retkellä kyläsaaren soramaalla

Täytyy tunnustaa, ettei tämä juttu mennyt ihan niin kuin piti.

Täytyy tunnustaa, ettei tämä juttu mennyt ihan niin kuin piti. 27- vuotias toimistotyöntekijä Kimmo on eri mieltä. ”Tässä näet. Tämä antaa realistisen kuvan siitä, mitä urban exploration on.” Ei kai, näin tylsää?

Seisomme soramaalla Helsingin Kyläsaaressa. Tuuli on kylmää, ja vieressä kulkee verkkoaita, jonka toisella puolella on entinen vedenpuhdistamo ja varoitus kameravalvonnasta. Kauempana näkyy Kierrätyskeskus. ”Vaikka me ei päästä sisään, niin onhan tämäkin kokemus seistä tässä kentällä.” On, on.

Kimmo harrastaa urban explorationia. Tai urban adventuringia, makuasia kumpaa nimeä käyttää. Se on laji, jossa seikkaillaan hylätyissä ja autioissa rakennuksissa: asunnoissa, sahoilla, siiloissa, bunkkereissa. Ensimmäinen paikka, jossa Kimmo kävi, oli järvenpääläinen huvila. ”Ovet olivat lukossa ja ikkunat ehjiä, joten en päässyt sisälle.”

Kimmo ei aluksi tiennyt harrastavansa urban explorationia. Hän vain kävi rakennuksissa. Vasta vuosi sitten hän kuuli, että on urbanexplorationisti. Laji on seikkailun lisäksi kulttuurihistoriallista dokumentointia. Miltei kaikilla lajin harrastajilla on mukanaan kamerat, jotka vangitsevat paikkojen mystisen tunnelman.

Urbanexplorationistit eivät tuhoa paikkoja. Sen takia mekään emme nyt pääse vedenpuhdistamoon. Ehdotan kiipeämistä aidan yli, mutta ehdotukseni ei saa kannatusta. Se olisi väärin: jos paikkaan ei pääse sivistynein keinoin, paikka saa jäädä.

Kimmo ei pidä graffiteista ja paheksuu ilkivaltaa. ”Nuoret ovat tulevaisuuden päättäjiä, ja he pistävät paikkoja palasiksi. Kun he joskus pääsevät päättämään asioista, heillä on edelleen into pistää kaikki matalaksi”, Kimmo sanoo. ”Kaikkea ei voi suojella, mutta jotain pitäisi jättää jälkipolvillekin.”

Seikkailupaikoista löytyy kaikkea kivaa, mutta urbanexplorationistin eettiset ohjeet kieltävät ottamasta mitään mukaan. ”Mä saan valokuvan niistä. Jos mä ottaisin jotain mukaan, mä en voisi enää vakavalla naamalla puhua eettisyydestä.”

Mikä paikoissa sitten viehättää? Tuskin pelkkä halu taltioida kulttuurihistoriaa. ”Uteliaisuus”, Kimmo vastaa. Uusia paikkoja hän löytää lehdistä ja kirjallisuudesta. ”Joskus lähden kävelemään ja saatan törmätä johonkin. Paikkojen etsiminen on osa hauskuutta.”

Seikkailu on myös pelottavaa, ja sekin siinä kiehtoo, tietysti. ”Kun otan kameran esille, kaikki muu kuitenkin unohtuu.” Urban exploration ei ole suoranaisesti pelkojen voittamista. Kimmo painottaa ahkerasti paikkojen dokumentointia ja suojelunhalua.

On selvää, että urban explorationissa on vaara loukkaantua. Ja jäädä kiinni. Alakiventiellä Myllypurossa seikkaillessa alkoivat hylätyn huoneiston hälyttimet soida ja vartijat tulivat paikalle. Kimmon neutraali, lehtikuvaajamainen ulkomuoto harhautti vartijat. ”Ne vain kysyivät, onko täällä näkynyt mitään. Vastasin, että ei ja jatkoin liikkumista.”

”Urban exploration voi olla lainvastaista muttei moraalisesti väärin. Haluaisin nähdä sen poliisin, joka kirjoittaa sakkoja tästä.”

Survival- ja extremelajit ovat kovassa huudossa. Niiden harrastajia pidetään Peter Pan -sukupolvena, joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Samoja piirteitä on havaittavissa urban explorationin harrastajissa. ”Kun ihminen tulee aikuiseen ikään, se haluaa pysyä kotona sohvalla”, Kimmo sanoo ja myöntää, ettei taatusti kuulu sohvaperunasukupolveen.

”Mä en kuitenkaan kutsuisi tätä extremelajiksi. Totta kai käyminen hylätyssä virolaisessa tehtaassa on harvinainen kokemus, mutta jos sinne lähtee sillä asenteella, että tämä on extremejuttu, pääsee hengestään.”

Kimmo seikkailee mieluiten yksin. ”On epäilyttävän näköistä, jos mukana on iso ryhmä.” Kuten nyt: haastateltava, toimittaja, valokuvaaja ja utelias kollega. Kun Kimmo avopuolisoineen suuntaa kesällä lomalle ulkomaille, kohteena eivät suinkaan ole Espanjan aurinkorannat. ”Me lähdetään etsimään uusia seikkailupaikkoja”, Kimmo nauraa.

Kimmon puhdas veikkaus urban explorationin harrastajien määrästä maailmalla on 10 000 ja Suomessa 100. Kimmo ei ole tavannut muita lajin harrastajia kasvotusten, mutta internetin keskustelupalstoilla hän tapaa lajista kiinnostuneita säännöllisesti.

Urban explorationilla on pitkä historia, oikeastaan sitä ei voi mitata. ”Niin kauan kuin ihminen on liikkunut, sitä on kiinnostanut tietää, mitä kukkulan toisella puolella on.” Suomenkielistä sanaa lajille on vaikea keksiä. ”Urbaani tutkimusmatka kuulostaa hölmöltä, ja harrastuskin on outo sana tälle.” Tässä on teille, kielenhuoltajat, tehtävä.

Aikajana, sanastoa ja yleistietoa urban explorationista löytyy verkosta osoitteesta www.infiltration.org

Sami Takala

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu