Ärsyyntyneen sosiaalivirkailijan diagnoosi oli se, että Tatjana pitää toimittaa nuorisovankilaan, ja sinne hän tytön myös määräsi.

Tatjana oli 12-vuotias joutuessaan vankilaan, syyttömänä. Tatjana on ottolapsi, jonka varhaislapsuuden kotiolot eivät olleet kohdallaan. Vaikka Van Straatenin perhe adoptoi tytön jo hyvin varhain, oli äidin juoppous ja väkivaltaisuus jättänyt jälkensä lapseen. Kymmenen ikävuoden korvilla alkoi Tatjana saada väkivaltaisia raivokohtauksia ja käyttäytyä muutenkin hallitsemattomasti.

Elämä kävi aina vain hankalammaksi, ja lopulta ottovanhemmat pyysivät apua sosiaalivirkailijoilta. Apua vain ei alkanut tulla, jolloin vanhemmat kävivät yhä tiukkasanaisemmiksi Tatjanan omaa henkilökohtaista sosiaalivirkailijaa kohtaan.

Hollannissa onkin viime aikoina ajauduttu eräistä Pohjoismaista tuttuun tilanteeseen, jossa sosiaalivirkailijan valta menee muun yli eikä vallan väärinkäyttöä pystytä pysäyttämään. Lastenpsykiatri oli tutkinut Tatjanan ja tehnyt diagnoosinsa. Tatjanan olisi hänen mukaansa pitänyt päästä eräänlaiseen koulukotiin, sellaiseen, jossa asutaan suhteellisen normaaleissa olosuhteissa, jossa koulunkäyntiä tuetaan, jossa lapsi olisi ammattinsa osaavien mielenterveyshoitajien valvonnassa ja josta päästään viikonloppuisin kotiin.

Ärsyyntyneen sosiaalivirkailijan diagnoosi oli kuitenkin se, että Tatjana pitää toimittaa Doggershoekin nuorisovankilaan, ja sinne hän tytön myös määräsi. Vanhemmat toivat tytön sinne itse, sillä muuten tämän olisi pitänyt matkustaa 80 kilometrin matka poliisin umpiikkunaisessa vankibussissa.

Tässä vankilassa istuu 12–19-vuotiaita erilaisista rikoksista tuomittuja henkilöitä. Ja sitten siellä on henkilöitä, joita ei ole tuomittu mistään rikoksesta, kuten Tatjana. Yksi ryhmä tässä vankilassa istuvia nuoria naisia ovat sutenöörien alaikäiset uhrit.

Talossa on korkeat muurit ja suuret rautaovet. Vierailijoiden pitää kulkea kolmen lukitun oven ja tiukkojen turvatarkastusten läpi. Rakennuksen ikkunat on peitetty. Sitä perustellaan sillä, ettei kukaan pääse vaihtamaan rikollisia viestejä ulkomaailman kanssa. Tosiasiassa vankiloiden peitettyjen ikkunoiden funktio on osa henkistä painostusta, jolla vankien psykologiaa pyritään murtamaan.

Tatjana saa soittaa täältä kahdesti viikossa kymmenen minuutin mittaisen puhelun vanhemmilleen. Sellien ovet on lukittu ja nurkassa on vessapytty. Ensimmäisen neljän vankeuskuukautensa aikana Tatjana ei saanut psykologista apua. Nyt Tatjana on ehtinyt lusia jo seitsemän kuukautta.

Pahinta kaikista on kuitenkin vankilan henkilökunnan kehittämä seksuaalisen hyväksikäytön järjestelmä. Sisäänsaapuville vangeille tehdään kehonsisäinen kumihanskatarkastus, joka esimerkiksi Tatjanalle on ollut hyvin traumaattista. Tarkastukseen joutuu myös kun on ollut tapaamisessa vanhempiensa kanssa, sillä nämähän ovat saattaneet kuljettaa lapselleen huumeita tai aseita!

Tarkastukseen ovat joutuneet myös koko osaston vangit, kun osastolla katosi yksi kynsiviila. Tatjanalla on ollut yksi loma talon ulkopuolelle, kun hän osallistui ukkinsa hautajaisiin. Päivälomalta palatessa oli tietysti taas kumihanskaratsia edessä.

Van Straatenin perhe on nostanut asiasta mekkalan. Heidän mielestään vankila ei ole oikea paikka mielenterveysapua tarvitsevalle tytölle eikä edes rikollista nuorta saa alistaa kenenkään seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Perhettä on haastateltu kahdessa tv-ohjelmassa, ja heistä on kirjoitettu juttuja hollantilaisissa sanomalehdissä ja yksi jopa Helsingin Sanomissa.

Mediajulkisuuden ansiosta vankilavirkailijat ovat suostuneet neuvottelemaan perheen kanssa. Sen verran on myös joustettu vankilan rutiineista, että Tatjana saa nykyisin tavata vanhempiaan joutumatta sen jälkeen alentavan kohtelun kohteeksi. Mutta vain vanhempiaan. Jos esimerkiksi Tatjanan aikuinen, lääketiedettä opiskeleva isosisko kävisi Tatjanan kanssa kahdenkeskisessä tapaamisessa, ei luottamus riittäisi, vaan ratsia olisi jälleen edessä.

Ja ratsia on joka tapauksessa edessä, jos joku osastolla taas keksii kadottaa kynsiviilan. Tai jos joku virkailija vain keksii, että kynsiviila on kadonnut.

Vankilan virkailijat ovat sanoneet, ettei mediassa saisi puhua vankilasta, koska kyseessä on nuorten vastaanottokoti! Vanhemmat kuvailevat kuitenkin sitä avuttomuuden tunnetta, jonka he vastaanottokodissa vieraillessaan kokevat, kun valtavat metalliovet rämisevät takana. Mitä sitten kokee 12-vuotias, joka heitetään tällaiseen helvettiin olemaan?

Myöskään kehon sisäiset tarkastukset eivät ole virallises sa terminologiassa kehonsisäisiä tarkastuksia vaan ”visiittejä”. Tatjanan isä on mediataistelussaan kuitenkin käyttänyt termiä ”lasten seksuaalinen hyväksikäyttö”.

Rikoksista tuomittujen kohdalla asiat ovat hieman paremmin kuin Tatjanalla. He saavat vaikkapa kahden kuukauden kakun, jonka lusittuaan pääsevät taas ulos. Elleivät Tatjanan vanhemmat kävisi mediataistelua tyttärensä puolesta, saattaisi tämä joutua elämään kyseisessä laitoksessa siihen asti kunnes hän tulee täysi-ikäiseksi ja saa kävellä ovesta ulos, sillä eihän hän ole mitään tuomiotakaan saanut.

Jostain kumman syystä monet ihmisoikeusaktivistit ovat hyvin kiinnostuneita ihmisoikeusrikkomuksista, kunhan ne vain tapahtuvat tarpeeksi kaukaisissa maissa. Esimerkiksi Hollannin Helsinki-komitea ei ole kiinnostunut Tatjanan tapauksesta, koska he eivät kuulemma näpertele yksittäistapausten parissa.

Hollannissa on tällä hetkellä 900 alaikäistä tällaisissa vankilaolosuhteissa ilman tuomiota. Ja sitten on tietysti lukuisa joukko rikoksista tuomittuja, joilla pitäisi olla vapaudenmenetystä lukuun ottamatta muuten samat ihmisoikeudet kuin muillakin. Ja Helsinki-komitea pitää tätä yksittäistapauksena!

Hollannin Amnesty Internationalista on sanottu, ettei paikallinen Amnestyn osasto voi puuttua paikallisiin tapauksiin. No, sehän on Amnestyn käytäntö kautta maailman. Olisivat ehkä kuitenkin voineet kertoa Tatjanan perheelle, kuinka ja mitä kautta Amnestylta voi apua pyytää ja saada.

Hollannin parlamentaarinen oikeusasiamies toimii varsin eri tavalla kuin Suomessa. Hollannissa oikeusasiamieheen voi olla yhteydessä vasta kun kaikki oikeusasteet on läpikäyty.

Vaan onpa tapaus jossain myös huomattu. Paikallinen ihmisoikeusliitto, joka on eräänlainen juristien yhteenliittymä, on ottanut Tatjanan asian tutkittavakseen. Lisäksi eräät lasten asioihin perehtyneet juristit ovat tulleet Tatjanan perheen taakse.

Myös YK:n ihmisoikeuskomitea on viime helmikuussa todennut raportissaan, ettei Hollanti kaikilta osin noudata kansainvälistä sopimusta lasten oikeuksista. Raportissa viitattiin Hollannin tapaan kohdella lapsipakolaisia sekä juuri tähän tapaan lukita lapsia vankilaan. Hollannin oikeistolainen terveysministeri kommentoi YK:n noottia toteamalla, ettei muualla tiedetä, kuinka mukavia hollantilaiset vankilat ovat.

Julle Tuuliainen