voima puhuu | sanan painoja

Suuret linjat mediakentällä kiteytyvät poliittiseksi asemoitumiseksi ja markkinaosuuksien valtaamiseksi.

Suuret linjat mediakentällä kiteytyvät poliittiseksi asemoitumiseksi ja markkinaosuuksien valtaamiseksi. Yllättävää ei ole se, että liikkeellä ovat suuret mediatalot SanomaWSOY ja Otava-Kuvalehdet.

Otava-Kuvalehtien lippulaivan Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen on valinnut puolensa suomalaisen elinkeinoelämän edustajana. Ruokasen sananpainoltaan kärkevän raportin mukaan suomalaisen eliitin tulisi nyt vetää oikeat johtopäätökset, ohjata Suomi oikeille raiteille ja jättää hyvästit hyvinvointivaltiolle.

Sopisi miettiä mitä päätoimittajien päässä liikkuu. Syvätasolla päätoimittajat eivät osaa enää samastua kansalaisiin, vaan he näkevät vain suuria linjoja. Tunnettuahan on, että nimenomaan päätoimittajat ovat ajaneet Suomen Euroopan unioniin ja varmistaneet ydinvoiman lisärakentamisen. Kansalaisten mielipiteet, hyvinvointivaltion arvostus ja todellinen ydinvoimaonnettomuusvaara eivät ohita päätoimittajien arvostuksissa kasvuodotuksia.

Ristiriita syntyykin mediayhtiöiden lupausten ja niiden edistämien poliittis-taloudellisten muutosten välille. Suomen Kuvalehteä kustantava Yhtyneet Kuvalehdet vetoaa kyllä missioissaan ”korkeaan journalistiseen tasoon” ja suomalaisten auttamiseen arjen puurtamisessa. Haluavat vieläpä siinä välissä viihdyttääkin. ”Sananvapaus, rehellisyys ja isänmaallisuus ovat edelleen kestäviä arvoja myös uuteen Eurooppaan kuuluvien kansalaisten mielestä”, sanoo yhtiö journalistisiksi periaatteikseen. Rehellistä on ainakin puhe uudesta Euroopasta. Se tuskin on poliittisesti tyhjä käsite.

SanomaWSOY on lanseeraamassa lähitulevaisuudessa Helsingin seudulle kaksi ilmaisjakelulehteä ja pohtii myös Helsingin Sanomien viikkoliite Nytin laittamista ilmaisjakeluun. Aiemmin SanomaWSOY on jo hankkinut omistukseensa ilmaisjakelulehti 100:n.

Samalla puristus painomarkkinoilla kiristyy. SanomaWSOY pyrkii valtaamaan myös painomarkkinat. Huolimatta paperin hinnannousun uhkasta sen omistama Sanoma Print Oy teki Voima-lehdelle yli kymmenen prosenttia halvemman tarjouksen kuin viime vuonna. Ja viime vuonna SanomaPrint teki kymmenen prosenttia halvemman tarjouksen kuin edellisvuonna. Tarjouskilvan myötä Voiman kirjapainokulut laskevat nyt siis toista vuotta perätysten. Voimaa painetaan näillä näkymin myös ensi vuonna Iprintissä, joka kuuluu Ilkka-Yhtymään. Siitä 20 prosenttia omistaa Arnedo Oy, joka on SanomaWSOY:n tytäryhtiö.

Kimmo Jylhämö, kimmo.jylhamo@voima.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *