palestiinaa

Lukijalle piirretään kuva konfliktista, jossa molemmat osapuolet ovat häviäjiä ja voittajia on vaikea löytää.

Yhdysvaltalainen toimittaja Joe Sacco vieraili palestiinalaisalueilla ensimmäisen Intifadan aikana vuosina 1991–92. Kokemustensa pohjalta hän kirjoitti ja piirsi järkälemäisen sarjakuva-albumin Palestiina (WSOY 2004). Se kuvaa alueen tapahtumia tuolta ajalta. Lukijalle piirretään kuva konfliktista, jossa molemmat osapuolet ovat häviäjiä ja voittajia on vaikea löytää.

Erityisen vaikuttavaksi teoksen tekee sen henkilökohtainen kosketus o lehtien ja television uutisoimat kasvottomat massat muuttuvat yksilöiksi. Konfliktin traumaattiset tapahtumat kuvataan tavallisten palestiinalaisten kokemuksien ja tragedioiden kautta. Jos siis uutisointi turruttaa, Sacco auttaa muistamaan, että sivulliset käsivät aina eniten konflikteissa.

Piirrosjäljeltään albumi on kerrassaan kiinnostava. Ensisilmäykseltä yksinkertainen, jopa naivistinen jälki onkin äärettömän tarkasti työstettyä ja täynnä yksityiskohtia. Valitun tyylin ansiosta inhimilliset tunteet tulevat esille voimakkaammin. Tyylikeinona on käytetty myös perspektiivien elokuvamaista liioittelua, jonka avulla korostetaan tuntemuksia. Näin kuvaan mahtuu paljon enemmän viestejä kuin täydellisen fotorealistisella tyylillä olisi mahdollista.

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu