ulkopolitiikan aseet

Suomen hallitus ei siekaile.

Suomen hallitus ei siekaile. Se antoi eduskunnalle turvallisuuspoliittisen selonteon ja sisällytti siihen EU:n uuden perustuslain velvoitteet jo ennen kuin laki on hyväksytty. Ehkä järein EU:n perustuslain Suomen puolustuspolitiikkaan tuomista muutoksista olisi oikeus lähettää sotilaita maailman kriisialueille ilman YK:n lupaa. Vielä viime vuonna, kun USA:n johtama liittouma hyökkäsi Irakiin, YK:n luvan puuttuminen nostatti vastalauseiden myrskyn.

Yhden ison – USA:n – rinnalle noussee siis toinenkin maailmanpoliisi, EU. Molemmat perustelevat omatoimisuuttaan samoin: sotilaalliseen väliintuloon on olemassa oikeutettuja syitä, ja luvan saanti YK:lta on liian epävarmaa. Toisaalta EU ja USA sanovat kumpikin avoimesti tarvitsevansa omat kriisinhallintajoukot nimenomaan ulkopolitiikkansa lihaksiksi.

Yhdysvallat johtaa globaalia turvallisuusjärjestelmää. Jos rauhanturvalakia muutetaan aiottuun suuntaan, EU voi osallistua siihen täysivaltaisesti. Työnjakokin on sovittu. EU:lle kuuluvat Saharan eteläpuolinen Afrikka ja ne Eurooppaa lähellä olevat Lähi-idän maat, jotka eivät ole USA:n erityisen kiinnostuksen kohteita.

On vaikea ennustaa, mihin nyt luotavaa rakennetta tulevaisuudessa käytetään. Pahimmil laan EU saattaa muuttua hyvinkin sotaisaksi. Kosovokin oli ennakkotapaus, Afganistanin ja Irakin USA jo miehitti. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaaren mukaan meidän pitää kuitenkin voida luottaa omaan harkintakykyymme.

Periaatteessa Suomi voisi jatkossakin päättää sotilaiden lähettämisestä EU-joukkoihin tapauskohtaisesti. Todellinen mahdollisuus kieltäytyä on kuitenkin heikko, systeemi vie helposti mukanaan. Sitä paitsi useiden EU-maiden sotilaista koottujen joukkojen sisäinen työnjako ontuu, jos joku osa ryhmästä jää pois.

Laillisiakin vaihtoehtoja olisi. Pääsihteeri Kofi Annan on ehdottanut YK:n nopean toiminnan joukkoja pääsihteerin toimiston alaisuuteen. Niille on ollut vaikea saada rahoitusta. Muu tenkin ehdotuksen ympärillä on ollut hiljaista.

Jaana Airaksinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu