maailman eläimiä | ahma

Ahmahavaintoni jäi toiseuden aavistukseksi: ahman aistit ja taidot ovat metsäleikkeihin ylivoimaiset.

Ahma(Gulo gulo) on harvinaisimpia suurpetojamme – niitä on Suomessa noin 120. Ahma on hieman peikkomainen, vanttera eläin. Se on vain keskikokoisen koiran kokoinen ja pitkäkuonoinen. Ruskeaa turkkia värittää vaalea juova.

Ahma lekuttelee lähinnä Lapin ja Koillismaan metsissä ja tuntureilla, tosin sitä tavataan nykyään myös etelämpänä Pohjois-Karjalassa, Suomenselällä ja jopa Keski-Suomessa. Cityahmoista on kuitenkin turha odottaa lukevansa. Ahma karttaa ihmistä visusti, ja ainakin ihmisen mielessä se on edelleen erämaan asukki.

Ahmat syövät tarjonnan mukaan haaskoja, marjoja ja pieneläimiä. Kun ahma löytää haaskan, se piilottaa ylijäävän lihan taitavasti. Ahmoja Kuhmossa vuosia seurannut valokuvaaja Antti Leinonen kertoo nähneensä, kuinka huolellisesti emo opetti ahman pentuja piilottamisen ja löytämisen taitoihin. Emo raahasi haaskan suolle ja hätisteli poikaset metsään. Paloiteltuaan haaskan se piilotti palaset eri puolille suota ja lopulta kutsui poikaset etsimään – klassikkoleikki ”piilonen” ei siis ole ainoastaan ihmislajin suosikki!

Joskus ahma yltyy leikkimään piilosta myös ihmisen kanssa. Hiihdellessäni kerran järven yli Kainuussa huomasin ahman kulkeneen samasta kohdasta hassuilla karvatöppösillään. Kun palasin jälkiäni takaisin, oli ahma tullut uudelleen jälkieni yli ja pyörähdellyt risteyksessä hetken. Kävi ilmi, että saapuessani paikalle ensimmäisen kerran se oli piilotellut viereisessä metsäsaarekkeessa ja palannut kai heti näkyvistä poistuttuani haistelemaan vieraita jälkiä. Ahmahavaintoni jäi toiseuden aavistukseksi: ahman aistit ja taidot ovat metsäleikkeihin ylivoimaiset.

Sini Harkki

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu