venäläiset kireinä

Lukuaika: 2 minuuttia

venäläiset kireinä

Helsingin kaupunginteatterissa tulee helmikuussa ensi-iltaan kaksi Venäjän jännitystilaa mittaavaa näytelmää.

Gallupeissa 57 prosenttia Venäjän asukkaista sanoo tuntevansa elämänsä turvattomaksi.

Helsingin kaupunginteatterissa tulee helmikuussa ensi-iltaan kaksikin Venäjän jännitystilaa mittaavaa näytelmää – sysimustaa venäläistä huumoria unohtamatta.

Suomessa pitkään vaikuttanut venäläinen ohjaaja Viktor Drevitski ohjaa näytelmäkirjailijaveljesten Vladimir ja Oleg Presnjakovin näytelmän Terrorismi. Presnjakovien ketjureaktiona paukahtelevista tragikomedioista on tullut Venäjällä yleisönsuosikkeja, eikä ihme – venäläiset tunnistavat niissä oman ”ennustamattoman” arkensa, saavatpa vielä vapauttavat naurutkin.

Presnjakovien nyky-Venäjällä väki käy kuumana. Lentokenttä on kiinni pommiuhan takia, matkustajat hermostuvat. Töissä on kränää, pikku sana voi muuttaa työtoverin pommiksi, joka jysähtää pahimmalla hetkellä. Tilanteet kärjistyvät yllättäen, asetelmat ja näyttämöt vaihtuvat kuin kaleidoskoopissa.

Näytelmässä pelastusjoukkojen eversti pitää ihmisten raaistumisen syynä medioita, väkivallasta kertomista. Venäjällä onkin hyväksytty laki informaatioturvallisuudesta, joka kieltää valtion vakautta horjuttavan tiedon julkistamisen

Tutkimusinstituutti ROMIR sai äskettäin hätkähdyttävän tuloksen: 76 prosenttia venäläisistä kannattaa sensuurin palauttamista. Syynä on kyllästyminen pornoon ja väkivaltaviihteeseen. Ihmiset ovat väsyneitä negatiivisuuteen, kaikkeen televisiouutisista loiskuvaan vereen.

Natalja Vionjakova syyttäjänvirastosta toteaa: ”Ne eivät ole vain uutisia, vaan uutisia hautausmaalta. Ennen ihmiset väsyivät pelkkiin voitoista kertoviin uutisiin, nyt he uupuvat siihen, että jokin räjähti, romahti, joku jäi alle, joku ammuttiin ja niin edelleen.” Yleisöä ahdistaa repivä ja onnettomuuksien täyttämä todellisuus, joka tunkee kuvaruudusta.

Psykologi Olga Melnikova sanoo, että ihmisen tuntiessa itsensä uhatuksi hän yrittää epätoivoisesti suojella itseään ja lapsiaan. Ellei hän pysty eristäytymään kaaoksesta ja sisäisen harmonian rikkovista tekijöistä, hän pyrkii piiloutumaan.

Presnjakovit esittävät vision nykyvenäläisestä karmasta. Jos raakuus ja keskinäisen solidaarisuuden puute riivaavat arkipäivää, katumus on ainoa kestävä ratkaisu: tehkää muille kuten haluatte itsellenne tehtävän.

Ivan Turgenevin romaani Isät ja pojat (1862) puolestaan kuvaa venäläistä radikalismia. Irlantilainen Brian Friel on tehnyt imelästä klassikosta kaupunginteatterille piikikkään, sarkastisen näyttämöversion. Liberaalit aateliset tilanomistajat ja radikaalit ylioppilaat kiistelevät Venäjän tiestä. Järistykset kartanoiden salongeissa hehkuvien aatelisneitojen ja kohtalokkaiden rouvien kanssa ovat osa ajankohtaista naisen persoonan vapautumista – eikä Pushkinin romanssejakaan unohdeta.

Turgenevin romaani juurrutti Venäjälle käsitteen ’isät ja pojat’. 1840-luvun aatelisten ’isien’ älyllinen kuohunta oli filosofista ja maneerit kohteliaita, tunteikkaita. Salongeissa tutkittiin radikaaleja saksalaisia ja ranskalaista yhteiskuntafilosofia Pierre Joseph Proudhonia – sekä Pushkinia.

1860-luvulla tulivat ’pojat’, töykeät käytännön miehet. He harrastivat luonnontieteitä ja vesilasiteoriaa. Nihilistit (Turgenevin romaanin vakiinnuttama nimitys) sokeerasivat sanoen, että kunnon saappaat ovat arvokkaammat kuin koko Pushkinin tuotanto. Tyypillinen nihilisti oli ylioppilas ja piti pitkää tukkaa (jos oli mies), lyhyttä (nainen), julisti vapaata rakkautta, naisten oikeuksia, materialismia, utilismia ja tiedeuskoa.

Nihilisteistä kehkeytyi sittemmin muun muassa terroristinen puolue Narodnaja volja (”Kansan tahto”). Sen tähtiä olivat maaorjan poika Andrei Zheljabov ja hänen rakastajattarensa, aatelinen kuvernöörin tytär Sofia Perovskaja, jotka järjestivät Aleksanteri II:n murhan 1881.

Venäjän hienotapaiset liberaalit ja kovaluontoiset radikaalit tuovat mieleen tämän päivän reformistit ja linkolalaiset, realot ja fundit. Ehkä ohjaaja Kari Heiskanen törmäyttää Isät ja pojat -näytelmässä yhteen myös suomalaiset 1960-luvun kulttuuriradikaalit ja 1970-luvun politrukit.

Kirjoittaja on Terrorismi-näytelmän suomentaja.

Jukka Mallinen

  • 9.9.2009