pääkirjoitus | viisi vuotta, vaan ei suotta

Alusta asti Voima onkin ollut tekijäjoukoilleen enemmän kuin pelkkä lehti.

Kun marraskuussa 1999 nostelimme isolla remmillä maljoja Kruununhaan Kulttuurikulmassa ensimmäisen Voima-lehden ilmestymisen kunniaksi, maailmanparannuksen humu kuului taatusti kortteleiden päähän.

Alusta asti Voima onkin ollut tekijäjoukoilleen enemmän kuin pelkkä lehti. Monelle meistä se on ollut mediassa käytävän yhteiskunnallisen valtapelin laboratorio, omaan juttuunsa sikana sitoutunut bändi ja valtavan avustajajoukon yhteen koonnut kollektiivinen haastajaidentiteetti.

Journalistisesti Voimassa on haluttu nostaa esiin yhteiskunnalliset ja kulttuuriset jännitteet omalla tavalla asioiden tärkeyttä arvioiden ja tukeutuen journalististen kaavojen harkittuun avaamiseen. Näistä ansioista Voimalle myönnettiin vuonna 2001 Valtion tiedonjulkistamispalkinto.

Kaiken kapitalistisoitumista uhmaten Voimaa on haluttu myös kehittää brändiksi, jossa journalistiset tavoitteet, yhteiskunnallisen osallistumisen missio ja kaupallinen tuotantoperusta on leivottu yhteen aika omintakeisessa järjestyksessä.

Kannattaa korostaa sitäkin, kuinka Voiman tekemisen luovaa ilmapiiriä ovat vahvistaneet monet muut samalla toimistolla vaikuttavat tekemiset. Täällä kustannetaan kirjoja, tuotetaan muita lehtiä, hoidetaan reilun kaupan liiketoimintaa, pyöritetään useita kansalaisjärjestöjä, järjestetään kaupungin suurimpia mielenosoituksia, rakennetaan taideprojekteja ja rockkonsertteja sekä politikoidaan useammankin puolueen kautta. Tässä inkkarileirissä kyyniseksi on ollut vaikea heittäytyä.

Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12. Voima viettää synttärijuhliaan yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa ravintolalaiva Wäiskissä Helsingissä. Astu joukkoomme!

Tuomas Rantanen

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *