vieraskolumni | täältä makeistehtaalta

Tehtaissa on vuosi vuodelta tympääntyneempinä seurattu ay-johtajien esiintymistä.

Mustien autojen jono kuljettaa ay-johtajia Hakaniemen ja Etelärannan välillä, vakavat väsyneet miehet puhuvat televisiossa kilpailukyvystä ja kansantaloudesta. Tehtaissa on vuosi vuodelta tympääntyneempinä seurattu ay-johtajien esiintymistä. ”Tavoittelemme matalia palkankorotuksia”, on Ihalainen uhonnut syvällä äänellä ja katsonut tiukan vaativasti televisiokameraan.

Ammattiyhdistysten jäsenet rahoittavat liittoja ja SAK:n kalliin koneiston. Ihmettelen, eikö matalia palkankorotuksia saisi halvemmallakin. On kuin olisi palkannut juristin, joka lakituvassa puolustaa vastapuolen väitteitä.

Jatkuva kummastuksen aihe tehtaissa on, miksi valtion varojen hoitajat tunkevat kansalle verohelpotuksia, jotta nämä tyytyisivät pieniin palkankorotuksiin. Kansalaiset siis maksaisivat itse itselleen lisääntyvästä työstä tulevat palkankorotukset huonontamalla niin terveys- ja koulutuspalvelujaan kuin muitakin palvelujaan.

Työntekijöille on kymmenen vuotta syötetty tätä perin outoa höpötystä ja perusteltu työllisyyssyillä. On kerrottu, että yritykset investoivat työpaikkoihin, jos työntekijät tyytyvät mataliin palkankorotuksiin. Joopa joo.

KHT-tilintarkastaja Ritva Pitkäsen selvityksen mukaan yritysten voitot kasvoivat viime vuosikymmenellä rajusti. Palkansaajat eivät kasvusta hyötyneet, voitot jaettiin osakkeenomistajille ja sijoitettiin ulkomaille. Tilastojen mukaan työpaikkoja syntyi vähän ja työttömyys pysyi korkeana.

Tasa-arvoinen palkkakehitys on tupon yksi tavoite, mutta tulopoliittiset ratkaisut tehdään kaikkein heikoimpien palkanmaksajien maksukyvyn mukaan. Vahvat työpaikat hakevat palkkaliukumina itselleen pitkin vuotta lisää palkkaa, pienipalkkaiset jäävät edelleen nuolemaan näppejään. Vain omat liittokohtaiset ratkaisut ovat turvanneet kaikkein pienipalkkaisimmille ryhmille ylimääräisiä korotuksia, mutta nekin on saatu vain hirveän metelin ja lakkouhan avulla.

Solidaarisuuden nimissä paperityöläisiä kehotetaan tyytymään pieniin palkankorotuksiin. Mutta kuinka moni pienipalkkainen sairaanhoitaja tai työtön on hyötynyt siitä, että näin on käynyt?

Olen luottamusmehenä käynyt kaksikymmentä vuotta jatkuvaa nujakkaa elintarvikealojen työnantajien kanssa milloin mistäkin asiasta. Me tunnemme toisemme ja meillä on selvä työnjako. Minä yritän saada jäsenille parempaa palkkaa, he yrittävät säästää firman rahoja. Työnantajat eivät anna työntekijöilleen palkankorotuksia itsestään eivätkä hyvää hyvyyttään.

Palkkaliikkeet kysyvät hyviä hermoja. Monen lakkotaistelun taustalla onkin valvottuja öitä ja rauhoittavia lääkkeitä. Huoli tuntuu nahassa, koska pelissä ovat pienipalkkaisten jäsenten rahat. Mietityttää, onko taktiikka oikea ja kestääkö kantti.

1970-luvun ylipolitisoituneina vuosina puolueet valitsivat ay-liikkeen tehtäviin tottelevaisia kavereita, joilla ei ollut taipumusta ajattelemiseen tai aisan yli hyppimiseen. Oppivatko jees-miehet taistelemaan, siinä tämän ajan kohtalon kysymys.

Kirjoittaja on Fazer Cloetta Suklaa -tehtaan pääluottamusmies Vantaalla.

Arja Launamo

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu