Pelkkä sade ei takaa hyvää sienivuotta.
Moni on saattanut tänä syksynä tehdä ihmeellisen havainnon. Koko kesän on satanut kuin aisaa, mutta missä ovat sienet? Siellä missä sieniä on, lajirunsaus ei näytä kovin huimalta. Eräs kesän runsaimpia sieniä näyttää olevan sappitatti.
Pelkkä sade ei takaa hyvää sienivuotta. Sade saa rihmastot turpoamaan ja vaeltelemaan eteenpäin sammalen alla ja mustan mullan hämärissä. Jotta rihmastot muodostaisivat itiöemän ja pullistaisivat lakkinsa maan kuoren lävitse raikkaaseen syysilmaan, tarvitaan jokin stressitekijä. Useimmiten se on kuivuus. Jos sataa tasaisesti koko kesän, sienillä ei ole syytä panna voimavarojaan itiöemien ja itiöiden tuottamiseen, kun kaikki on kerran kunnossa. Parin viikon kuiva jakso sateiden välillä panee sieniin vipinää, ja jo nousee lakki toisensa perään vihreään metsämaisemaan. Kuivuusjaksoja syntyy koko ajan paikallisesti eri puolille Suomea ja sienitilanne kehittyy sen mukaan.
Sienten harrastamisessa hauskinta on niiden haistelu. Jujutan ystäviäni joskus haistattamalla heillä leppähelokkaa. Siinä on hyvin omintakeinen tuoksu, jota on vaikea kuvata mitenkään. Ystäväni pinnistelevät ja keksivät omia ehdotuksiaan, kunnes ehdotan heille, että sehän tuoksuu hajustepyyhekuumilta. Silloin kaikille nousee kasvoille valaistunut ilme. ”Ah, no tietenkin. Tulee kouluajat mieleen.” Sitten jujutan heitä lisää ja kaivan taskusta pari hajustepyyhekuumia. He haistavat niitä ja tyrmistyvät – haju on täysin erilainen. Mistä oikein on kysymys, he katsovat minua. Ilmassa leijuu mysteerin paino. Kohautan olkapäitäni enkä osaa itsekään selittää. Hajujen maailma on monimutkainen. Sitten jatkamme mietteliäänä matkaamme.
Koska minulla ei ole hajuihin liittyviä kommelluksia, kerron hauskan jutun, jonka olen kuullut professori Marja Härköseltä. Härkönen piti sienikurssia, jossa oli mukana yläaste- ja lukioikäisiä tyttöjä. Joukossa oli tavallisia iloisen puheliaita nuoria ja yksi hyvin hiljainen, vaisu ja kiltin oloinen tyttö, joka ei koko kurssin aikana puhunut käytännössä mitään. Sitten retkue löysi jonkin risakkaan, jotka tunnetaan hyvin voimakkaasta spermanhajustaan. (Saatte saman efektin, kun työnnätte nenänne alfalfa-itupussiin.) Härkönen poimi sienen ja kertoi, millaisesta hajusta sieni tunnetaan. Tytöt ymmärrettävästi tirskuivat ja olivat hieman hämillään, mutta tuo ujo, vaisu ja kiltti tyttö astui esiin ja sanoi: ”Ai spermalle. Antakaas kun mä haistan.” Sitten hän nuuhkaisi sientä ja totesi kovaan ääneen: ”No niinpäs haiseekin.”
Jani Kaaro
