nostalgian & tuhon välillä

Kalastaja Pentti Linkolan tekstejä 15 viime vuoden ajalta on toimitettu samojen kansien väliin.

Sääksmäkeläisen kalastajan Pentti Linkolan tekstejä 15 viime vuoden ajalta on toimitettu samojen kansien väliin. Poliittisena ajattelijana Linkola häilyy lapsuutensa nostalgian ja tulevan luonnonmullistuksen tai -tuhon välillä. Omalla työllään hän ei toivo olevan juurikaan muuta vaikutusta kuin hakea luonnolle edes vähän viivästystä, lykkäystä ja lisäaikaa.

Linkolan artikkeleista hahmottuu selkeä kokonaisuus erityisesti kotimaan luonnon, metsien ja linnuston tilan romahduksesta. Nostalgiaa ja idylliä edustaa lapsuuden menetetty luontokokonaisuus, mutta myös vielä elävä menetetyn Karjalan luonto, jossa aarnimetsät ja resuiset kylät käyvät rinnan jonkinlaisessa harmoniassa.

Samalla nostalgia kantaa mukanaan Linkolan kirjoituksissa muistumaa isän, kasvitieteen professori Kaarlo Linkolan, perinnöstä, yläluokkaisesta taustasta ja siihen liittyvistä arvoista. Liikuttavinta kirjassa onkin Pentti Linkolan kuvaus siitä Karjalan luonnosta, jota suomalaisen metsäteollisuuden rekat ja metsäkoneet eivät ole päässeet tärvelemään.

Toinen ääripää on kotimaan harvennetut ja raivioiksi hakatut suomalaiset metsät, joissa metsäkuutioita hehtaarilla on keskimäärin vain kahdeksasosa verrattuna täysikasvuiseen tiheään metsään. Linkolassa räjähtävää raivoa herättää suomalainen ”metsänhoitaja”, jonka psyykestä hän haluaisi todellakin saada kuristusotteen vain tietääkseen, mitä metsien tuhoajan omissa mietteissä piilee. Onko kyse vain orjamaisen moraalin toteuttamisesta vai vieläkin inhottavammasta kierosta hyötyajattelusta.

Jokaisen artikkelin taustalla häämöttää kuva metsän armottomasta kohtalosta, aarnioiden katoamisesta ja eläimistön ajautumisesta sukupuuttoon.

Viimeisten aikojen raportoijana Linkolan ääni on terävä, havainnollinen ja lukuelämystä seuraa metsäinventoijan saappaiden narskuva ääni, ehkä hieman toistuvastikin, koska kyse on artikkelikokoelmasta.

Luonnonsuojelijoiden nykyaikaiseen aateliin Linkola korottaa metsä- ja luontoaktivistit, vaikka ei kokonaan näiden elämismaailmaa jaakaan. Linkolalle kaikki luonnossa on yhtä arvokasta, eläimille hän ei anna sen korkeampaa arvoa kuin kasveille tai ihmisillekään.

Eläimelle on tärkeämpää hyvä elämä kuin hyvä kuolema. Ei Linkolan mukaan ole järkeä tarttua eläinpolon viimeisiin hetkiin ja antaa sen kautta eläimelle itseisarvo, jota sille ei luonnossakaan kuulu. Monet eläimet tappavat toisia eläimiä huvikseen, kiduttaen ja hitaasti, mutta tämä karmea loppu ei tarkoita sitä, että niiden siihenastisen elämän ilo pyyhittäisiin pois. Tärkeämpää on koko elonkehän kokonaisuus.

Pentti Linkola: Voisiko elämä voittaa. 320 s. Tammi 2004.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu