pinnalla

”Mitä Henry Saari tekee studiossa?””Panee nauhalle.”

henry & minä

”Mitä Henry Saari tekee studiossa?”

”Panee nauhalle.”

Hah hah haa. En sentään uskaltanut kertoa tätä vitsiä Henrylle, kun näin hänet Liken Henry Saari ja minä -kirjan julkaisutilaisuudessa. Oli se niin iso mies. Olin ehtinyt lukea kirjasta yli puolet, mutta siihen mennessä Kauko ei ollut maininnut Henrystä muuta kuin ne asiat, jotka olin jo lukenut lehdistä. Lähinnä Kauko kertoi vain itsestään ja omista mielipiteistään.

Tiesin jopa kuinka usein hän pesi hampaitaan. Varoituksen sana! Mikäli Kauko pesee hampaansa oikeasti vain joka toinen päivä, älkää katsoko häntä suuhun. Hui. Repäisin tuoppini vartissa naamaan ja vein Henryn ulos kuvattavaksi.

Yritin tiedustella, saisinko tietää hänestäkin kirjan lopussa jotain erityistä. Valitettavasti Henry oli hieman huumorintajuton, ja sanoi kirjassa kerrottavan tärkeämmistäkin asioista kuin hampaidenpesusta. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti, mutta minä en sitä kirjasta löytänyt. Kirjan nimenä olisikin pitänyt olla Minä, Kauko Röyhkä ja Henry. Kirja nimittäin vaikutti enemmän Röyhkän omaelämäkerran esipuheelta.

_______________

pyhiä miehiä

Olin katsomassa Ryhmäteatterissa tämän syksyn ensi-iltaa, joka on yhteiskunnallinen ja ajankohtainen sukupolvinäytelmä Pyhäin miesten päivä. Esityksen tarkoituksena on käsitellä terrorismia ja terrori-iskun mahdollisuutta Suomessa. Kiinnostava aihe, mutta en muistanut, että näytelmän on kirjoittanut ja ohjannut Kari Heiskanen. Että se siitä. Minuun ei iske ollenkaan hänen tietty eleettömyytensä. Puhutaan toiselle, mutta katsellaan aivan eri suuntiin.

Kaverille tuli liikkeistä mieleen kuviokellunta, oli niin järjestelmällistä touhua. Juttuakin näyttelijöiden suusta tuli siihen tahtiin, että piti oikein pinnistää jotta pysyi kärryillä. Erityisen hauskaksi näytelmää ei voi myöskään kutsua, mitä nyt kakkajutut, kiroilu ja rasistiset jutut herättivät naureskelua. Kappas kummaa. Itse tuijottelin kelloa ja haukottelin, mutta kaveri viihtyi yllättävän hyvin. Mikäli siis Heiskanen ei aiheuta puistatuksia niin mikä jottei, mutta muuten välttäisin Pengerkatua tämän syksyn. Kuten vieressäni istuva poika selitti ystävälleen: ”Tää on niin vaikee.”

Pyhäin miesten päivää vietetään Ryhmäteatterissa 16.12. saakka.

_______________

pukumiesten invaasio

Haluan sydämestäni kiittää niitä tahoja, jotka järjestivät ravintola Teatterissa Pre Partyt syyskuun lopulla. Ymmärtääkseni kyseessä oli Helsinki Design Weekin sekä Eat & Joy Helsinki 2005 -tapahtumien bileet. Viina virtasi aivan loistavasti. Varsinkin ne pöydille jäihin kasatut vodkapullot lantrinkeineen olivat loistava keksintö. Ei tarvinnut laiskan raahautua kuin vessaan, kun tapastarjottimetkin kiersivät nenän edestä. Tosin ei ole kovin viisasta kutsua kahta alta kolmikymppistä tuoppiin sylkemätöntä sellaisen tarjoilun ääreen. Yhdeksältä loppui tarjoilu, ja kymmeneltä väänsin jo sikeitä kotona. Enkä vain väsymyksestä. Ensi kerralla paikalla saisi kyllä olla enemmänkin niitä ei-pukumiehiä. Voisi kiinnittää huomionsa muuhunkin kuin lasiinsa. Ja ei, Jyrki Sukula ei riitä.

_______________

stage kuumenee

Minä luulin, että festarit olivat tältä vuodelta jo ohi, mutta ei. Lokakuun puolivälissä nimittäin eksyin puolivahingossa Vantaan perukoille Kipirockiin. Loistavaa, että eksyin. Kipirock rules ja päihittää Ankkarockin mennen tullen. Hyvästi ryysis ja ärsyttävät olutalueet, sillä festarit järjestettiin omakotitalon pihalla. Bändeille oli rakennettu ihka aito lava, jonka vieressä tietenkin videoscreeni. Ei siis mitään akustista räpläilyä. Lavan takana oli äijille oma kusimesta ja kylmyyden estämiseksi pari tulisijaa. Päärakennus oli varustettu discolla ja saunalla. Ei hassumpaa.

Loppuillan kruunasi bändien esiintymisen jälkeen tuliryhmä Tulikansa. Kannattaa pitää korvat auki, sillä Kipirockia ei ole koskaan järjestetty tismalleen samaan aikaan vuodesta. Mikäli saat tulevaisuudessa kutsun bileisiin, olet etuoikeutettu. Kannattaa kuulua piireihin, sillä tällaisia ei ihan kuka vain järjestä.

Kipirock Vantaan lähiössä, joskus tulevaisuudessa.

_______________

toivoa amnestylle

Amnesty kutsui toista kertaa suomalaisen vaateyrityksen suunnittelemaan tuotesarjan, jonka avulla kerätään varoja ihmisoikeustyöhön. Paola Suhonen suunnitteli vuoden 2003 malliston, ja nyt on vuorossa nummelalainen vaateyritys Globe Hope, jonka periaatteisiin kuuluu muun muassa eettinen tuotanto. Nähtävästi Nummelasta on tulossa kovaa vauhtia Suomen uusi Heinola. Malliston on tehnyt kolmen nuoren suunnittelijan työryhmä. Vuoden 2005 vaatteissa esiintyvät turkkilainen ihmisoikeusjuristi Eren Keskin sekä myanmarilainen ihmisoikeus- ja demokratia-aktivisti Aung San Suu Kyi. Molemmat naiset ovat omistaneet elämänsä taistelulle vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Suosittelen liikehdintää jälleenmyyjien liikkeisiin.

Amnesty-muodin jälleenmyyjät: Kiasma-kauppa Helsingissä, Amnesty-talo Tampereella & Ekokauppa Ekolo Jyväskylässä. www.amnesty.fiwww.globehope.com

_______________

Milla Rinne, milla.rinne@voima.fi

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu