elämän ytimessä

Katso, ihmistä -kokemusesitys on tutun ja tuntemattoman vuoropuhelua.

Tuomas Tulikorpi odottaa Hietalahden torilla. Hän kertoo illan säännöt ja johdattaa minut ensimmäiseen tapahtumapaikkaan.

Kyse on ohjaaja Eero-Tapio Vuoren produktiosta Katso, ihmistä. Se on kokemusesitys, experimance, jossa katsojat pääsevät yksitellen tutustumaan erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa eläviin ihmisiin.

Katso, ihmistä on tutun ja tuntemattoman vuoropuhelua. Vuoren töissä katsojan ja katsottavan suhde kasvaa välittömyydessään ohi katsojan ja näyttelijän välisen tyypillisen vuorovaikutuksen.

Samantapaista interaktiivista teatteria Vuori on tehnyt aiemminkin. Viime syksynä Kiasma-teatterissa esitettiin Reality (under construction) ja kolme vuotta sitten Hotel Reflection.

Tuomas Tulikorpi on henkilökohtainen oppaani. Hän on näyttelijä, mutta tänään hän ei näyttele. Olemme keitä olemme, tosielämän näytelmässä.

Kivitalon kolmannessa kerroksessa Johanna kertoo muutosprosessistaan miehestä naiseksi. Minä istun sohvalla, kuuntelen ja kerron omasta suhtautumisestani seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen.

Johannalla on miehen ääni, mutta naisen ulkomuoto. Hän on elänyt suurimman osan elämästään miehenä. Ollut naimisissa ja saanut kaksi lasta. Johanna kertoo lasten suhtautuvan ymmärtävästi isän uuteen rooliin. Opettaja oli puhunut koulussa homoista, lesboista – ja transseksuaaleista. Se oli Johannalle yllätys.

Johanna muistutti miehenä isäänsä ja nyt naisena äitiään. Hän on antanut itselleen luvan vuodattaa kyyneleitä katsoessaan elokuvia. Miehenä niitä piti katsoa kovanaamana. Joskus kovanaama heltyi pukeutumaan mekkoon.

Tapaan toisenkin naisen. Hän on transgenderisti, sosiaaliselta sukupuoleltaan mies. Nuori metsätieteiden opiskelija ei ole uskaltanut tulla ulos kaapista. Hän pelkää perheen suhtautumista, mutta uskoo, ettei ainakaan äiti hylkää.

Matkalla seuraavaan paikkaan epäilen, että raitiovaunussa mekkaloiva mies kuuluu esitykseen.

Kotkankadun huoltokodissa paiskataan kättä Antin ja Reijon kanssa. He ovat päihdeongelmaisia eläkeläisiä. Antti on hiljainen, mutta Reijolla riittää asiaa. Hän on päässyt eroon alkoholista, eikä edes huoltokodin kotikalja maistu.

Tuomas kaivaa repusta Reino Helismaata. Vanhaa suomalaista iskelmää, siitä miehet pitävät. Reijo sanoo viihtyvänsä Kotkankadulla ja tarjoaa minttukarkkeja.

Seuraavaan paikkaan menen yksin. Istun Nikolain sohvalla, haukkaan palan hänen tarjoamastaan omenasta. Huonetta ei ole siivottu minua varten, mikä tekee oloni kotoisaksi. Vaatii rohkeutta antaa vieraiden ihmisten tulla kotiinsa.

Nikolai lukee minulle miehisyyden filosofiaa, mutten ymmärrä miksi. Nuorimies tanssii hiphopin tahdissa ja laulaa muutaman säkeistön Kalevalaa. Sitten hän kaataa vihreää teetä ja ojentaa mukin minulle varpaillaan.

Tuomas Tulikorpi koputtaa Nikolain ikkunaan. Loppumatkan aikana emme saa puhua toisillemme. Tekisi mieli purkaa tuntoja henkioppaalleni, kuten tähänkin asti.

Kirkkokadulla eroamme. Tulikorpi kehottaa minua astumaan sisään Tuomiokirkon kryptaan. Sisällä on pelottavan pimeää. Kynttelikön ympärille kokoontunut kuoro hymisee ja laulaa yksinäisyydestä.

Nelituntinen kokemusesitys on mieltä avartava ja vahvasti tunteisiin vaikuttava kokemus. Minua se ihastutti, jännitti ja helpotti, vähän inhottikin. Kotona esityksen jälkeen säikähdin jopa omaa peilikuvaani.

Sami Takala

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu