettä tai vaahterasiirappia tai 4–5 rkl intiaanisokeria

Pilko luumut ja keitä ne soseeksi pienessä vesitilkassa. Anna jäähtyä. Sekoita pehmeä tofu, omenamehutiiviste, vaahterasiirappi tai intiaanisokeri ja jäähtynyt luumusose tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella. Lisää vaahtoava soijakerma ja sitruunamehu varovasti lusikalla sekoittaen. Ripauta sekaan vanilja, sekoita ja tarkasta maku. Loraus vaahterasiirappia tekee jälkkäristä makeamman. Tarjoile jälkiruoka hyvin jäähtyneenä.

Jouluiset karamellit on helppo valmistaa itse. Näin vältyt valkoisen sokerin lisäksi monilta lisäaineilta ja turhilta kaloreilta. Kotitekoisetkaan makeiset eivät ole mitään kevytmurkinaa, mutta niiden sisältämä energia tulee luonnollisista raaka-aineista. Johanneksenleipäpuun hedelmistä valmistettava, itsessäänkin hiukan makea carobjauhe sopii mainiosti myös niille, joilla on kaakaoallergia.

carobpallerot

1 dl manteleita

3 1/2 dl kookoshiutaleita

3/4 dl vaahtera- tai agavesiirappia

3 rkl carobjauhetta

4 tippaa piparminttuöljyä

Rouhi mantelit ja kaada rouhe kulhoon. Nakkaa joukkoon muut ainekset ja sekoita huolellisesti tasaiseksi massaksi. Pyörittele taikinasta palleroita ja anna niiden jähmettyä jääkaapissa muutama tunti. Pistele pallerot poskeen ja nauti kyytipojaksi vaikkapa tummapaahtoista luomukahvia.

Kaupoissa myytävät luumumarmeladit sisältävät runsaasti valkoista sokeria ja keskimäärin viittä erilaista lisäainetta. Mutta ei hätää, kuivatuista luumuista voi vaivattomasti valmistaa makoisan torttutäyteen. Luumut ovat niin makeita, että sokeria ei kotitekoiseen torttutäytteeseen tarvitse lisätä. Mikäli torttumaakari on ennakkoluuloton, voi hän keittää torttutäytteeseen myös raastettua porkkanaa.

Kokeilunhaluisena kotikokkina valmistin tähtitorttuihin makean juurestäyteen soseeksi keitetyistä punajuurista ja porkkanoista, jotka maustoin inkiväärillä, pomeranssinkuorella, jauhetulla neilikalla, sitruunamehulla ja intiaanisokerilla. Jotta sose ei olisi levinnyt paistovaiheessa, se piti kiinteyttää perunajauhoilla. Tuloksena olivat kauniinväriset ja hauskanmakuiset tähtitortut.

Johanna Koskinen

mainos
  • 9.9.2009