mbeki tukee länsi-saharaa

Etelä-Afrikan päätös osui Marokon heikkoon kohtaan.

Kun Afrikan unionin alainen panafrikkalainen parlamentti kokoontui syyskuussa toiseen istuntoonsa Etelä-Afrikassa, isäntämaan presidentti Thabo Mbeki kuvasi suureksi häpeäksi ja murheeksi sitä, että kysymys Länsi-Saharan kansan itsemääräämisestä on edelleen ratkaisematta.

Etelä-Afrikka oli jo edellisenä päivänä ilmoittanut tunnustavansa Länsi-Saharan ja solmivansa täydet diplomaattiset suhteet länsisaharalaisen pakolaishallinnon SADR:n kanssa. Se merkitsi Länsi-Saharaa miehittävän Marokon suurlähettiläälle pikaista komennusta Pretoriasta takaisin Rabatiin, ja välirikkoa maiden keskisille suhteille.

Etelä-Afrikan päätös osui Marokon heikkoon kohtaan. Marokko miehitti Länsi-Saharan vuonna 1975 Espanjan sotilaiden vetäydyttyä alueelta yli 90 vuoden siirtomaavaltakauden jälkeen. Länsisaharalaiset nousivat vastarintaan itsenäisyyttä ajavan Polisario-liikkeen riveissä. Valtaosa heistä lähti maanpakoon, ja pakolaisleireillä elää edelleen noin 160 000 länsisaharalaista miltei täysin ulkomaisen ruoka-avun varassa.

Marokko ja Polisario solmivat aselevon ja allekirjoittivat YK:n ja OAU:n, Afrikan unionin edeltäjän, välittämän rauhansopimuksen vuonna 1991. Sopimukseen sisältyi järjestää pikaisesti Haagin kansainvälisen tuomioistuimen jo vuonna 1975 peräänkuuluttama kansanäänestys. Neuvottelut äänestyksen toteutuksesta kariutuivat Marokon vastalauseisiin, ja kansanäänestys Länsi-Saharassa on edelleen järjestämättä.

Etelä-Afrikan syyskuinen päätös ei ollut yllätys. Jo maan itsenäistyttyä vuonna 1994 vapaustaistelun veteraani, presidentti Nelson Mandela ilmoitti tunnustavansa Länsi-Saharan. Afrikan kansalliskongressin (ANC) aktiivit julistivat, että siirtomaiden itsenäistymistä siivittänyt periaate kansojen itsemääräämisestä oli toteutettava myös Länsi-Saharassa.

Mandela taipui kuitenkin USA:n ja YK:n silloisen pääsihteerin Boutros Boutros-Ghalin painostukseen. Mandelalle vakuutettiin, että kansanäänestys järjestettäisiin pian, ja Etelä-Afrikan väliintulo hankaloittaisi siihen johtavia neuvotteluja. Pääsihteeri Kofi Annan ja Ranskan presidentti Jacques Chirac ovat myös kehottaneet Mbekiä lykkäämään Länsi-Saharan tunnustamista.

Länsisaharalaisille Etelä-Afrikan tuki oli tervetullut, sillä rauhanprosessi on ollut pysähdyksissä yli vuoden. YK:n turvallisuusneuvosto ja Polisario hyväksyivät James Bakerin sopimusluonnoksen kesällä 2003. Marokko ilmoitti viime huhtikuussa kieltäytyvänsä kategorisesti sopimuksesta, joka sisältää pienimmänkin mahdollisuuden Länsi-Saharan itsenäisyydestä.

Mbeki kirjoitti elokuussa Marokon kuninkaalle Mohammed vi:lle. Hän totesi, että Marokon kanta on ”peittelemätön yritys kieltää juuri se itsemääräämisoikeus, jota YK on peruskirjansa mukaisesti velvoitettu puolustamaan ja edistämään ja jonka toteutumista YK on tavoitellut Länsi-Saharan kansalle miltei kaksikymmentä vuotta”. Lisäksi hän muistutti, että molemmat maat tukevat Palestiinan itsenäisyyttä juuri kansojen itsemääräämisperiaatteen nojalla.

Näyttää siltä, että Marokon strateginen merkitys ulkovalloille painaa vaa’assa YK:n peruskirjaa enemmän. Ranska on Marokon tärkein kauppakumppani, ja maiden suhteet ovat läheiset. Chirac on ajoittain viitannut Länsi-Saharaan Marokon ”eteläisinä maakuntina”.

Marokko on myös USA:n liittolainen kylmän sodan ajoilta. Maan sijainti Gibraltarin salmella turvasi USA:n yhteydet Välimerelle. Marokko tuki USA:n operaatioita Zairessa ja Angolassa ja lähetti joukkoja Persianlahden sotaan 1990o91. Maiden välinen yhteistyö on vahvistunut New Yorkin terrori-iskujen jälkeen. Guantánamon vankeja on lennätetty marokkolaisiin vankiloihin kuulusteltaviksi, raportoidusti myös kidutettaviksi.

Terrorismiretoriikka on palvellut kuningashuoneen etuja. Casablancan pommi-iskut toukokuussa 2003 tarjosivat sille traagisesti vapaammat kädet poliittisen opposition nujertamiseen ”terrorismin vastaisen sodan” nimissä.

Marokko on pyrkinyt sitouttamaan ulkomaisia öljy-yhtiöitä miehittämäänsä Länsi-Saharaan. Yhdysvaltalainen Kerr-McGee ja ranskalainen TotalFinaElf ryhtyivät vuonna 2002 kartoittamaan alueen rannikkovesistön öljy- ja maakaasuesiintymiä. Osa kartoituksesta on kariutunut kansainvälisen kampanjoinnin takia.

Lokakuun alussa kokoontunut YK:n yleiskokous ei saavuttanut yksimielisyytä Länsi-Saharan kysymyksessä. Kuun lopulla asiaa käsitellyt turvallisuusneuvosto päätti jatkaa jo puoli miljardia euroa maksaneen rauhanturvaoperaation Minurson mandaattia kuudella kuukaudella.

Etelä-Afrikan syyskuinen päätös ei ainakaan vielä edistänyt Länsi-Saharan kansanäänestystä, mutta nähtäväksi jää, seuraavatko muut vaikutusvaltaiset maat Etelä-Afrikan esimerkkiä.

Kirjoittaja kampanjoi Suomessa Länsi-Saharan kansanäänestyksen järjestämiseksi.

Henri Onodera

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu