viinin voimalla

Lukuaika: < 1 minuutti

viinin voimalla

Antiikin dopingia ei tosin käytetty nykyiseen tarkoitukseen suorituskyvyn parantamiseen, vaan kipujen vähentämiseen.

Voiko olla totta, että jo antiikin urheilijat käyttivät dopingia? Voi. Antiikin dopingia, kuten oopiumia sisältävää juomaa, ei tosin käytetty nykyiseen tarkoitukseen suorituskyvyn parantamiseen, vaan kipujen vähentämiseen. Roomassa gladiaattorit tapasivat taistella verisinä viinihöyryissä.

Jo antiikin aikana urheiltiin rahasta, ja voittoa tavoitelleet urheilijat käyttivät kaikki konstit voittaakseen vastustajansa. Monet tekivät rahaa vedonlyönnillä.

Ensimmäiset olympialaiset kisattiin vuonna 776 ennen ajanlaskun alkua, mutta on todennäköistä, että kilpailtu on jo aiemmin. Ei ole myöskään todisteita siitä, että urheilu olisi kreikkalaisten keksintö.

Monet urheilulajit tulevat antiikista. Ensimmäisiä urheilulajeja oli metsästys, josta muotoutui ajanviete. Jalkapallon edeltäjä harpaston oli suosittu pallopeli.

Urheilulajit syntyivät arjen ilmiöistä. Paini, miekkailu ja nyrkkeily tulivat sodankäynnistä, köydenveto oli aluksi leikkiä. Tanssi oli akrobaattista. Platonin mielestä sivistyneen ihmisen piti osata tanssia ja laulaa taidokkaasti.

Urheilujournalismikaan ei ole mikään ihan tuore juttu. Runoilijat kirjoittivat ylistysrunoja, joita he esittivät voittajille. Kuvataiteilijat maalasivat mittelöt ruukkuihin.

Spartalaiset saivat voimaa mustasta keitosta, joka sisälsi muun muassa oliiviöljyä, verta, suolaa, suolakurkkua, viinietikkaa, ohraa ja rasvatonta sianlihaa. Kokeillaanko sittenkin sitä dopingia?

Entä kumpi olet, kreikkalainen vai roomalainen urheilija? Kreikkalaiset urheilivat mielellään, roomalaiset puolestaan penkkiurheilivat. Keskiajalla kristinusko vaiensi kummankin urheiluharrastuksen hetkeksi.

Sami Koski, Mika Rissanen & Juha Tahvanainen: Antiikin urheilu. Olympian kentiltä Rooman areenoille. Atena. Ateenan olympialaiset 13.–29.8.

Sami Takala

  • 9.9.2009